ONMKY vahvistui omilla kasvateilla

30.8.2012 Miesten I divisioona A:ssa alkavalla kaudella pelaava Oulun NMKY on vahvistunut kahdella omalla kasvatilla. Tomi Yrjänheikki jatkaa ”Ynnin” kokoonpanossa myös 2012/13, ja 17-vuotias Vili Hautala on nostettu joukkueen kokoonpanoon.

184-senttinen, 29-vuotias Yrjänheikki oli mukana divaripeleissä jo viime kaudella, mutta ilkeän takareisivamman seurauksena kokeneen takamiehen kausi oli käytännössä paketissa jo syyskierroksen jälkeen.

 

180-senttinen, 17-vuotias Vili Hautala edustaa joukkueen nuorta kaartia. Hänen vahvuuksiaan ovat puolustaminen ja tilanteiden pelaaminen loppuun asti. Hautala taistelee pelipaikasta edustusjoukkueessa kauden aikana ja aloittaa A-poikien SM-karsinnat Oulussa pelattavassa turnauksessa 15.–16.9. yhdessä muun A-poikajoukkueen kanssa.

 

Oulun NMKY:lla on voimassa sopimukset ensi kaudesta Russell Fredericksin, Josh Noffletin, Dwight Colemanin, Jari Vanttajan, Teemu Junilan, Aleksi Kemppaisen, Jani Siivikon, Henri Vihavaisen, Tomi Yrjänheikin sekä Vili Hautalan kanssa. Joukkuetta valmentaa Juha Valkama.

 

Lisätietoja: ”Ynnin” uutinen


 
16.3.2026 17:11 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 11

Miesten I divisioona A:ssa runkosarja saatiin päätökseen ACO Basketin hallinnassa, ja pudotuspeliparit ovat nyt selvillä jännittävien päätöskierrosten jälkeen. Samaan aikaan I divisioona B:ssä käydään kiivasta kamppailua niin kärkipäässä kuin häntäpäässä. Naisten I divisioonassa nähtiin tärkeitä onnistumisia kaikissa kolmessa lohkossa, ja muun muassa Catz sekä Feeniks Basket kohensivat asemiaan vakuuttavilla kotivoitoilla.

11.3.2026 16:49 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 10

Miesten I divisioona A:ssa pelataan sunnuntaina runkosarjan viimeinen kierros, kun taas naisten I divisioonassa ja miesten I divisioona B:ssä taistelu pudotuspelipaikoista ja kotiedusta kiihtyi entisestään tiukkojen otteluiden ja yllättävien voittojen myötä.

3.3.2026 22:50 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 9

Miesten I divisioona B:ssä nähtiin tiukkoja jännitysnäytelmiä ja miesten I divisioona A:ssa ACO Basket varmisti runkosarjan voiton. Samaan aikaan naisten I divisioonassa pelattiin tärkeitä otteluita pudotuspelipaikkojen ja sarjapaikkojen kohtalosta kaikissa kolmessa lohkossa.

25.2.2026 21:00 Naisten I divisioona

Divarikatsaus - Viikko 8

Naisten I divisioonan runkosarja huipentui jatkolohkojakoihin. Miesten I divisioonassa B:ssa sarjakärki Pantterit jatkoi vakuuttavaa menoaan ja Ura Basket järjesti hurjan 126 pisteen hyökkäysnäytöksen. Miesten I divisioona A:ssa Huima otti tärkeän voiton sarjapaikan varmistamisen kannalta.

16.2.2026 21:00 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 7

Miesten I divisioona A:ssa kärkijoukkueet pitivät pintansa, kun taas naisten puolella ja miesten B-divisioonassa käytiin ratkaisevia kamppailuja lohkojaoista ja sarjan kärkipaikoista.

10.2.2026 22:17 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 6

Aikuisten divareissa oli jälleen vauhdikas viikko, joka tarjosi niin yllättäviä vierasvoittoja kuin sarjakärkien hallintaakin. Miesten I divisioona B:ssä Ura Basket ja Pantterit jatkavat jaetulla kärkipaikalla, kun taas A-divisioonassa ACO Basket vankisti asemaansa sarjan piikkipaikalla vakuuttavalla voitolla. Naisten I divisioonassa kärkikamppailut ja paikallisväännöt värittivät viikkoa, ja useat joukkueet kohensivat asetelmiaan matkalla kohti kevään ratkaisupelejä.

4.2.2026 11:21 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 5

Aikuisten divareissa nähtiin hyökkäyspään ilotulitusta ja draamaa: naisten I divisioonassa Honka II kairasi trillerivoiton ToPosta, kun taas miesten I divisioona A:ssa HBA-Märsky yllätti Kipinä Basketin. Miesten I divisioona B:ssä BC Nokian Darryl Jordan Jr. säkenöi 40 pisteellään.

26.1.2026 22:55 Naisten I divisioona

Divarikatsaus - Viikko 4

Naisten I divisioonassa nähtiin useita jännitysnäytelmiä ja selkeitä murskavoittoja. Miesten I divisioona B:ssa sarjan kärkipaikkaa hallitseva Pantterit osoitti jälleen vahvuutensa, kun taas PeU-Basket juhli kierroksen jännittävimmässä trillerissä niukkaa voittoa Ura Basketista. Miesten I divisioona A Kipinä Basket ja ACO Basket jatkoivat vahvassa vireessä sarjan kärkisijoilla, samalla kun Helsingin paikalliskamppailu kääntyi dramaattisesti Namikan eduksi yhdellä pisteellä.

21.1.2026 08:48 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 3

Divareissa nähtiin vilkas otteluviikko. Miesten I divisioona A:ssa oululainen ennätysyleisö saapui todistamaan Shawn Hopkinsin debyyttiä. Naisten I divisioonassa nähtiin yllätyksiä kärkitaisteluissa ja miesten I divisioona B:ssä oli jälleen hyökkäyspelin juhlaa, kun useissa otteluissa rikottiin sadan pisteen rajapyykki.

14.1.2026 18:00 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 2

Aikuisten divarikierros tarjosi yleisölle runsaita pistelukuja miesten I divisioona B:ssa ja huiketa takaa-ajoja miesten I divisioona A:ssa. Naisten I divisioonassa nähtiin tarkkaa puolustuspeliä. EBT II vankisti asemaansa naisten sarjan kärjessä puhtaalla pelillä ja miesten sarjoissa nähtiin poikkeuksellisia yksilösuorituksia, kuten Aaron Ekweren peräti 50 pisteen iltapuhde.

Näytä lisää vastaavia