30.6.2017 Pyrintö saa mieluisan paluumuuttajan, kun Osku Heinonen palaa Kouvolasta Tampereelle.

Osku Heinonen palaa kasvattajaseuraansa Tampereen Pyrintöön Topias Palmin joukkuetoveriksi. Kuva: Matti Koskinen
Armoton kolmostykki Osku Heinonen on tehnyt kasvattajaseuransa kanssa ensi kautta koskevan sopimuksen.
– Olen todella tyytyväinen, että saimme Oskun takaisin Pyrinnön paitaan, iloitsee Pyrinnön päävalmentaja Sami Toiviainen Pyrinnön tiedotteessa.
– Hän tuo yhden erinomaisen lisävaihtoehdon meille rotaatioon. Oskulla on erittäin vahva erityisosaaminen, jota tullaan varmasti hyödyntämään kauden aikana entistä enemmän.
Pyrinnöllä on ensi kaudeksi pelaajasopimus Antero Lehdon, Petri Heinosen, Topias Palmin, Joonas Cavenin ja nyt siis Osku Heinosen kanssa.
– Meillä on Oskun tulon myötä laadukas kotimainen pelaajarosteri ja nyt voimmekin yhdessä valmennusjohdon kanssa alkaa toden teolla katsastaa meille sopivia ulkomaanapuja, Toiviainen sanoo.
Osku Heinonen (24) on Pyrinnön kasvatti ja aloittaa jo 7. kauden Korisliigassa. Ensimmäiset pelit Korisliigassa olivat tosin jo kaudella 2009–2010, mutta vakikokoonpanoon Osku liittyi pari vuotta myöhemmin. Pieti Poikola vei viime kaudella Osku Heinosen Kouvolaan, jossa Osku pelasi reilun 17 min keskiarvolla (5,2 / 1.8 / 0,7). Ville Kauniston loukkaantumisen jälkeen kapteeniksi nostettu, Tampereen
Hallilassa kasvanut (194cm / 95kg) Heinonen, oli odotetusti Kouvojen ahkerin ja tarkin kotimainen kolmosten heittäjä (1,3 / 3,8=35%).
– Kiva palata Tampereelle, kotikaupunkiin, Osku myhäilee.
– Joukkueessa on tuttuja jätkiä, mutta uusi valmentaja, joten siinä on sopivasti tuttua ja toisaalta uutta.
Hyvä yhtälö, josta lähteä rakentamaan hienoa kautta, Osku analysoi.
– Kiitos Kouvoille. Vuosi Kouvolassa oli itselleni avartava ja hyvä kausi, Osku lähettää terveisiä Mansikka-ahon hallille.
– Näin millaista oli pelata täysammattilaisena ja millaista koris on muualla, Osku kuvailee.
Opintojen jatkamisesta mies päättää myöhemmin. Nyt mies pistää kaiken peliin koriksen eteen.
NBA:ssa Utah Jazz hävisi vieraskentällä Sacramento Kingsille 105-104, kun Domantas Sabonis nosti hyökkäyslevypallon kautta loppulukemat kuusi sekuntia ennen loppusummeria. Lauri Markkanen heitti Jazzille 33 pistettä.
Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.
Koripalloliiton liittokokous käsitteli perjantaina liiton edellistä tilikautta. Koripalloliiton puheenjohtajana 2013–19 toiminut Antti Zitting valittiin liiton kunniapuheenjohtajaksi. Heidi Adler valittiin ehdollepanotoimikunnan puheenjohtajaksi.
Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA juhlisti Märsky-päivää voittamalla kotikentällään EBT:n 79-66.
Hallitseva olympiahopeamitalisti Ranska on julkistanut neljäntoista miehen leiritysryhmänsä marras-joulukuun MM-karsintaikkunaan, joka pyöräyttää käyntiin Qatarin vuoden 2027 MM-kisoihin huipentuvan rupeaman. Susijengi toivottaa Ranskan tervetulleeksi kotikentälleen Espoo Metro Areenalle maanantaina 1. joulukuuta klo 18.30 alkaen.
Andre Gustavson on 26-vuotias koripalloilija ja Ensiapujoukkueen pelaajakeulakuva. Andre lähti mukaan pelaajakeulakuvaksi hyvän asian takia ja hän allekirjoittaa ensiapukoulutuksen perusajatuksen: harjoittelemalla ja varautumalla pystyy toimimaan paremmin.
Tammikuun Nuorisovalmennusseminaarin ilmoittautuminen on auki. Riku Laanti esiintyy tammikuun seminaarissa aiheenaan "Kultturien kohtaaminen".
Utah Jazz pelasi avausottelunsa tällä NBA-kaudella voittaen Los Angeles Clippersin kotonaan 129-108. Lauri Markkanen tilastoi 20 pistettä, 6 levypalloa ja 5 syöttöä.
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Naisten Korisliiga jatkui kahdella ottelulla. Voittoihin ylsivät Pyrintö ja Tapiolan Honka.