12.3.2005 Hallitseva Suomen mestari Pantterit antoi pelottavan näytteen nykykunnostaan kukistamalla Peli-Karhut selvin luvuin 82–45 (41–13). Kotkalaiset käväisivät ottelun johdossa ainoastaan ensimmäisellä minuutilla, jonka jälkeen Pantterit määräsivät tahdin. Toisessa välieräparissa puolestaan kotijoukkue Äänekosken Huima taipui BC Nokialle jännitysnäytelmän lopuksi luvuin 66–68 (34–36).
Helsingissä peli ehti vanheta viitisen minuuttia, jonka jälkeen Pantterit repäisivät 11-0 jakson, josta kotkalaiset eivät enää toipuneet. Panttereiden puolustus oli läpi ottelun myrkkyä Peli-Karhuille. Ensimmäisellä kymmenminuuttisella vierailijat saivat kokoon ainoastaan kuusi pistettä.
Toinen jakso sujui kotkalaisittain yhtä synkissä tunnelmissa ja näin koko ensimmäisen puoliajan yhteispisteiksi Peli-Karhut heittivät 13 pistettä Panttereiden 41 vastaan. Panttereiden hahmo ottelun alussa oli Hanna Rotinen, joka piti ensimmäisellä puoliajalla Peli-Karhujen Auli Nymanin kahdessa pisteessä ja tehtaili itse 11 pistettä sekä repi 8 levypalloa.
Kolmannella jaksolla kotijoukkue rynnisti Vuokko Timolan kolmen pisteen heitoilla parhaimmillaan yli 30 pisteen johtoon. Päävalmentaja Mikko Kurki antoi vastuuta kaikille pelaajille ja Pantterit piti kovaa vauhtia yllä koko ottelun hyydyttäen vieraat vaikeisiin ratkaisuihin sekä pallonmenetyksiin.
Panttereiden jokainen pelaaja pääsi pisteiden makuun. Välierän jonkinlainen erikoisuus oli kaiketi myös se, että kotkalaiset pelasivat ottelun viimeiset sekunnit virhevaikeuksien takia neljällä pelaajalla.
Panttereiden paras pisteiden tekijä oli Susanna Rinta 17 pistettä ja neljä levypalloa. Heli Roukanoja piti tuttuun tapaan Panttereiden levypallopelin hallussaan 11 irtopallolla ja heitti 14 pistettä.
Peli-Karhuista Reetta Piipari teki 11 pistettä heikolla osuma tarkkuudella (heitot 5/19) ja Auli Nyman 10 pistettä ja kahdeksan levypalloa. Vierailijoiden koko joukkueen heittoprosentti oli synkkä 25 % (15/60), joka kertonee Pantteri puolustuksen voimasta kuin kotkalaisten synkästä illasta.
Jos Kisahallissa ei ollut vierailijoiden päivä, niin Äänekoskella puolestaan vierailijat hakivat niukan kahden pisteen voiton. Äänekosken Huima tuskaili oman hyökkäyspelinsä kanssa BC Nokian iloista pelaamista vastaan.
Ensimmäinen puoliaika oli BC Nokian Randie Wirtin näytöstä, vaikka puoliajalle mentiinkin Huiman johtaessa lukemin 38–34. Wirt tehtaili 23 pistettä ja siivitti nokialaiset hyvään pelirytmiin.
Tasainen ottelu huipentui viimeisillä minuuteilla. Huimalla oli viiden pisteen karkumatka muutama minuutti ennen loppua, mutta kohtalokkaan pallonmenetyksen myötä ote kääntyi BC Nokialle ja vierailijat sinetöivät vapaaheittoviivalta loppulukemat 66–68. Huimalle jäi vielä 23 sekuntia aikaa tasoittaa peli, mutta BC Nokia ei päästänyt Huimaa enää yrittämään heittoa.
BC Nokian paras pelaaja oli 25 pistettä heittänyt Randie Wirt. Wirt pelasi täydet 40 minuuttia ja repi pistesaaliin lisäksi 10 levypalloa. Toinen suuri nokialaishahmo oli Lotta Kauhanen, joka heitti kolmen pisteen heittonsa oikeaan aikaan sisään kovalla tarkkuudella (5/8). Tilastoihin mahtui myös yksi kakkonen, joten saldoksi 17 pistettä ja neljä levypalloa. Myös Renáta Kozmonová heitti kaksinumeroiset luvut 10 pistettä ja otti neljä levypalloa.
Huimattarista paras pisteiden tekijä oli 17 pistettä heittänyt Angelica Gabrielsson. Sanna Jämsen ehti pelata 22 minuuttia ennen viidettä virhettään ja teki siihen mennessä 15 pistettä ja otti kuusi levypalloa, sekä jakeli kuusi syöttöä. Kenya Robinsonilla oli musta päivä hyökkäyspäässä ja tilastoihin merkittiin 13 levypallon lisäksi ainoastaan kaksi pistettä.
Välierät jatkuvat sunnuntaina, jolloin Peli-karhut ja Pantterit iskevät yhteen Karhulan Liikuntahallissa klo 15:00 alkaen. Nokian palloiluhallissa BC Nokia haastaa Huiman klo 17:00 alkaen. Finaalipaikkaan tarvitaan kolme voittoa.
Naisten Korisliiga jatkui sunnuntaina yhdellä ottelulla. Siinä Vimpelin Veto haki vierasvoiton Hongan kustannuksella jatkoajan jälkeen 91-82.
Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA juhlisti Märsky-päivää voittamalla kotikentällään EBT:n 79-66.
Naisten Korisliiga jatkui kahdella ottelulla. Voittoihin ylsivät Pyrintö ja Tapiolan Honka.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua. Illan voittajia olivat EBT, PeKa ja ViVe.
Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA-Märsky kaatoi paikallispelissä ToPo:n 81-70.
Keskiviikon ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut kaatoi jännittävien vaiheiden jälkeen BC Nokian 75-71.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Voittajiksi ylsivät PeKa, Pyrintö, Honka ja ViVe.
Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.
Naisten Korisliiga jatkui kahdella pelillä. Illan voittajia olivat toisen voittonsa ottanut EBT ja kautensa avannut Pyrintö.
Perjantain ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut haki voiton Helsingistä HBA-Märskyn kustannuksella. Ottelu päättyi vieraiden hyväksi 83-48.