Pantterit otti yhden voiton Baltian liigassa

20.12.2005 Koripallon naisten SM-sarjassa pelaava Helsingin Pantterit haki viime viikonloppuna Baltian liigan turnauksessa yhden voiton kolmesta ottelustaan. Pantterit ovat jatkoa ajatellen pakkovoittojen edessä.

Baltian liigaa pelattiin Riikassa ja perjantaina vastaan asteli TTT Riga. Pantterit pelasi ailahtelevan ottelun, jonka toinen kymmenminuuttinen oli musta päävalmentaja Ilpo Rantasen suojateille. TTT Riga vei jakson luvuin 28-9. Pantterit eivät onnistuneet kirimään ottelua, joten loppulukemat kirjattiin 81-62.

Susanna Rinta, Merike Andersson ja Hanna Rotinen tehtailivat kaikki 13 pistettä. Amerikkalaisvahvistus Charlene Thomas heitti yhdeksän pistettä ja keräsi 11 levypalloa.

- Tasonsa läpi ottelun paremmin säilyttänyt huippujoukkue vei voiton. Panttereiden peli ailahteli ottelun sisällä liikaa. Viikolla olisi sittenkin pitänyt hakea pelituntumaa, edellinen sarjaottelumme kun oli 5.12. Catzia vastaan, kommentoi Ilpo Rantanen ottelua.

Lauantaina vastassa oli liigan häntäpäässä majaileva RTU Klondaika. Pantterit teki tasaista jälkeä jokaisella jaksolla ja voitti ottelun selvästi luvuin 54-109. Hyvässä vireessä oleva Charlene Thomas takoi 33 pistettä ja repi 14 levypalloa. Myös virolainen Merike Anderson oli tikissä upottaen 31 pistettä ja ottaen kuusi levypalloa. Susanna Rinta oli Panttereiden kolmanneksi tehokkain 18 pisteellään.

- Vahva esitys. Palaveerasimme aamupäivän ja kävimme pelaajien rooleja ja joukkuepelin perusteita läpi - joukkue reagoi kiitettävällä tavalla. Jokainen pelaaja pelasi kuten osaa ja kuten Pantterin pitää, kertoi Rantanen.

Kirvelevän tappion Pantterit koki ratkaisevassa kolmannessa ottelussa sarjassa Panttereita alempana olevaa Avantis/Turibaa vastaan. Pantterit kärsi kahden pisteen tappion, joka merkitsi sitä, että lopputurnauspaikkaa hakevan pantterilauman on voitettava kaikki seuraavat ottelunsa.

Ottelun yksi ratkaisu oli Merike Andersonin suihkukomennus. Virolainen ehti pelata 21 minuuttia heittäen 17 pistettä ja ottaen kuusi levypalloa. Susanna Rinta joutui kantamaan pelintekijän vastuun yksin ja pelasi täydet 40 minuuttia jääden kuuteen pisteeseen. Charlene Thomas oli Panttereiden tehokkain 14 pisteellä ja yhdeksällä levypallolla.

- Hyvä peli, mutta ei tarpeeksi hyvä. Katkera ja kyseenalaisten tilanteiden siivittämä tappio. Kuitenkin tiukkana ja hyvätasoisena otteluna Panttereille jatkoa ajatellen tärkeä, kokemusta tiukoista ja vähäkorisista otteluista, kun ei koskaan ole liikaa. Lisäksi nousu 2. puoliajalla 15 pisteen tappioasemasta 3 pisteen johtoon oli kova suoritus, analysoi Rantanen viimeistä ottelua.

- Tappio oli kirvelevä ja ottelusta jäi huono maku suuhun. Kun puolustimme niin kuin osasimme, ei ollut vaikeuksia, mutta jokaisesta virheestä vastustaja rankaisi saman tien korilla, kertoi Hanna Rotinen, joka heitti ottelussa viisi pistettä ja otti kuusi levypalloa.

- Meriken kanssa juteltiin ja totesimme, että mahdollisuudet meillä vielä on lopputurnaukseen, sillä uskomme otteluiden menevän hieman ristiin, niin kuin SM-sarjassakin on mennyt. Seuraava Baltian liigan turnaus pelataan tammikuussa Tallinnassa. Kaikki on vielä auki, joten siellä nähdään miten käy, jatkoi Rotinen.

Samoilla linjoilla oli myös päävalmentaja Rantanen

- Sunnuntain niukasta tappiosta huolimatta plusmerkkinen viikonloppu, menimme taas joukkueena eteenpäin. Olemme edelleen hyvissä asemissa saavuttaa keväällä vaikka mitä, mutta viikonloppu näytti taas konkreettisesti, missä asioissa meidän pitää peliämme parantaa. Erinomaisella hengellä kuitenkin jatkamme kohti kevään ratkaisupelejä, Rantanen sanoi.

 
26.10.2025 17:37 Naisten Korisliiga

Vedolle vieraspisteet trillerissä

Naisten Korisliiga jatkui sunnuntaina yhdellä ottelulla. Siinä Vimpelin Veto haki vierasvoiton Hongan kustannuksella jatkoajan jälkeen 91-82.

24.10.2025 19:30 Naisten Korisliiga

HBA kaatoi EBT:n perjantain päiväpelissä

Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA juhlisti Märsky-päivää voittamalla kotikentällään EBT:n 79-66.

22.10.2025 20:43 Naisten Korisliiga

Kujala johdatti Pyrinnön voittoon paikallispelissä - Hongalle vieraspisteet Kouvolasta

Naisten Korisliiga jatkui kahdella ottelulla. Voittoihin ylsivät Pyrintö ja Tapiolan Honka.

18.10.2025 20:15 Naisten Korisliiga

Erika Mace tehokkaana EBT:n voitossa - Peli-Karhut vei juhlaottelun ja jatkaa tappioitta

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua. Illan voittajia olivat EBT, PeKa ja ViVe.

17.10.2025 20:59 Naisten Korisliiga

Kauden ensimmäinen Helsingin paikallinen HBA:n nimiin

Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA-Märsky kaatoi paikallispelissä ToPo:n 81-70.

15.10.2025 22:04 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut piti BC Nokian kurissa

Keskiviikon ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut kaatoi jännittävien vaiheiden jälkeen BC Nokian 75-71.

11.10.2025 20:37 Naisten Korisliiga

PeKa ja Pyrintö jatkavat puhtaalla pelillä - Hongalle ja ViVe:lle ensimmäiset voitot

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Voittajiksi ylsivät PeKa, Pyrintö, Honka ja ViVe.

9.10.2025 10:00 Koripalloliitto

Koripallon tilastopalvelun siirtymävaihe jatkuu

Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.

4.10.2025 19:54 Naisten Korisliiga

EBT vei kauden ensimmäisen paikalliskamppailun - Pyrintö avasi kautensa voitolla

Naisten Korisliiga jatkui kahdella pelillä. Illan voittajia olivat toisen voittonsa ottanut EBT ja kautensa avannut Pyrintö.

3.10.2025 21:10 Naisten Korisliiga

PeKa:lle kahden voiton viikko

Perjantain ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut haki voiton Helsingistä HBA-Märskyn kustannuksella. Ottelu päättyi vieraiden hyväksi 83-48.

Näytä lisää vastaavia