17.9.2011 Suomen menestys koripallon EM-kisoissa ei rajoittunut pelkästään miesten maajoukkueen selviytymiseen Euroopan kahdentoista parhaan joukkoon. Ensimmäisiä miesten arvokisojaan viheltävä suomalaiserotuomari Petri Mäntylä, 37, on edennyt EM-kisoissa aina pudotuspelivaiheeseen asti.
Suomalaiserotuomari Petri Mäntylä eteni koripallon EM-kisoissa pudotuspelivaiheeseen. Kuva: Kai Kilappa.
Liettuan EM-kisat ovat Mäntylän ensimmäinen aikuisten arvokisakoitos. Kutsua kisoihin Mäntylä luonnehtii suureksi kunnianosoitukseksi.
– Kun kutsu EM-kisoihin tuli, pidin sitä ilman muuta suurena kunnianosoituksena. Kutsun saaminen tarkoitti sitä, että olen viime vuosina tekemälläni duunilla edennyt oikeaan suuntaan, Mäntylä miettii.
– Kuitenkin samalla kutsun saaminen tarkoitti sitä, että tästähän se työnteko todella vasta alkaa.
Työnteko on tuonut Mäntylälle tukun huippuotteluita EM-kisoissa. Jatkosarjassa Mäntylä toimi erotuomarina mm. huippuottelussa Liettua-Ranska ja puolivälierissä hänet nimettiin otteluun Ranska-Kreikka.
Loppusuoralleen kääntyneiden EM-kisojen tuomitsemista Mäntylä on pitänyt opettavaisena haasteena. Kiireisestä aikataulustaan huolimatta hän kertoo ehtineensä seuraamaan muutamia Suomen otteluita ja olleensa hyvillään maanmiestensä otteista.
– Onhan pelaajien taso täällä huomattavan korkealla, kuten EM-kisoista sopii olettaa. Suomen maajoukkue osoitti otteillaan sen, että myös meiltä löytyy kansainvälisen tason mitat täyttäviä pelaajia, arvioi Mäntylä.
Vaikka EM-kisat ovat tarjonneet Mäntylälle sekä haasteita että ihmetyksen aihetta, hän kertoo tuomarin näkökulmasta kisojen silmiinpistävimmäksi elementiksi pelaajien ja tuomarien välisen kommunikaation.
– Pelaajien ammattimaisuus ei lakkaa ihmetyttämästä. Pelin tiimellyksessä pelaajat käyvät toisinaan jopa ylikierroksilla, mutta kaikki pelissä tapahtuvat asiat jäävät kentälle. Hallin käytävillä matsien jälkeen jutellaan asialliseen ja ystävälliseen sävyyn.
Petri Mäntylä on toiminut kansainvälisissä erotuomaritehtävissä vuodesta 1999. Kotoisessa Korisliigassa hän on jakanut tuomioita vuodesta 1996 ja esiintynyt peräti 542 liigaottelussa.
Neljästi peräkkäin Korisliigan parhaaksi erotuomariksi valittu Petri Mäntylä saa Helsingin Pyttykerhon vuoden 2016 erotuomaripalkinnon.
20-vuotiaiden miesten koripallon EM-kisat pelataan Helsingissä, Helsingin jäähallissa ja Pasilan urheilutalolla 16.-24.7.2016. Kisaorganisaatio etsii n. 200 vapaaehtoista erilaisiin ottelu- ja tapahtumatoteutuksen tehtäviin. Hakuaikaa on 8.4. saakka.
Mitä Sinä teet heinäkuun kaksi viimeistä viikkoa? Nyt sinulla on mahdollisuus kokea kansainvälinen ja korkeatasoinen koripallotapahtuma ja olla itse mukana järjestämässä sitä vapaaehtoisena.
Kansainvälinen koripalloliitto (FIBA Europe) on nimennyt suomalaiserotuomarit Petri Mäntylän ja Karolina Anderssonin EM-kisoihin. Andersson jakaa oikeutta Ranskassa 15.-30.6.2013 pelattavissa naisten EM-kilpailuissa, kun Mäntylä puolestaan valittiin toisen kerran peräkkäin miesten EM-lopputurnaukseen.
Kansainvälinen Koripalloliitto FIBA Eurooppa on viikonvaihteessa pitämässään kokouksessa myöntänyt alle 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisat Suomeen.
Suomalaiserotuomari Karolina Andersson on nimetty Turkissa syyskuussa pelattaviin naisten EM-kisoihin. Arvokisat ovat Anderssonin ensimmäiset aikuisten tasolla.
EM-kisojen Round of 16 -vaiheessa Riiassa Susijengi toteutti yhden kaikkien aikojen isoimmista yllätyksistä EM-koripallohistoriassa, kun olympiapronssi- ja MM-hopeamitalisti Serbia kaatui 86-92 (48-44). Susijengi eteni täten EM-puolivälieriin.
Tampereen EM-kotikisoissa Susijengi hävisi ensimmäisen alkulohko-ottelunsa, kun Liettua oli parempi loppunumeroin 78-81 (36-45). Liettua sai koottua johtonsa ensimmäisellä puoliajalla ja onnistui suojelemaan sitä loppuun asti täyteen myydyn Nokia Areenan 12 900 katsojan edessä.
Tampereen EM-kisojen alkulohkossa nähtiin taas täpötäysi 12 900 katsojan Nokia Areena, joka pääsi nauttimaan Susijengin kolmannesta voitosta kolmeen otteluun. Tällä kertaa Susijengin kynsiin jäi sitkeänahkainen Montenegro loppunumeroin 65-85 (37-47).
Susijengin toinen EM-ottelu Tampereella päättyi kolmosfestivaalien jälkeen 109-79 (58-42) voittoon Iso-Britanniaa vastaan. Lauri Markkanen oli huikeassa pelivireessä ja sivuutti omaa EM-kisaennätystään säkittämällä 43 pistettä täpötäyden, 12 900 katsojan, edessä Nokia Areenalla.