Pohjanmaan paikallispeli sujui Karhun komennossa

14.11.2012 Korisliigan historian kaikkien aikojen ensimmäinen Pohjanmaan paikallisottelu päättyi keskiviikkona Kauhajoen Karhun eduksi, kun ”kauhajokiset” hakivat Lapuan Korikobrista 69–79 (32–34)-vierasvoiton. Namika Lappeenranta päihitti 46 pistettä heittäneen Jason Conleyn johdolla Kouvot jatkoajalla, kun taas Nilan Bisons ja Salon Vilpas hakivat vierasvoitot.

Giordan Watsonin Karhu hallitsi liigahistorian ensimmäistä "lakeuksien paikallispeliä".

Jason Conley pommitti Kouvot nurin 46 pisteellä.

Shawn Atupem johti Vilppaan ensimmäiseen vierasvoittoon.

Matti Nuutinen otti kentän haltuun Lahdessa. Kuvat: Tytti Nuoramo, Kauhajoen Karhu, Salon Vilpas & Eveliina Toivola.

Karhu piti tiiviillä puolustuspelillään pitkään muutaman pisteen johtoa, joka kasvoi viitisen minuuttia ennen loppua ensi kertaa yli kymmenen pisteen. Kaksinumeroiset johtolukemat olivat Korikobrille lopulta liian isot tavoitettaviksi.

 

– Puolustimme hyvin, kun Korikobrat jäi kotonaan alle 70 pisteen. Meille tuli liikaa pallonmenetyksiä, mutta lopun ratkaisuhetkille löytyi intensiteettiä ja pääsimme myös juoksemaan hyvin nopeita hyökkäyksiä, tiivisti Karhun päävalmentaja Ari Tammivaara.


Karhun tehopelaaja oli korin alla ilmatilaa hallinnut Tremaine Ford (18/12). Karhu oli tapansa mukaan tasainen joukkue, ja Fordin lisäksi mm. J’Nathan Bullock (14/2), Giordan Watson (13/5/5 riistoa) sekä Henri Hirvikoski (12/3) pelasivat vahvat minuutit.


Korikobrilta Samuel Haanpää (17/12/3 syöttöä) ja Dominique Coleman (13/5) olivat pelipäällä.

 

Lappeenranta teki taas ylitöitä, Conleylta huikea pistesaalis

 

Namika Lappeenranta pelasi jo kauden kolmannen jatkoaikaottelunsa. Joukkue voitti Kouvolan Kouvot kotikentällään pistein 112–104 (92–92, 40–50).

 

Kouvolalaiset johtivat ottelua parhaimmillaan pisteissä 36–49, mutta kolmannen jakson alussa Namika tuli väkisin rinnalle. Kouvot oli viemässä ratkaisua varsinaisella peliajalla, kunnes Jason Conley säkitti pelin väkisin jatkoajalle kuusi sekuntia ennen neljännen jakson loppua. Jatkoajan käynnistyttyä Conley ja Greg Logins onnistuivat lähes perättäisissä kolmosissaan ja Kouvot oli lyöty.

 

Conley rohmusi Korisliigan kauden piste-ennätykseksi muhkeat 46 pistettä (kakkoset 13/19, kolmoset 5/9, vapaaheitot 5/7), joka on kolmeen vuoteen suurin liigassa tehty pistemäärä. Kun lisäksi Matthew Gibson (25/5/7 syöttöä) ja Greg Logins (24/7) pääsivät yli 20 pisteen, teki voittajien ulkomaalaistrio peräti 95 pistettä.

 

Kouvojen tehokkaimmat olivat Chris Hester (29/7/5 syöttöä) ja Gilberto Clavell (25/5).

 

Vilpas voitti vieraissakin

 

Salon Vilpas haki kauden ensimmäisen vierasvoittonsa. Salolaiset kukistivat Uudessakaupungissa Korihait lukemin 83–89 (45–42).

 

Ratkaiseva ero Vilppaan hyväksi alkoi syntyä kolmannen jakson puolenvälin jälkeen salolaisten repiessä johtonsa kymmeneen pisteeseen. Korihailta ei enää löytänyt paukkuja eron kuromiseen alle kolmen pisteen.

 

Vilppaasta Shawn Atupem (24/8/3 riistoa) vei Korihaiden Chris Taftia korin alla ja uusi amerikkalaispelaaja Adam Brown (18/3) oli elementissään. Eero Lehtinen (15/6) pelasi yhden kauden parhaista otteluistaan ja Alex Vaenerberg (10/2/3 syöttöä/3 riistoa) kunnostautui eritoten puolustuspäässä.

 

Ilman jalkavaivaista Petri Heinosta pelanneesta Korihaista korkeimmat pisteet upottivat Chris Taft (14/6) ja Mikko Jalonen (14/0). Hyvät teholuvut keräsi myös Ramon Dyer (12/7/3 blokkia).

 

Bisons ylivoimainen Lahdessa

 

Hallitseva mestari Nilan Bisons venytti voittoputkensa seitsemän pelin mittaiseksi hakemalla Namika Lahdesta helpon 58–83 (22–47)-voiton.

 

Bisons voitti ensimmäisen neljänneksen 21–10 ja toisen 26–12, eikä toisesta puoliajasta ehtinyt syntyä kunnon kamppailua. Vierasjohto kasvoi suurimmillaan päätösjakson alussa 33 pisteeseen tylyin 37–70-lukemin.

 

Mestareiden tehomies oli Matti Nuutinen (19/3/3 riistoa). Tasaisesta vierasjoukkueesta 11 pelaajaa pääsi pisteiden makuun, Nuutisen lisäksi kaksinumeroisille myös Martin Zeno (12/4/4 syöttöä) ja Jeb Ivey (10/1/3 syöttöä).

 

Vaisun kotijoukkueen tehokkaimpia olivat Louis Johnson (16/5) ja Valtteri Mäkäläinen (15/1).

 

(STT-Basket.fi)

Lisätietoja: Korisliiga
 
21.3.2026 09:30 Korisliiga

Korisliigan playoff-ennakko: Mikko Koivisto, Mikael Aalto, Topias Palmi ja Alvar Peltoniemi jakavat mietteensä kovan puolivälieräkoitoksen alla

Korisliigan puolivälierissä toisensa kohtaavat maanantaina 23. maaliskuuta jatkosarjavoittaja Salon Vilpas ja alemmassa jatkosarjassa huippumenestynyt Tampereen Pyrintö sekä varmaan joukkuepeliin luottava Korihait ja kenttää hurjasti juokseva Tapiolan Honka.

20.3.2026 11:49 Korisliiga

18 erotuomaria valittu Korisliigan pudotuspeleihin

Pantteripatsaan jo häämöttäessä kahdeksan joukkueen ulottuvilla Korisliiga-kausi on tullut vuoden jännittävimpään vaiheeseen. Kevään pudotuspeleihin on valittu 18 erotuomaria jakamaan oikeutta kauden ratkaisuhetkissä.

18.3.2026 20:18 Korisliiga

Korisliigan playoff-sijojen mysteeri ratkesi: kotiedun varmistivat KTP ja Korihait, alemman jatkosarjan voitti Kataja

Salon Vilpas varmisti jo aiemmin sarjavaiheen voiton ja lähtee playoffeihin sijalta yksi. Kauhajoen kotietu oli ennestään varmaa, mutta ottelutulos lukitsi joukkueen sijalle kaksi. Muutkin kotietupaikat ratkesivat tänään, ja samalla valkeni alemman jatkosarjan pudotuspelisijojen järjestys.

18.3.2026 12:19 Korisliiga

Korisliigan päätöskierroksella riittää panosta: kolme joukkuetta taistelee kahdesta puolivälierien kotietupaikasta

Keskiviikkona pelataan Korisliigan jatkosarjojen viimeiset ottelut. Sijat 2.-5. ratkeavat päätöskierroksella. Myös Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö ratkaisevat sijat 7. ja 8.

14.3.2026 20:47 Korisliiga

Sisukas Kataja varmisti playoff-paikkansa – Kobrat romutti Lahden haaveet yhden pisteen voitolla

Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.

13.3.2026 20:48 Korisliiga

Kauhajoki ja KTP ottivat kumpikin voiton – sijojen 2–5 joukkueiden paremmuusjärjestys edelleen ratkaisematta

Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.

11.3.2026 20:27 Korisliiga

Sijanousua hakeva Honka taivutti Vilppaan – jatkosarjavoiton varmistaneet salolaiset pelaavat ilman panosta

Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.

10.3.2026 20:27 Korisliiga

Pyrintö varmisti playoff-paikkansa, Kataja joutuu voitostaan huolimatta vielä jännittämään – Vilppaan sarjavoitto sinetöity

Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.

10.3.2026 10:00 Korisliiga

Remu Raitasen päässä pyörivät iltaisin sekä koripallotilastot että pörssikurssit – KTP:n laituri tavoittelee Korisliiga-menestystä edellistä kertaa kouliintuneempana

KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.

7.3.2026 20:44 Korisliiga

Vilpas porskuttaa edelleen paalupaikalla – Korihait taivutti Seagullsin jälleen yhteen tappioon

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.

Näytä lisää vastaavia