8.5.2010 Koripalloilun miesten pääsarjatasolla 43 kautta pelannut Tampereen Pyrintö voitti seurahistoriansa ensimmäisen miesten Suomen mestaruuden, kun se kukisti lauantaina Tampereella pelatussa viidennessä loppuottelussa Torpan Pojat pistein 77-61 (40-32).

Tampereen Pyrinnön pitkä odotus palkittiin makealla Suomen mestaruudella, kun tamperelaiset löivät ToPon otteluvoitoin 3-2.

Pyrinnön viime kauden pronssimitalit kirkastuivat kultaisiksi. Mestaruus on Pyrinnön historian ensimmäinen.

Viimeisen finaalin ja koko finaalisarjan hahmo oli Pyrinnön johtaja Damon Williams.

Pyrintö-luotsi Pieti Poikola loihti joukkueelleen kauden aikana puolustuskonseptin, joka osoittautui SM-kullan arvoiseksi. Kuvat: Tytti Nuoramo & Matti Koskinen & Kai Kilappa.
Neljä kertaa aiemmin hopealle, viimeksi vuonna 2001, sijoittunut Pyrintö kirkasti nyt lähes samalla kokoonpanolla viime kauden pronssinsa.
Pyrintö hallitsi viidettä finaalia samalla taktiikalla ja tahdilla, jolla se haki torstaina voiton Helsingistä. Pyrintö vei ensimmäisen neliminuuttisen 12-2 -ilotulituksella ja voitti ensimmäisen neljänneksen 25-14.
ToPo pääsi toisen neljänneksen puolivälissä Obie Trotterin johdolla 27-24 -tilanteeseen, mutta Pyrintö kasvatti taukojohtonsa kahdeksaan pisteeseen.
ToPolla oli myös kolmannen jakson alkupuoliskolla etsikkoaikansa, kun se pääsi 40-38- ja jakson puolivälissäkin vielä 45-42 -tilanteeseen. Pyrintö kuitenkin palautti viimeiselle tauolle johtonsa taas kahdeksaan pisteeseen.
ToPo ei saanut enää viimeisellä neljänneksellä kiriä aikaan, kun se teki seitsemässä ja puolessa minuutissa vain viisi pistettä. Näin Pyrinnön voitto ja mestaruus kypsyivät vähitellen pelin loppua kohden.
- Tämä oli kova voitto ja kova kausi. Mestaruus on hieno juttu tälle mahtavalle joukkueelle ja koko seuralle. Minulla oli hyvät ja monipuoliset pelurit ja sen myötä näissä finaaleissa enemmän työkaluja kuin ToPolla, hehkutti Pyrinnön valmentaja Pieti Poikola.
- ToPo on hirveän hyvä joukkue, mutta puolustus voittaa mestaruuksia. Olimme mielestäni ensimmäisessä sekä toisessa ottelussa vastustajaa huonompia, toisessa jopa selkeästi huonompia. Kolmas peli hävittiin, mutta mielestäni olimme jo siinä parempi joukkue. Viimeiset 80 minuuttia menivätkin minun mielestäni aika lailla meidän tahdissamme, Poikola analysoi.
- Tässä tavallaan sulkeutui ympyrä, sillä ToPon 5-5-pelaaminen meni lopulta hyvin pitkälti 1-1, 2-2-pelaamiseksi, siksi paikkapuolustuksemme toimi erittäin hyvin, jatkoi Poikola.
Pyrinnön tehomieheksi nousi jälleen Damon Williams, joka keräsi nyt 27 pistettä. Chris Hester pussitti lähes yhtä tehokkaasti 25 pistettä ja Kenneth Lowe 12. Kapteeni Antero Lehto aloitti tehokkaasti ja päätyi kahdeksaan pisteeseen.
- Meillä oli taas hermostunut alku ennen kuin pääsimme peliin mukaan. Tuli turhia pallonmenetyksiä, joista Pyrintö pääsi tekemään helppoja kuppeja, jotka söivät meitä, totesi neljännen kerran hopeaa finaalisarjassa pokannut ToPon valmentaja Tomi Kaminen.
ToPosta Tyray Pearson pelasi parhaan finaalipelinsä 21 pisteen ja 15 levypallon tehoin. ToPo jäi kuitenkin kaipaamaan tehomiehiä, kun Obie Trotter teki kaikki 14 pistettään puoliaikaan mennessä ja etenkin Corey Smith sekä Hanno Möttölä jäivät vaatimattomasti kumpikin neljään pisteeseen. Möttölä teki kaikki pisteensä vapaaheitoilla.
- Voitamme ja häviämme joukkueena ja tänään tuli tappio. Tampereen Pyrintö näytti miksi se voitti runkosarjan. Se oli tänään valmis voittamaan. Tamperelaiselle korisyhteisölle mestaruus on hieno asia, kehui Möttölä tuoretta mestaria.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.
Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.