Pyrintö ja Kataja Korisliigan finaaleihin

10.5.2014 17:34 Korisliigan finaaleissa nähdään tänä keväänä vuoden ’11 finaalien uusintakatselmus, kun runkosarjan voittaja Tampereen Pyrintö kohtaa ensimmäistä mestaruuttaan hakevan joensuulaisen Kataja Basketin. Pronssista kisaavat kahden viime vuoden mestari Nilan Bisons sekä viime kevään hopeamitalisti KTP-Basket.

Pyrintö ja Damon Williams pelaavat taas finaaleja kolmen vuoden tauon jälkeen.

Timo Heinosen KTP:n jää tyytyminen pronssipeliin.

Antti Kanervon käsi oli kuumana Loimaalla.

Sami (vas.) ja Juho Lehtoranta pelaavat Katajan ensimmäisestä mestaruudesta kautta aikain. Kuvat: Kai Kilappa & Tytti Nuoramo.

Tampereella Pyrintö alkoi varmistella ensimmäistä finaalipaikkaansa kolmeen vuoteen kolmannen jakson alussa, jolloin joukkue piti kotkalaisvastustajansa vailla pisteen pisteettä runsaan viiden minuutin ajan.

 

Samalla toisessa päässä Pyrintö onnistui korinteossa yhdeksän pisteen edestä ja karkasi kotkalaisista peräti 14 pisteen johtoon. Saatuaan momentumin puolelleen Pyrintö ei päästänyt KTP:ta enää kuutta pistettä lähemmäs.

 

Kentän hahmona hääri isojen matsien mies, Korisliigan ikäpresidentti Damon Williams (20/17/6 syöttöä), joka masensi onnistumisillaan kotkalaiset molemmissa kenttäpäädyissä täydellisesti. Williams lietsoi Pyynikin kotiyleisöä hurmioon pelin viimeisillä minuuteilla Pyrinnön finaalipaikan irrotessa.

 

– Kaikista välieristä pelasimme tässä pelissä parasta puolustusta tai otimme voiton nyt eniten puolustuksen kautta, totesi Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola.

 

Poikolaa ei huolestuta finaaleissa outo kotihalli Hakametsässä, eikä myöskään hurjana jatkuva joka toisen päivän pelitahti.

 

– Kotikentän merkitys on finaaleissa häviävän pieni. Olemme pelanneet tällä kaudella tiukemmallakin tahdilla yhtä aikaa Korisliigaa sekä Baltian liigaa ja onnistuimme säilyttämään pelimme tason.

 

Williamsin lisäksi Pyrinnöltä nousivat esille BJ Raymond (17/6), Antero Lehto (15/2) ja Kelvin Lewis (11/4). Ryan Ayers (25/5) ja Timo Heinonen (17/3/4 syöttöä) olivat KTP:n näkyvimmät.
 

KTP pelasi ratkaisevan ottelun ilman ykköstykkiänsä Sharaud Currya, joka teloi jalkansa edellisessä pelissä.

 

Kanervo johti Katajan finaaliin vieraskentällä

 

Kahtena viimeisenä keväänä kautensa Suomen mestaruusjuhliin päättänyt Nilan Bisons joutuu tällä kaudella kisaamaan himmeämmistä mitaleista. Yhä edelleen seurahistoriansa ensimmäistä mestaruutta metsästävä joensuulainen Kataja Basket hiljensi Loimaan Liikuntahallin 83–88 (44–37, 77–77)-jatkoaikavoitollaan.

 

Loimaalaisten puolustus loksahti kohdalleen toisella jaksolla, ja Bisons vei kolmatta jaksoa tasapainoisella suorituksellaan. Parhaimmillaan Bisons johti kolmannella jaksolla kahdeksalla pisteellä.

 

Neljännen jakson alussa peli sai kuitenkin uuden luonteen, kun Antti Kanervon kahden onnistuneen kolmosen herättämä Kataja vei ensimmäiset minuutit 11-0. Varsinaisen peliajan loppu edettiin tasaisissa merkeissä, kunnes Ville Mäkäläinen räjäytti kotiyleisön nostamalla Bisonsin 77–75-johtoon, kun pelikellossa oli jäljellä 23 sekuntia.

 

Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen, kun Antti Kanervo tasoitti ottelun vain 14 sekuntia myöhemmin. Jatkoajalla ratkaisu nähtiin viimeisellä minuutilla, kun Vesa Mäkäläisen kakkonen ja Teemu Rannikon vapaaheitot takasivat viiden pisteen vierasvoiton joensuulaisille.

 

- En ole pelannut monta näin kovaa peliä koko urallani. Olimme jo häviämässä, mutta lopussa saimme aikaan tarvittavat korit ja stopit, kertasi välieräsarjan parhaan ottelunsa pelannut Teemu Rannikko (18/4/7 syöttöä).

 

Kanervon (19/0) ja Rannikon lisäksi Petri Virtanen (15/1), Jared Newson (11/9) ja Vesa Mäkäläinen (9/8) olivat joensuulaisten moottorit.

 

Frank Robinson (19/0), Ville Mäkäläinen (15/4/3 syöttöä), John Williamson (15/3/5 syöttöä), Tuukka Kotti (14/6) ja Antto Nikkarinen (12/2/5 syöttöä/3 riistoa) johtivat biisonilaumaa.

 

(STT-Basket.fi)
 

Lisätietoja: Korisliiga
 
25.10.2025 21:03 Korisliiga

Peltoniemi ja Luukkonen joukkueidensa johtotähtinä – illan sarjapisteet Hongalle, Kauhajoelle ja Pyrinnölle

Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.

24.10.2025 21:02 Korisliiga

Vilppaalle kuudes voitto ilman tappioita – Kokko johti jälleen Bisonsin pisteille

Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.

22.10.2025 20:47 Korisliiga

Pyrintö, Seagulls ja Kauhajoki voittoihin – Korihaille toinen tappio Aallon 31 pisteestä huolimatta

Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.

22.10.2025 10:49 Korisliiga

Korihaista tuttu Kaleb Warner hyppää Tampereen Pyrintöön

Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.

21.10.2025 21:27 Korisliiga

KTP ja Kouvot keräsivät kauden toiset sarjapisteensä – Vilppaalle viides perättäinen voitto

KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.

18.10.2025 20:19 Korisliiga

Kobrille avausvoitto, Pyrinnölle ja Hongalle kauden toiset – Vilpas otti vahvan kotivoiton Kauhajoesta ja johtaa sarjaa

Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.

17.10.2025 21:03 Korisliiga

Bisons ja Seagulls kumpikin roimiin kotivoittoihin – Kokon heittojyvä kohdallaan, Rougeaulla häikäisevän monipuolinen tilastorivi

Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.

16.10.2025 10:00 Yhteistyökumppanit

Tarkett Koripalloliiton uudeksi yhteistyökumppaniksi

Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.

15.10.2025 10:45 Korisliiga

Korihait hankki takakentälleen tuuraajan reilun kuukauden sopimuksella – nyt Ville Tahvanainen on aloittanut kauden loistavilla tilastoilla ja pelkillä voitoilla

Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.

14.10.2025 21:05 Korisliiga

Seagulls kauden toiseen voittoonsa KTP:n Hirvonen–Pöllä-tandemin vahvasta pelistä huolimatta

Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.

Näytä lisää vastaavia