3.10.2005 Teemu Rannikon huikea heittopeli ratkaisi slovenialaisjoukkue Union Olimpija Ljubljanalle koripallon kansainvälisen Opel Cupin voiton Espoossa pelatussa turnauksessa. Rannikko pussitti 12:sta kolmen pisteen heitostaan peräti yhdeksän sisään.
Turnausisäntä Honka pysyi Euroliigassa pelaavan vieraansa kyydissä avausjakson, mutta jatkossa taitavampi ja kokeneempi vastustaja meni väkisin menojaan. Ljubljana kuittasi cupin voiton nimiinsä numeroin 99-81 (44-44).
Ottelu ratkesi kolmannella neljänneksellä, jolloin isokokoinen Ljubljana lähti karkumatkalle. Kentän kovimman pistemäärän 27 takonut Rannikko heitti neljänneksen aikana kaikki viisi kolmostaan kaaren takaa sisään.
- Olen onnistunut aiemmin yhdessä ottelussa korkeintaan 7-8 kolmosessa.
Nyt nämä yhdeksän syntyivät käytännössä 30 minuutin kuluessa, sillä päätimme rakentaa viimeisellä neljänneksellä heittopaikkoja myös muille, kertoi Rannikko, joka oli tyytyväinen koko joukkueensa esitykseen.
- Pelasimme kauden parhaan harjoitusottelumme. Varsinkin jälkimmäinen jakso oli meiltä hyvää peliä. Voitto ei tullut helpolla, sillä Honka puolustaa hyvin.
- Ainakin oma itseluottamukseni on nyt kohdallaan, kun kohtaamme tulevana lauantaina ensimmäisessä Adriatic-liigan ottelussamme KK Zadarin Kroatissa, totesi tyytyväinen Rannikko.
Hongan valmentaja Mihailo Pavicevic oli aidosti yllättynyt siitä, että hänen joukkueensa pysyi lauantain kovan Frankfurt-ottelun jälkeen ensimmäisenkin jakson ajan Ljubljanan kyydissä.
- Kaksi näin kovaa kansainvälistä ottelua on meille peräkkäisinä päivinä liikaa. Väsähdimme finaalin toisella jaksolla niin fyysisesti kuin henkisestikin.
- Ljubljana oli meitä selkeästi vahvempi korin alla, mutta Rannikon pysäyttämiseksi emme voineet tehdä kerta kaikkiaan mitään. Hänen heittopelinsä oli aivan uskomatonta, kehaisi Pavicevic turkulaislähtöisen takamiehen taitoja.
Rannikon lisäksi voittajista nousivat esiin Szymon Szewcyk (18/8), väkivahva Vassil Evtinov (15/10), Toni Dijan (11/2) ja Hasan Rizvic (10/5). EM-kisojen jälkeen viikon verran Ljubljanan kuvioissa mukana ollut Israelin maajoukkuemies Yotam Halperin sai kokoon neljä pistettä ja yhtä monta levypalloa.
Hongan kovimmista tehoista vastasi jälleen Tim Kisner (20/3). Tosin hänkään ei pystynyt vastaamaan Rannikon kaukoheittovoimaan. Kisner sai silti vähintäänkin kohtuullisesti 11:stä kolmosestaan kuusi sisään.
Monte Cummings (16/4), Kimmo Muurinen (14/3) ja Heikki Zitting (10/3) olivat Hongan seuraavaksi tehokkaimmat. Nuori Petteri Koponen kiitti kunniasta ja peliajasta rankaisemalla Ljubljanaa seitsemällä pisteellä.
Finaali: Espoon Honka-Union Olimpija Ljubljana 81-99 (44-44)
Pronssiottelu: ToPo - Frankfurt Skyliners 79-75 (38-34)
NBA:ssa Utah Jazz hävisi vieraskentällä Sacramento Kingsille 105-104, kun Domantas Sabonis nosti hyökkäyslevypallon kautta loppulukemat kuusi sekuntia ennen loppusummeria. Lauri Markkanen heitti Jazzille 33 pistettä.
Utah Jazz pelasi avausottelunsa tällä NBA-kaudella voittaen Los Angeles Clippersin kotonaan 129-108. Lauri Markkanen tilastoi 20 pistettä, 6 levypalloa ja 5 syöttöä.
NBA-kausi 2025-26 alkaa Pohjois-Amerikassa 22.10. Maailman parhaassa koripallosarjassa löytyy suomalaisedustusta kahdelta kantilta, kun Lauri Markkanen pelaa Utah Jazzissa ja Tuomas Iisalo on päävalmentajana Memphis Grizzliesissä.
Lotta-Maj Lahtinen pelaa jo kolmatta kauttaan Espanjan kovassa LF Endesassa. Täksi kaudeksi hän siirtyi Araskin joukkueeseen ja on aloittanut kauden erinomaisesti.
Euroliiga-kautensa alavireisesti aloittanut hallitseva mestari Fenerbahce nappasi torstai-iltana tuiki tärkeän voiton kotikentällään Istanbulissa nujertamalla Gordon ja Daniel Herbertin valmentaman Bayern Münchenin pistein 88–73 (37–32). Fenerbahcen voiton takuumiehenä loisti viisi kolmosta upottanut Mikael Jantunen.
Ilari Seppälä on aloittanut toisen kautensa Unkarin liigassa pelaavan Kecskemetin joukkueessa. Täksi kaudeksi hän sai tuttua seuraa, kun Okko Järvi siirtyi joukkuekaveriksi.
Susijengin EM-kisaleiritykseen kuulunut Lapuan Korikobrien kasvatti Perttu Blomgren, 196 cm ja 24 vuotta, on allekirjoittanut sopimuksen Saksan Bundesliigaa tappiottomana johtaman MBC Mitteldeutscherin kanssa. Myös Saksan cupin hallitsevana mestarina kauteen lähtenyt Mitteldeutscher pelaa Bundesliigan lisäksi Pohjois-Euroopan liigaa (ENBL).
Euroturnaukset saatiin käyntiin viime viikolla ja Awak Kuierin Galatasaray aloitti maukkaalla voitolla. Viikolla nähtiin useita muitakin kovia suorituksia Susiladies-pelaajilta.
Susijengin ja Suomi-koripallon suurlupaus Miikka Muurinen, 18, pääsi maanantaina ensimmäistä kertaa tositoimiin Serbian jättiseuran Partizan Belgradin, paidassa. Muurinen viimeisteli seitsemän pistettä ja esitteli taitojaan monipuolisesti, kun Partizan peittosi Adrianmeren liigassa KK Krkan 84–78 (42–28).
Elina Koskimies siirtyi yhden Suomessa vietetyn kauden jälkeen takaisin ulkomaille palaten tuttuun maahan Saksaan. Seura on kuitenkin uusi, kun hän teki sopimuksen Saarlouis Royalsin kanssa.