Riikka Lehtonen piste-ennätykseen Saksassa

19.2.2008 Saksan bundesliigassa BG 74 Göttingenin suomalaissentteri Riikka Lehtonen tehtaili oman piste-ennätyksensä viikonlopun kierroksella Göttingenin kukistaessa Hernerin lukemin 85-67. Italian kakkosliigassa Michaela Mouan edustaman Pontederan voittoputki sai myös jatkoa.

181-senttinen Turun Riennon kasvatti Riikka Lehtonen oli joukkueensa paras pisteidentekijä viimeistelemällä 15 pistettä tehokkaasti 21 minuutissa. Suomalaissentteri heitti kakkosensa sisään 45,5 prosentin tarkkuudella (heitot 5/11) ja onnistui myös kerran kolmen pisteen viivan takaa ja kahdesti vapaaheittoviivalta. 

Lehtonen koristeli tilastoihinsa myös kolme syöttöä ja yhden levypallon. Naisten maajoukkueen portteja kolkutteleva Lehtonen valmistui viime vuonna Eastern New Mexicon yliopistosta pääaineenaan graafinen suunnittelu. Nuorten maaotteluja turkulaiselle on kertynyt kymmenen.  

Moua & Co kuudenteen peräkkäiseen voittoon 

Ammattilaisurallaan muun muassa kaksi Sveitsin mestaruutta ja Sveitsin sekä Kroatian cupit voittanut suomalaislaituri Michaela Moua juhli edustamansa Castellani Pontederan vierasvoittoa Villaggio Solidago Livornosta lukemin 55-47. Voitto oli Pontederalle kuudes peräkkäinen. 

Lohkon kärkipaikkaa pitävä Pontedera oli avausjakson jälkeen takaa-ajoasemassa (11-9), mutta korjasi tilanteen jo ennen puoliaikaa (18-22). Toisella puoliajalla Italian pääsarjaan nousua tavoitteleva Pontedera ei antanut yllätysmahdollisuutta lohkossaan kuusi sijaa alempana olevalle Livornolle rullaten varmasti kahdeksan pisteen voittoon.  

Pontederan aloitusviisikossa koko kauden pelannut Moua kirjautti 36 minuutissa 11 pistettä ja kuusi levypalloa. Suomalaislaituri onnistui kakkosissaan sihdillä 5/12), mutta takelteli vapaaheittoviivalta saaden kokoon vain yhden pisteen neljällä yrityksellä.  

Espanjan pääsarjassa suomalaisjoukkue Gran Canarialla oli vapaa viikonloppu.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_naiset/
 
21.10.2025 11:55 NBA

NBA-kausi 2025-26 alkamassa – Lauri Markkanen Jazzin tähtipelaajana, Tuomas Iisalo Grizzliesin päävalmentajana

NBA-kausi 2025-26 alkaa Pohjois-Amerikassa 22.10. Maailman parhaassa koripallosarjassa löytyy suomalaisedustusta kahdelta kantilta, kun Lauri Markkanen pelaa Utah Jazzissa ja Tuomas Iisalo on päävalmentajana Memphis Grizzliesissä.

20.10.2025 23:41 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen aloittanut vahvasti Espanjassa – ”Sujunut positiivisesti”

Lotta-Maj Lahtinen pelaa jo kolmatta kauttaan Espanjan kovassa LF Endesassa. Täksi kaudeksi hän siirtyi Araskin joukkueeseen ja on aloittanut kauden erinomaisesti.

20.10.2025 23:22 Suomalaiset ulkomailla

Olivier Nkamhoua Italian Serie A1:n paras pistemies

Olivier Nkamhoua on aloittanut kautensa Varesessa upeasti ja johtaa Italian pistetilastoa. Viime viikolla Susijengin pelaajat onnistuivat jälleen laajalla rintamalla.

17.10.2025 11:17 Susijengi

Jantusen kolmossuma Bayern Münchenin turma Euroliigassa

Euroliiga-kautensa alavireisesti aloittanut hallitseva mestari Fenerbahce nappasi torstai-iltana tuiki tärkeän voiton kotikentällään Istanbulissa nujertamalla Gordon ja Daniel Herbertin valmentaman Bayern Münchenin pistein 88–73 (37–32). Fenerbahcen voiton takuumiehenä loisti viisi kolmosta upottanut Mikael Jantunen.

15.10.2025 10:13 Suomalaiset ulkomailla

Ilari Seppälä nauttii suurta vastuuta Unkarissa – ”Ei tunnu väsy”

Ilari Seppälä on aloittanut toisen kautensa Unkarin liigassa pelaavan Kecskemetin joukkueessa. Täksi kaudeksi hän sai tuttua seuraa, kun Okko Järvi siirtyi joukkuekaveriksi.

14.10.2025 20:41 Susijengi

Perttu Blomgren Saksan cup-mestari MBC Mitteldeutscheriin

Susijengin EM-kisaleiritykseen kuulunut Lapuan Korikobrien kasvatti Perttu Blomgren, 196 cm ja 24 vuotta, on allekirjoittanut sopimuksen Saksan Bundesliigaa tappiottomana johtaman MBC Mitteldeutscherin kanssa. Myös Saksan cupin hallitsevana mestarina kauteen lähtenyt Mitteldeutscher pelaa Bundesliigan lisäksi Pohjois-Euroopan liigaa (ENBL).

14.10.2025 08:06 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuerin Galatasaray voittoon Euroliigassa – kovia Susiladies-suorituksia läpi Euroopan

Euroturnaukset saatiin käyntiin viime viikolla ja Awak Kuierin Galatasaray aloitti maukkaalla voitolla. Viikolla nähtiin useita muitakin kovia suorituksia Susiladies-pelaajilta.

6.10.2025 21:31 Susijengi

Miikka Muurinen väläytteli Partizan-debyytissään

Susijengin ja Suomi-koripallon suurlupaus Miikka Muurinen, 18, pääsi maanantaina ensimmäistä kertaa tositoimiin Serbian jättiseuran Partizan Belgradin, paidassa. Muurinen viimeisteli seitsemän pistettä ja esitteli taitojaan monipuolisesti, kun Partizan peittosi Adrianmeren liigassa KK Krkan 84–78 (42–28).

6.10.2025 16:38 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimies palasi Saksaan voittamaan mestaruuden

Elina Koskimies siirtyi yhden Suomessa vietetyn kauden jälkeen takaisin ulkomaille palaten tuttuun maahan Saksaan. Seura on kuitenkin uusi, kun hän teki sopimuksen Saarlouis Royalsin kanssa.

6.10.2025 16:33 Suomalaiset ulkomailla

Olivier Nkamhoua aloitti upeasti Italiassa

Olivier Nkamhoua teki melkoisen debyytin Italiassa, kun hän oli koko kierroksen paras pistemies johdattaessaan Varesen voittoon. Edon Maxhuni teki kovaa jälkeä Ranskassa ja Euroliigassa saatiin pelit käyntiin.

Näytä lisää vastaavia