9.8.2021 10:02 Kouvottaret on solminut tulevaa pelikautta koskevan sopimuksen 175-senttisen Saara Sandellin kanssa. Sandell pelasi viime kauden Saksassa naisten 2-Bundesliigassa Mainzin riveissä.

Tuleva kausi on Saara Sandellille kymmenes naisten Korisliigassa: Kuva: Ville Vuorinen
Vuonna 1993 syntynyt Sandell on espoolaisen EBT:n kasvatti. Naisten Korisliigaa hän on pelannut yhtensä 214 ottelun verran edustaen Honkaa, Espoo Unitedia ja EBT:tä. Kaudella 2019-20 Sandell esiintyi EBT:n paidassa yhteensä 25 ottelussa tilastoiden 4,9 pistettä, 3,2 levypalloa sekä 1,2 syöttöä.
Viime kaudeksi Sandellin tie vie Saksaan, jossa Mainzin riveissä laituri kerrytti tehot 9,0 pistettä, 4,0 levypalloa ja 4,0 syöttöä. Mainz sijoittui lopulta naisten 2-Bundesliigassa eteläisessä lohkossa kahdeksanneksi.
Urallaan Sandell on voittanut aikuisten sarjoissa sekä SM-hopeaa että SM-prossia kertaalleen.
- Saara tuo kokemusta ja heittovoimaa meidän suhteellisen nuoreen kotimaiseen runkoon. Puolustuksessa hän pystyy puolustamaan isoja sekä pieniä pelaajia. Hyökkäyspäässä Saaran vahvuus heittotaidon lisäksi on suoraviivaiset ajot kohti koria. Tärkeä ja hieno sopimus meille, Kouvottarien päävalmentaja Joonas Frimodig iloitsee.
Naisten Korisliiga-seurojen kokoonpanot >
Naisten Korisliiga jatkui sunnuntaina yhdellä ottelulla. Siinä Vimpelin Veto haki vierasvoiton Hongan kustannuksella jatkoajan jälkeen 91-82.
Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA juhlisti Märsky-päivää voittamalla kotikentällään EBT:n 79-66.
Naisten Korisliiga jatkui kahdella ottelulla. Voittoihin ylsivät Pyrintö ja Tapiolan Honka.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua. Illan voittajia olivat EBT, PeKa ja ViVe.
Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA-Märsky kaatoi paikallispelissä ToPo:n 81-70.
Keskiviikon ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut kaatoi jännittävien vaiheiden jälkeen BC Nokian 75-71.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Voittajiksi ylsivät PeKa, Pyrintö, Honka ja ViVe.
Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.
Naisten Korisliiga jatkui kahdella pelillä. Illan voittajia olivat toisen voittonsa ottanut EBT ja kautensa avannut Pyrintö.
Perjantain ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut haki voiton Helsingistä HBA-Märskyn kustannuksella. Ottelu päättyi vieraiden hyväksi 83-48.