22.5.2014 Korisliigan pelätyimpien heittäjien kaartiin päättyneellä Korisliiga-kaudella kiilannut Lapuan Korikobrien kasvatti Ilari Seppälä, 21, jatkaa Kouvolan Kouvoissa yksivuotisella sopimuksella. Jatkopahviin on kirjoittanut nimensä myös Kouvojen fysiikkavalmentaja Antti Hurri.

Ilari Seppälä pommittaa Kouvoissa myös ensi kaudella. Kuva: Matti O. Koskinen.
– Viime kauden loppupuolella alkanut joukkueen hyvä menestys auttoi tekemään lopullisesti päätöksen Kouvolaan jäämisestä ja nälkää jäi hurjasti ensi kaudelle, Seppälä kertoo Kouvojen tiedotteessa.
– Tällä hetkellä tuntuu, että alkuruoka on syöty ja ensi kaudella päästään pääruokien kimppuun. Lisäksi Kouvojen taustaryhmän vahva työ ja joukkueen suomalaisen rungon pysyminen Kouvo-paidassa lisäsi mielenkiintoa Kouvolassa pysymiselle.
188-senttinen Seppälä taituroi Kouvoille 10,2 pistettä, 3,2 syöttöä, 1,9 levypalloa ja 0,9 riistoa ottelua kohden. Seppälä nousi esille viimeistään välierissä, jolloin hän piinasi Bisonsia loppuhetkien kaukoheitoillaan.
Seppälän lisäksi nimensä jatkosopimukseen on kirjoittanut valmentaja Antti Hurri, joka jatkaa Jyri Lehtosen apuna. Hurri vastaa Kouvojen fysiikkavalmennuksesta sekä nuorten pelaajien kehittämisestä.
Kouvoilla on voimassa sopimukset kaudesta 2014/15 Seppälän, Ville Kauniston, Tuomas Hirvosen, Alexander Madsenin, Daniel Dolencin, Tobias Reinholtin ja Juuso Kauppisen kanssa.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.
Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.
Korisliigassa nähtiin kahden kotivoiton ilta. Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Ville Tahvanainen ja Oliver Kandén.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään epätasaväkinen kierros, kun illan pienin voitto tuli 14 pisteen erolla.