Sisuuntunut Korihait päätti hurjan takaa-ajon toiseen perättäiseen voittoon – voittoheiton otti jälleen Kevin Ware

20.1.2020 21:29 Kataja vei Korihaiden vieraana ottelua viimeiselle neljännekselle asti, mutta yllättävä nousu lopussa ja tuottelias jatkoerä käänsivät pelin isännille.

Uudenkaupungin Korihaiden onni näyttää vihdoin kääntyvän. Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga

Katajan johtoasema Korihaiden vieraana kesti viimeiselle neljännekselle asti, mutta sisuuntuneet isännät veivät hurjan takaa-ajon päätteeksi voiton. Ottelu päättyi lopulta jatkoerän jälkeen 90–87. Voiton ratkaisi Kevin Waren heitto – aivan niin kuin viime kerrallakin.

Sarjajumbo Korihait kärsi äskettäin kymmenen ottelua kestäneen tappioputken, joten toinen perättäinen voitto tuli joukkueelle tarpeeseen. Mikäli Korihait mielii välttää Korisliigasta putoamisen, joukkueen täytyy kaivaa tiensä ylös sarjataulukon viimeiseltä sijalta. Saavutus on nyt aavistuksen todennäköisempi kuin vielä eilen, sillä toiseksi viimeistä sijaa pitävään Kobriin on matkaa enää kuusi sarjapistettä.

Ottelun pistekuninkaaksi nousi Korihaiden Richaud Pack, joka tilastoi 25 pistettä ja neljä koriin johtavaa syöttöä. Hänen työtään säestivät Ernest Zeigler III 17 pisteellä ja Kevin Ware 14:llä. Waren saapuminen joukkueeseen on osoittautunut kauan kaivatuksi piristysruiskeeksi, sillä Korihaiden onni on hänen sopimuksensa alettua kääntynyt parempaan päin.

Katajan riveistä parhaan pistesaldon saavutti 20 pistettä kerännyt Brandon Walters. Näkyvän jälkensä jätti myös Jarekious Bradley, jolle merkittiin 16 pistettä ja 14 levypalloa. 12 pistettä upottaneella Aapeli Alasella oli mahdollisuus vielä sekunnin peliajalla nousta ottelun sankariksi tasoittamalla peli kolmen pisteen yrityksellään, mutta heitto kolahti rautoihin.

Ottelutilastot

Henkilöt

Asiat

 
25.10.2025 21:03 Korisliiga

Peltoniemi ja Luukkonen joukkueidensa johtotähtinä – illan sarjapisteet Hongalle, Kauhajoelle ja Pyrinnölle

Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.

24.10.2025 21:02 Korisliiga

Vilppaalle kuudes voitto ilman tappioita – Kokko johti jälleen Bisonsin pisteille

Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.

22.10.2025 20:47 Korisliiga

Pyrintö, Seagulls ja Kauhajoki voittoihin – Korihaille toinen tappio Aallon 31 pisteestä huolimatta

Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.

22.10.2025 10:49 Korisliiga

Korihaista tuttu Kaleb Warner hyppää Tampereen Pyrintöön

Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.

21.10.2025 21:27 Korisliiga

KTP ja Kouvot keräsivät kauden toiset sarjapisteensä – Vilppaalle viides perättäinen voitto

KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.

18.10.2025 20:19 Korisliiga

Kobrille avausvoitto, Pyrinnölle ja Hongalle kauden toiset – Vilpas otti vahvan kotivoiton Kauhajoesta ja johtaa sarjaa

Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.

17.10.2025 21:03 Korisliiga

Bisons ja Seagulls kumpikin roimiin kotivoittoihin – Kokon heittojyvä kohdallaan, Rougeaulla häikäisevän monipuolinen tilastorivi

Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.

16.10.2025 10:00 Yhteistyökumppanit

Tarkett Koripalloliiton uudeksi yhteistyökumppaniksi

Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.

15.10.2025 13:28 Korisliiga

LoKoKo Bisons ry:lle varoitus

Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt LoKoKo Bisons ry:lle varoituksen 8.10. pelatun Bisons Loimaa – Kauhajoki -Korisliiga-ottelun katsomotapahtumista.

15.10.2025 10:45 Korisliiga

Korihait hankki takakentälleen tuuraajan reilun kuukauden sopimuksella – nyt Ville Tahvanainen on aloittanut kauden loistavilla tilastoilla ja pelkillä voitoilla

Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.

Näytä lisää vastaavia