Solna ryhdistäytyi vuoden puolustajaksi valitun Stenin johdolla

23.4.2009 Pekka Salmisen valmentama Solna Vikings siirtyi 2-1-johtoon Ruotsin liigan finaalisarjassa voitettuaan kolmannessa loppuottelussa Sundsvall Dragonsin lukemin 70-61. Solnan suomalaistakamies Juha Sten nimettiin ennen ottelua vuoden puolustuspelaajaksi.

Solnan petraus kolmanteen finaaliin oli huomattava, sillä Sundsvall nöyryytti Solnaa toisessa finaalissa rumin 85-45-lukemin. Ryhtiliikkeessä rooleista pienin ei ollut Stenillä, joka omalla puolustuspelaamisellaan näytti esimerkkiä – kuten niin monesti aiemmin. Sten on kotoisessa Korisliigassakin valittu kahdesti vuoden puolustajaksi.

Sten uurasti parketilla 30 minuuttia, teki puolustuspelinsä lomassa yhdeksän pistettä, jakeli viisi koriin johtanutta syöttöä ja riisti kahdesti.

Juha Stenin ohella Solnan sankariksi nousi kuumeilustaan toipunut kapteeni Lesli Myrthil, joka pussitti 13 pistettä ja toi Solnan rotaatioon tarvittua pituutta.

Toisessa finaalissa Solna oli ilman Myrthiliä täysi vastaantulija. Sundsvallilla oli jo puoliajalla 16 pisteen etumatka (41-25).

- Hattu nousee korkealle pelaajilleni. He valmistautuivat hienosti kolmanteen finaaliin, olimme todella teräviä puolustuksessa ja se riitti hienoon voittoon, kehui kolmatta Ruotsin mestaruuttaan jahtaava Pekka Salminen blogissaan.

Ruotsin mestaruus ratkeaa neljällä voitolla. Neljäs finaali pelataan perjantaina Sundsvallissa. Dragonsin loppukautta varjostaa pelintekijä Srdan Suboticin sydänvaivat, jotka pitänevät miehen sivussa.   

Sundsvallin suomalainen maajoukkuesentteri Aki Ulander nosteli voitokkaassa toisessa loppuottelussa 12 minuutissa neljä pistettä ja poimi kolme levypalloa. Kolmannessa finaalissa Ulanderin tilastoriville kirjattiin seitsemässä minuutissa vain yksi levypallo ja yksi riisto.

Rannikon Himki välieriin

Teemu Rannikon edustama BC Himki eteni odotetusti Venäjän liigan välieriin, mutta joutui kokemaan puolivälieräsarjassaan Lokomotiv Rostovia vastaan ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Rostov voitti ottelusarjan avauspelin Himkin kotikentällä, muttei pystynyt uusimaan yllätystään kahdessa seuraavassa ottelussa.

Himki voitti ratkaisevan kolmannen ottelun tuloksella 85-71. Välierissä Himki kohtaa Pietarin Spartakin. Toisessa välieräparissa Unics Kazan haastaa mestarisuosikki Moskovan TsSKA:n.

Toisessa puolivälierässä Teemu Rannikko pelasi 21 minuuttia. Suomen maajoukkuetakamies pussitti kahdeksan pistettä, napsi kolme levypalloa ja antoi kaksi koriin johtanutta syöttöä, kun Himki runnoi 86-65-vierasvoiton. Kolmannessa puolivälierässä Rannikko ei pelannut.

Huffin Maroussi neljäs, Koposen Virtukselle tappioita

Kreikan liigassa runkosarja päättyi keskiviikko-iltana. Suomen maajoukkuelaituri Shawn Huffin edustama Maroussi sijoittui neljänneksi (voittosuhde 17-9) ja kohtaa paras kolmesta –menetelmällä pelattavissa puolivälierissä Panellinioisin.

Päätöskierroksella Maroussi pisti kunniakkaasti kampoihin runkosarjan voittaneelle Olympiakosille taipuen vieraissa lukemin 70-80. Huff pelasi mm. Josh Childressin ja Theodoros Papaloukasin tähdittämiä ”punaisia” (Reds) vastaan kolme minuuttia ilman tehomerkintöjä.

Italiassa Petteri Koposen, Eurochallengen lopputurnaukseen valmistautuva, Virtus Bologna hävisi harvinaisesti kaksi peräkkäistä Italian liigan ottelua. Tappioista ensimmäinen ei ollut yllätys, kun sarjan ylivoimainen kärkijoukkue Montepashi Siena väänsi jatkoajan jälkeen 89-86-vierasvoiton. Sen sijaan 84-93-vierastappiota Carife Ferraralle voi pitää yllätyksenä, sillä Ferrara on sarjan keskikastin joukkue, kun Virtus on tappioistaan huolimatta kiinni kakkossijassa.

Koponen pelasi Sienaa vastaan 17 minuuttia. Carife Ferraraa vastaan suomalainen pääsi parketille yhdeksäksi minuutiksi. Koponen jäi molemmissa otteluissa pisteittä, mutta kirjautti Siena-ottelussa kolme levypalloa ja yhden koriin johtaneen syötön.

Virtus Bologna isännöi Eurochallenge-kilpailun Final Four –lopputurnausta viikonloppuna (24.-26.4). Välierässään Virtus kohtaa 24.4. kyproslaisen AEL Limassolin. Toisen välieräparin muodostavat ranskalainen Cholet ja venäläinen BC Triumph. Finaali pelataan 26.4.



Lisätietoja: http://www.basket.se/
 
5.9.2025 09:46 Susijengi

Ilari Seppälä solmi jatkosopimuksen Unkariin

Uransa parhaan ammattilaiskauden Unkarin liigassa pelannut Susijengin isojen pelien mies ja Lapuan Korikobrien kasvatti Ilari Seppälä, 188 cm ja 32 vuotta, jatkaa Unkarissa. Seppälä on allekirjoittanut viime kauden joukkueensa KTE-Dunan kanssa jatkosopimuksen kaudesta 2025–26.

28.8.2025 16:40 Susijengi

Touko Tainamon ammattilaisura käyntiin USK Prahasta

Neljä kautta yliopistokoripalloa Yhdysvaltain NCAA-liigan Denverin ja Wyomingin yliopistoissa pelannut ja Saksan kesäuniversiadeissa Suomen tehopelaajana kunnostautunut Touko Tainamo, 205 cm ja 24 vuotta, aloittaa Euroopan ammattilaisuransa Tshekin liigan USK Prahasta.

28.8.2025 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Okko Järvi jatkaa uransa Unkarissa

Viime kaudella Viron-Latvian liigassa kovia pistemääriä tykitellyt Okko Järvi, 193 cm ja 29 vuotta, siirtyy tulevaksi kaudeksi Unkarin pääsarjaan. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Järven uusi työnantaja on viime kaudella Ilari Seppälää takalinjoillaan työllistänyt, paremmin KTE-Dunana tunnettu Kecskeméti.

12.8.2025 15:44 Susijengi

Hanno Möttölä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon

Viimeiset kuusi vuotta Susijengin valmennusjohdossa työskennellyt ja pitkän päivätyön HBA-Märskyn peräsimessä tehnyt suomalaisen koripallon ikoni Hanno Möttölä, 48, liittyy tulevien EM-kisojen jälkeen kovaa vauhtia koripallomaailman huipulle kohonneen Kanadan maajoukkueen valmennusportaaseen.

7.8.2025 18:39 Susijengi

Edon Maxhuni Gravelines-Dunkerquen takalinjoille

Viime kevätkaudella Italian ja Turkin liigoissa pelannut Susijengin luottomies ja Hyvinkään Pontevan kasvatti Edon Maxhuni, 188 cm ja 27 vuotta, palaa Ranskan pääsarjatasolle. Maxhunin uusi seura on viime keväänä Ranskan pudotuspelipaikoista taistellut perinteikäs BCM Gravelines-Dunkerque.

7.8.2025 14:08 Susijengi

Sasu Salin palaa Espanjaan, uusi osoite Estudiantes

Viime kaudella Cluj-Napocan paidassa Romanian mestaruuden voittanut ja Eurocupia pelannut susikapteeni Sasu Salin, 191 cm ja 34 vuotta, palaa vuoden tauon jälkeen Espanjaan. Salinin uusi seura on 1+1-vuotisella sopimuksella perinteikäs madridilainen Estudiantes, joka tavoittelee paluuta maan kakkostasolta (LEB Oro) sen pääsarjaan (ACB).

4.8.2025 20:50 Suomalaiset ulkomailla

Kolminkertainen vuoden puolustuspelaaja Magdalene Agyei siirtyy Espanjan kakkossarjaan

Klaukkalan NMKY:n kasvatti Magdalene Agyei, 26, on tehnyt uransa ensimmäisen sopimuksen ulkomaille. Kolminkertainen naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaaja pelaa ensi kaudella Espanjan kakkossarjan, LF Challengen, Nou Bàsquet Femení Castellóssa.

30.7.2025 15:11 Korisliiga

Shawn Hopkins palaa Islantiin

Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.

29.7.2025 23:54 Susijengi

Elias Valtonen jatkaa liigapaikkansa säilyttäneessä CB Granadassa

Kevätkaudella Espanjan ACB-liigasta sarjatasoa alemmas pudonnut CB Granada sai mahdollisuutensa jatkaa maan korkeimmalla tasolla sarjanousija Real Betisin epäonnistuttua liigapaikan kriteereiden täyttämisessä. Näin ollen Susijengin luottomiehiin lukeutuva Elias Valtonen, 200 cm ja 26 v., jatkaa uraansa Espanjan liigassa CB Granadan paidassa myös ensi kaudella.

29.7.2025 17:49 Susijengi

Severi Kaukiainen jatkosopimukseen BC Kalev/Cramon kanssa

Kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 185 cm ja 27 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Viron suurseuran BC Kalev/Cramon kanssa. Kaksi Viron mestaruutta ja kaksi Viron cup-mestaruutta voittanut Kaukiainen tähtää joukkueineen tulevalla kaudella Viron-Latvian liigan mestaruuteen ja FIBA Mestarien Liigan lohkovaiheeseen.

Näytä lisää vastaavia