24.9.2008
Pyörätuolikoripallo on yksi kuudesta paralympialajista, jossa on kisattu ensimmäisistä Rooman kisoista (1960) lähtien. Suomen miesten joukkueen paras saavutus on vuoden 1997 EM-pronssi, mutta sen jälkeen suomalaisia ei ole nähty arvokisojen menestyjien joukossa. Lajin kehitys on ollut huimaa erityisesti pyörätuolien osalta. Nykyään pelituolit tehdään pelaajan mittojen ja roolin mukaan ja se näkyy myös hinnassa.
Pekingin paralympialaisissa suomalaista väriä piti yllä tuomari Seppo Viljanen. ”Tuomarointi yli 11 000-päisen katsojajoukon edessä oli huikeaa. Kiinalaiset pitivät katsomossa uskomatonta meteliä. ” tuomari Viljanen totesi viimeisten peliensä jälkeen. ”Pääsimme myös käyttämään teknologiaa, sillä tuomarit katkaisivat ja laittoivat pelikellon päälle langattomalla laitteella, joka oli kiinni vyötäröllä. Sen käyttäminen oli melko helppoa – ja jos kelloa ei muistanut laittaa päälle, se voitiin käynnistää myös perinteiseen tapaan.”
Paikalliset katsojat arvostivat tuomareita paljon, oheisen valokuvan ottamisen jälkeen tuomarin vierelle tuli ihmisiä kuvauttamaan itseään.
Itse peleissä naisissa voiton korjasi USA, joka voitti finaalissa Saksan. Australia vei pronssia. Miesten puolella Australia jatkoi menestystä voittamalla finaalissa Kanadan. Iso-Britannia voitti pronssiottelussa USA:n ja toi Eurooppaan miesten puolesta mitalin.
Teksti ja kuva: Riikka Juntunen
lisätietoja ja tuloksia: www.iwbf-europe.org
Suomi taipui niukasti toistamiseen pyörätuolikoripallon C-divisioonan EM-kisojen toisessa ottelussa. Irlanti vei ottelun nimiinsä 55–43-voitolla.
Suomen ja Belgian välinen ottelu ratkesi vasta loppuhetkillä belgialaisten voittoon lukemin 58–54 pyörätuolikoripallon C-divisioonan avausottelussa Bulgarian Samokovissa.
Pyörätuolikoripallon C-divisioonan EM-kisat pelataan 7.–12. syyskuuta Samokovissa, Bulgariassa. Panokset ovat kovat: turnauksen kaksi parasta joukkuetta nousee ensi kaudeksi B-divisioonaan. Suomen joukkue lähtee kisoihin uudistuneena, valmistautuneena ja kirkas tavoite mielessään.
Suomen pyörätuolikoripallomaajoukkue ParaSudet aloittaa toden teolla valmistautumisen syyskuussa pelattaviin EM-kisoihin, kun joukkue haastaa tänään alkavassa Nordic Cupissa Norjan, Tanskan ja Ruotsin.
Vuoden pyörätuolikoripalloilijaksi valittu Henri Kössö suuntaa unelmiensa perään, kun hän siirtyy opiskelemaan ja pelaamaan pyörätuolikoripalloa Southwest Minnesota State Universityyn (SMSU) Yhdysvaltoihin.
Enni Alm ja Paulus Parkatti suorittivat IWBF:n Zone-erotuomariklinikat hyväksytysti Sveitsissä ja Italiassa.
BC Nokia ja Tapiolan Honka kohtaavat lauantaina SM-finaalissa Nokialla. Peliä voi seurata YouTubesta.
Suomen pyörätuolikoripallomaajoukkue Parasudet valmistautuu syyskuussa pelattaviin EM-kisoihin. Valmennustiimiin kuuluu vuosia Euroopassa ammattilaisena pelannut EM-pronssimitalisti ja kolminkertainen Suomen mestari Juha Luukkonen, jonka valmennusfilosofia korostaa joukkuehenkeä ja pelaajien oma-aloitteisuutta.
Kansainvälinen pyörätuolikoripalloliitto IWBF kertoi 15. helmikuuta, että liiton pääsihteerin Norbert Kucera on menehtynyt lyhyen sairauden jälkeen. Kucera oli lajin merkittävä vaikuttaja ja edelläkävijä.
Emma Virtasen, 31, valmentajapolku maajoukkueen päävalmentajaksi on alkanut yläasteiässä pallokerhon ohjaajasta. Matkan varrelta saadut opit ovat muovanneet hänestä sellaisen kuin hän on nyt.