17.8.2012 Suomen pyörätuolimaajoukkue kokoontuu monen vuoden tauon jälkeen kansainvälisten otteluiden merkeissä. Lauantaina Suomi kohtaa kahdesti espanjalaisen Bilbao BSR:n Tikkurilassa pelattavissa maaotteluissa.
– Tämä on oiva tilaisuus testata, missä mennään. Meillä ei ole ollut moneen vuoteen maajoukkuetoimintaa aikuisissa eikä nuorissa, mutta nyt olemme saaneet kasaan porukan, jossa on hyvässä suhteessa nuoria kuin kokeneempiakin pelaajia, iloitsee Suomen pyörätuolimaajoukkueen päävalmentaja Vesa Sydänmaa.
Pyörätuolimaajoukkueen valmennusjohto on kutsunut koolle 14 pelaajaa, joista kokeneimmat ovat Suomelle vuoden 1997 EM-pronssia hakeneen ”Dream Teamin” Jarmo Leppänen ja Juha Luukkonen.
– Joukkueen kasaaminen oli pitkä prosessi. Nuorille pelaajillemme on erittäin tärkeää, että saimme Leppäsen ja Luukkosen kokeneempina pelimiehinä mukaan remmiin. Nuorempien tähtiemme joukkoon kuuluu esimerkiksi viime kaudella Saksan Bundesliigaa pelannut Teemu Partanen, Sydänmaa kertoo.
– Bilbao-otteluissa nuoret pelaajamme pääsevät aistimaan kansainvälistä tunnelmaa, joka on elintärkeää nuorten kehityksen kannalta. Vain näiden otteluiden rohkaisemana he tietävät, miten heidän on harjoiteltava päästäkseen huipulle.
Otteluihin on vapaa pääsy. Ottelut pelataan Tikkurilan Urheilutalolla osoitteessa Läntinen Valkoisenlähteentie 52-54, Vantaa.
Sukunimi | Etunimi |
Laine | Joni |
Fawzi | Omar |
Alhajaj | Amhad |
Hovatov | Tero |
Valtonen | Antti |
Manni | Henry |
Leppänen | Jarmo |
Partanen | Teemu |
Klasila | Teemu |
Luukkonen | Juha |
Honkanen | Mikko |
Lundgren | Bo |
Marjamäki | Mika |
Fadhal | Anwar |
Suomi aloitti keskiviikon kaatamalla Armenian aamun ensimmäisessä ottelussa selvin numeroin 73-10. Toisessa kamppailussa länsinaapuri Ruotsi oli parempi 51-44.
Suomi taipui niukasti toistamiseen pyörätuolikoripallon C-divisioonan EM-kisojen toisessa ottelussa. Irlanti vei ottelun nimiinsä 55–43-voitolla.
Suomen ja Belgian välinen ottelu ratkesi vasta loppuhetkillä belgialaisten voittoon lukemin 58–54 pyörätuolikoripallon C-divisioonan avausottelussa Bulgarian Samokovissa.
Pyörätuolikoripallon C-divisioonan EM-kisat pelataan 7.–12. syyskuuta Samokovissa, Bulgariassa. Panokset ovat kovat: turnauksen kaksi parasta joukkuetta nousee ensi kaudeksi B-divisioonaan. Suomen joukkue lähtee kisoihin uudistuneena, valmistautuneena ja kirkas tavoite mielessään.
Suomen pyörätuolikoripallomaajoukkue ParaSudet aloittaa toden teolla valmistautumisen syyskuussa pelattaviin EM-kisoihin, kun joukkue haastaa tänään alkavassa Nordic Cupissa Norjan, Tanskan ja Ruotsin.
Vuoden pyörätuolikoripalloilijaksi valittu Henri Kössö suuntaa unelmiensa perään, kun hän siirtyy opiskelemaan ja pelaamaan pyörätuolikoripalloa Southwest Minnesota State Universityyn (SMSU) Yhdysvaltoihin.
Enni Alm ja Paulus Parkatti suorittivat IWBF:n Zone-erotuomariklinikat hyväksytysti Sveitsissä ja Italiassa.
BC Nokia ja Tapiolan Honka kohtaavat lauantaina SM-finaalissa Nokialla. Peliä voi seurata YouTubesta.
Suomen pyörätuolikoripallomaajoukkue Parasudet valmistautuu syyskuussa pelattaviin EM-kisoihin. Valmennustiimiin kuuluu vuosia Euroopassa ammattilaisena pelannut EM-pronssimitalisti ja kolminkertainen Suomen mestari Juha Luukkonen, jonka valmennusfilosofia korostaa joukkuehenkeä ja pelaajien oma-aloitteisuutta.
Kansainvälinen pyörätuolikoripalloliitto IWBF kertoi 15. helmikuuta, että liiton pääsihteerin Norbert Kucera on menehtynyt lyhyen sairauden jälkeen. Kucera oli lajin merkittävä vaikuttaja ja edelläkävijä.