Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi FABC:n valmennusklinikalle esiintyjäksi

10.7.2024 19:30 Suomen Koripallovalmentajat ry. (FABC) järjestää 29–31. heinäkuuta Tampereella pelattavien 18-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen yhteydessä kansainvälisen valmentajaklinikan.

FABC:n valmentajaklinikalla pääse Lassi Tuovin oppiin. Kuva: Ville Vuorinen

Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi solmi taannoin sopimuksen Japanin liigan Yokohama B-Corsairsin kanssa. Tuovi valmennusstaffiin Japanissa kuuluu Jukka Toijala, jonka piti alun perin olla yksi FABC:n klinikan esiintyjistä. Toijala matkaa kuitenkin Japaniin jo heinäkuussa, joten hänet korvaa klinikalla hänen tuleva valmennusparinsa Lassi Tuovi.

Lappeenrantalaislähtöinen Tuovi, 37, on tehnyt jo mittavan seuravalmennusuran kansainvälisillä kentillä. Hän on toiminut päävalmentajana ennen Japanin pestiä Strasbourgissa (FRA). Tuovi toimi apuvalmentajana päättyneellä kaudella italialaisessa Euroliiga-joukkue Virtus Bolognassa. Lisäksi kokemusta on Turkin liigan Besiktaksesta ja Ranskan pääsarjan Gravelines-Dunkerquesta.

Susijengin päävalmentajaksi Tuovi nimettiin kesällä 2022. Susijengi varmisti Tuovin komennossa ensimmäisenä eurooppalaisjoukkueena MM-kisapaikkansa, sijoittui kesän 2022 EM-kisoissa seitsemänneksi sekä kesän 2023 MM-kisoissa 21. sijalle.

Tesoman palloiluhallilla 29.-31.7.2024 järjestettävän klinikan kouluttajina tulevat toimimaan lisäksi Greg Gibson (BC Nokia) Ryan Pannone, Marco Ramondino, Nenad Trunic, Mikko Larkas (Limoges), Tero Vasell (Tampereen Pyrintö) ja Atso Liesmala, (fysioterapeutti, Susijengi).

Ilmoittautuminen ja lisätiedot

 
29.8.2025 14:27 Lasten ja nuorten liikunta

Joukkuepelien lasten urheilun illat valmentajille ja seurojen avainhenkilöille – nyt on aika muuttaa suuntaa!

Suurimmat joukkuelajit ovat lyöneet hynttyyt yhteen muiden lajien kanssa ja päättäneet tehdä jotakin merkittävää: muuttaa lasten urheilun tulevaisuutta. Yhteinen näkemys lapsuusvaiheen urheilusta joukkuepeleissä on julkaistu – ja se tuo mukanaan rohkeita, konkreettisia muutoksia harjoitus ja kilpailutoimintaan.

29.8.2025 14:13 Pääjuttu

Lastenvalmennusseminaarissa minikoripalloguru, asiaa lasten voimaharjoittelusta ja alustus minikoripallon sääntömuutoksista

Sunnuntaina 21. syyskuuta Kisakalliossa lasten koripallovalmennuksen asiantuntija Maurizio Cremoninin luennon lisäksi nähdään esitykset lasten voimaharjoittelusta sekä minikoripallon sääntömuutoksista.

29.8.2025 10:39 Valmentajat

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Karkkila

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Karkkilassa yhteistyössä seuran kanssa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia valmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

29.8.2025 10:34 Valmentajat

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Tampereella

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Tampereella yhteistyössä seuran kanssa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia valmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

7.8.2025 16:05 Seura tiedottaa

Angel de Juan Jausás mukaan WB-Panttereiden naisten valmennukseen

Gran Canarialta kotoisin oleva 27- vuotias Angel on A-lisenssivalmentaja, jolta löytyy valmennuskokemusta Espanjasta ja Suomesta. Kolme vuotta sitten Suomeen saapunut Angel toimi viime kaudella BC Nokian Naisten korisliigajoukkueen apuvalmentajana ja WU19-16 -joukkueiden päävalmentajana.

1.8.2025 12:41 Seura tiedottaa

WB-Pantterit on solminut kaksivuotisen valmennussopimuksen Justice Grahamin kanssa

WB-Pantterit jatkaa toimintansa kehittämistä ja Justice Grahamin tulo seuraan tuo merkittävää osaamista poikapuolen valmennukseen. Kolmena edellisenä kautena MU19 SM-kultaa valmentajana voittanut Graham on suorittanut koripalloliiton HKVT-tutkinnon.

30.7.2025 16:16 Seura tiedottaa

Satu Halla ja Tom Cooman sopimukseen Lahti Basketball Junioreiden kanssa

Lahti Basketball Junioreiden viime kausi oli merkittävän kasvun vuosi. Kauden 2025-26 sopimukset Satu Hallan ja Tom Coomanin kanssa sekä päävalmentajavalinnat osoittavat, että seura jatkaa vahvaa panostusta niin lasten ja nuorten liikuttamiseen kuin laadukkaaseen valmennukseen.

30.7.2025 11:04 Lastenvalmennusverkosto

Syyskuisen Lastenvalmennusseminaarin pääesiintyjäksi lasten koripallovalmennuksen legenda Maurizio Cremonini

Suomen Koripalloliitto ja Kolmen Kampuksen Urheiluopisto järjestävät yhteistyössä yksipäiväisen Lastenvalmennusseminaarin Lohjalla Kisakallion Susi Training Centerissä sunnuntaina 21. syyskuuta. Pääesiintyjäksi saapuu kansainvälinen minikoripallon legenda, italialainen Maurizio Cremonini.

29.7.2025 11:50 Valmentajat

FABC: Jirka Poropudas korvaa Vesa Vertion – Tiedettä ja tilastoja valmennuksen tueksi

FABC haluaa onnitella Vesa Vertiota lämpimästi hänen uudesta työtehtävästään Rytas Vilnan valmennuksessa. Uudet haasteet ovat aina askel eteenpäin, mutta valitettavasti ne tarkoittavat myös sitä, että Coach Vertio joutuu perumaan osallistumisensa tulevaan klinikkaan.

21.7.2025 13:39 Juniorivalmennusverkosto

Jyri Lehtonen esiintyjäksi elokuun FABC-klinikalle

Vantaan Martinlaakson koululla 30.-31.8. järjestettävä FABC-klinikka vahvistuu taas yhdellä huippuvalmentajalla, kun Suomen maajoukkueen entinen pelinrakentaja ja kohta jo 20 vuotta huippuvalmennustehtävissä toiminut Jyri Lehtonen saapuu klinikalle esiintyjäksi.

Näytä lisää vastaavia