2.10.2024 13:03 43-vuotias Tuukka Kotti haluaa rakentaa Tapiola Hongan miesten edustusjoukkueelle vakaampaa pohjaa tulevaisuuteen riippumatta siitä, onko hän itse mukana jatkossa vai ei.

Kuva: Ville Vuorinen
Kun Tapiolan Honka putosi vuoden mittaiseksi jääneen Korisliiga-polun päätteeksi takaisin 1. divisioona A:han keväällä 2023, yksi pettyneimmistä ilmeistä kentällä kuului Tuukka Kotille.
– Se oli kova paikka erityisesti minulle. Jokainen pelaaja ajattelee näistä tilanteista omalla tavallaan, ja toisille asia on isompi kuin toisille, mutta itselleni se antoi ison motivaation jatkaa työtä divarissa ja pyrkiä rakentamaan Hongalle vakaata pohjaa tulevaisuuteen, olin siinä itse jatkossa mukana tai en.
43-vuotias Susijengin maaotteluennätyksen haltija oli kiinnitetty espoolaisjoukkueen sentteriksi saman kauden alussa, syksyllä 2022. Ympärillä oli suurilta osin nuori ja kokematon joukkue, ja päämääränä vaikea tavoite: vakiinnuttaa liigapaikka sarjassa, jossa kilpailun taso kävi alati kovemmaksi.
Tehtävä oli Kotille kunnia. Hän oli pelannut joukkueessa aiemminkin toistakymmentä vuotta sitten, ja Honka tunnetaan historiallisesti arvokkaana instituutiona. Se tekee kehuttua juniorityötä, ja Naisten Korisliigan puolella jalansija on ollut tukevampi kuin miesten.
– Vaikka Espoo onkin iso talousalue, siihen on ollut haastava yhdistää huippu-urheilun konseptia, Kotti pohtii.
– Olen nähnyt asiassa näiden reilun kahden kauteni aikana positiivista muutosta, jota Hongan organisaatio on osaltaan rakentanut. Brändiä kehitetään toimistojen puolella nyt ahkerasti, joten myös meidän on joukkueena hoidettava sen eteen oma osuutemme kentällä.
Haaste joukkueella on edelleen sama kuin kaksi vuotta sitten: vakiinnuttaa paikkansa miesten Korisliigassa.
Kotti antaa erityiset kehut Hongan tiiviille ja intohimoiselle faniyhteisölle, joka on tuonut kentälle energiaa ja tehnyt työstä tekemisen arvoista vaikeuksista huolimatta. Asetelma kentän puolella ei kuitenkaan vielä ole ehtinyt pahemmin muuttua: veteraanilla on yhä ympärillään nuori joukkue, joka on nälkäinen ja motivoitunut, mutta vailla kokemusta tosipaikoista korkean tason otteluissa.
– Olemme saaneet kasaan todella hyvän ryhmän joukkuehengen ja kemioiden osalta. Pelaamisemme itsessään ei ole vielä millään tasolla valmista, mutta intensiteetti ja työmoraali ovat kunnossa, Kotti pohtii.
Hongan aseena tullaan hänen mukaansa näkemään juuri tuo mainittu intensiteetti. Kun kokoonpano ei ole nimekkäin mahdollinen, vastustajia on haastettava tempoa ylläpitämällä.
– Tuskin millään seuralla liian valmista tässä vaiheessa on, mutta meillä on poikkeuksellisen laaja rosteri ja siellä paljon nuoria. Se vie silloin oman aikansa, että kaikki löytävät oman paikkansa joukkueessa ja oman roolinsa kentällä. Yritän kokeneena pelaaja keskittyä auttamaan joukkuetovereitani löytämään omasta pelistään kehityskohdat ja työkalut siihen, miten he voivat menestyä.
Oman haasteensa kokonaisuuteen toki tuo aina historian painokin. Aiemmat pettymykset on pystyttävä käsittelemään niin, että niistä tulee motivaattori eikä riippakivi.
– Emme mitenkään aktiivisesti ajattele tätä asiaa. Toki vakiintuneemmassa asemassa olevalla joukkueella jotkin asiat ovat heti lähtöruudusta jo seuraavalla asteella, mutta meillä on kyllä kova itseluottamus ryhmässä siitäkin huolimatta, ettei meille varmaan ennakkosuosikin viittaa olla pukemassa, Kotti toteaa.
Mutta entäpä Kotin oma ura? Hän on juuri aiemmin keskustelussa todennut, että haluaa rakentaa Hongalla vakaampaa pohjaa tulevaisuuteen, oli hän itse siinä mukana tai ei.
Kieltämättä hän alkaakin kokemuksen ja ikävuosien osalta hipoa pikkuhiljaa niin sanottuja Jaromir Jag -lukemia, sillä harva pysyy kentällä enää selkeästi yli nelikymppiseksi. Kauanko pelipäivät oikein voivat vielä jatkua?
– Menen yhä kentälle ajatuksella, että otan vuoden kerrallaan. En ole tehnyt minkäänlaisia päätöksiä siitä, onko tämä kausi viimeiseni vai ei. Pelaaminen maistuu todella hyvältä juuri nyt, mutta vasta kevätkaudella pystyn sanomaan enemmän siitä, miten asian laita tulevaisuudessa on. Tuskin tässä nyt ihan kirjaimellisesti Jaromir Jagr -ikään asti kuitenkaan pelataan, hän naurahtaa.
Siitä miten elämä ja ura tossujen telakoinnin jälkeen jatkuvat, hän ei tahdo vielä lähteä puhumaan turhan tarkasti.
– Tiedän ainoastaan sen verran, että haluaisin jatkaa koripallon parissa, mutta en vielä sitä, että missä tehtävässä tarkalleen. Olen saanut lajilta niin paljon, että haluan vastaavasti myös antaa niin paljon kuin mahdollista. Mietin yhtälön loppuun vasta, kun sen aika on.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.
Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.
Korisliigassa nähtiin kahden kotivoiton ilta. Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Ville Tahvanainen ja Oliver Kandén.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään epätasaväkinen kierros, kun illan pienin voitto tuli 14 pisteen erolla.