ToPo HNMKY:n seuraksi B-poikien SM-finaaliin

9.4.2013 B-poikien SM-sarjassa nähdään tänä keväänä helsinkiläisjoukkueiden yhteenotto, kun ToPo selvitti tiistaina tiensä finaaliin Helsingin NMKY:n seuraksi. HoNsU kiusasi kolmannessa välieräottelussa ToPoa pitkään, mutta Ville Leikkaan johtama kotijoukkue kuittasi voiton pistein 71–65 (27–26).

Ville Leikas johdatti ToPon B-pojat "stadilaisjoukkueiden finaaliin". Kuva: Tuomas Venhola.

Ensimmäisessä välieräottelussa yllätysvoiton Helsingistä hakenut HoNsU oli kääntää pelin edukseen kolmannella jaksolla, kun jyväskyläläisten puolustus alkoi purra ja vieraat veivät runsaan kuuden minuutin jakson 15-4 ja siirtyivät seitsemän pisteen johtoon.

 

ToPo vastasi omaa puolustustaan tiivistämällä ja nousi Ville Leikaksen ratkaisujen johdattamana HoNsUn rinnalle. Kun ottelua oli pelaamatta runsaat kaksi minuuttia, HoNsU kuitenkin johti vielä pistein 56–57.

 

Ville Leikas upotti kuitenkin ottelun toiseksi viimeisen minuutin alkajaisiksi kolmosella tilanteeksi 59–57, ja ToPon Tuomas Laine jatkoi Leikkaan esityötä upottamalla pallonriiston jälkeen kakkosen. Hetkeä myöhemmin Laine kunnostautui jälleen pallonriistossa, ja Leikas säkitti kakkosella ja bonusheitollaan ToPon ratkaisevaan seitsemän pisteen johtoon.

 

Leikas (23/7/4 riistoa) oli kentän kuningas, Remu Raitanen (10/11) kunnostautui levypallopelissä. HoNsUsta Lauri Markkanen (19/17) ja Semi Laine (17/1/3 syöttöä) pelasivat parhaat minuutit.

 

HNMKY ja ToPo pelaavat 1. ja 2. finaaliottelut lauantaina HNMKY:n ja sunnuntaina ToPon kotikentällä. HoNsU isännöi pronssiottelussa Honkaa sunnuntaina.

 

Lisätietoja: B-poikien SM-sarja

Asiat

 
10.9.2025 21:36 Susijengi

Susijengi hermokontrollilla ja haamuheitoilla historiallisiin EM-mitalipeleihin!

Susijengin vauhtipelaaminen näytti pitkään olevan Georgialle liikaa keskiviikon EM-puolivälierässä. Kaapattuaan levypallopelin haltuunsa Georgia kuroi päätösjaksolla kuuden pisteen päähän, mutta menetti otteensa Susijengin haamukolmosiin ja tuittuili tähtipelaajansa kentältä yli 6000-päisen Riian Xiaomi lähettäessä Suomen mitalipeleihin.

10.9.2025 13:05 Pääjuttu

Miljoona rikki heittämällä

Samalla kun Susijengi on raivannut tietään EM-kisoissa, yli 20 000 koululaista on tukenut joukkuetta heittämällä koreja ympäri Suomen kouluja. Miljoonan korin tavoite saavutettiin keskiviikkona 10.9.

10.9.2025 10:06 Susijengi

Micke Jantunen: ”Ollaan odotettu kolme vuotta, että päästään taas pelaamaan mitalipelipaikasta”

Yksi suomalaisen koripallon historian suurimmista otteluista pelataan tänään keskiviikkona Riian Xiaomi Areenalla, kun Susijengi kohtaa EM-puolivälierässä Georgian. Susijengin keulakiviin lukeutuva Mikael Jantunen, 25, kertoo odottaneensa mahdollisuutta pelata mitalipelipaikasta aina Berliinin vuoden 2022 EM-puolivälierän jälkeen.

9.9.2025 13:05 Susijengi

Tiivis, vaarallinen ja tuttu Georgia Susijengin koetinkivi keskiviikon puolivälierässä

Georgia on osoittanut viime vuosina pelatuissa EM-karsintaotteluissa viheliäiseksi vastustajaksi Susijengille. Kapealla, mutta taitavalla ja erinomaisesti roolitetulla miehistöllä pelaava Georgia pyrkii keskiviikon puolivälierässä rikkomaan pelitempon alhaiseksi ja hakemaan etulyöntiasemaa Susijengistä vahvojen yksilöidensä turvin.

8.9.2025 11:39 Susijengi

Sasu Salin: ”Tehdään Riian Areenasta kotihalli!”

Kahden nukutun yön jälkeen Susijengin kapteeni Sasu Salin, 34, kertoo sisäistäneensä lauantain myöhäisillan Serbia-voiton todellisen merkityksen. Kun keskiviikon EM-puolivälierään on samaiset kaksi yötä, kapteeni toivoo joukkueeltaan samanlaista latausta ja tarkkuutta kuin Serbiaa vastaan ja suomalaisfaneilta ryntäystä Riikaan tekemään yhdessä historiaa.

8.9.2025 00:03 Susijengi

Susijengin ja Georgian keskiviikon puolivälierä käynnistyy klo 17.00

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on vahvistanut ensi viikolla pelattavien EM-puolivälierien otteluajat. Susijengi ja Georgia ottavat yhteen omassa puolivälieräkamppailussaan keskiviikkona 10.9. klo 17.00 alkaen.

7.9.2025 19:22 Susijengi

Georgia suisti Ranskan laulukuoroon, kohtaa Susijengin puolivälierissä

Kaksikymmentä vuotta sitten Suomi ja Georgia pelasivat yhdessä vastakkain Euroopan B-divisioonassa. Ensi viikon keskiviikkona joukkueet kohtaavat Latvian Riiassa EM-puolivälierässä, johon Susijengi selvitti tiensä shokeerattuaan mestarisuosikki Serbian ja Georgia nujertamalla sunnuntaina olympiahopeamitalisti Ranskan.

7.9.2025 12:35 Susijengi

Susijengin puolivälierävastus ratkaistaan sunnuntai-iltapäivänä Ranskan ja Georgian kesken

Susijengin keskiviikon puolivälierävastustaja ratkeaa tänään sunnuntaina 7.9. Riian Xiaomi Areenalla pelattavassa neljännesvälierässä Ranskan ja Georgian välillä. Georgia on saapunut EM-kisakentille jo viime vuosista tutulla, NBA- ja Euroliiga-pelaajien tähdittämällä miehistöllään, kun taas Ranska on läpikäynyt arvokisatasolla nuorennusleikkauksen.

7.9.2025 03:29 Susijengi

Susijengin keskiviikon EM-puolivälierän otteluliput nyt myynnissä!

Lauantain myöhäisillan neljännesvälieräottelussa mestarisuosikki Serbian sensaatiomaisesti kaatanut Susijengi jatkaa EM-kisataivaltaan kolmen välipäivän jälkeen keskiviikkona, kun joukkue kohtaa puolivälierässä Riiassa Ranskan ja Georgian välisen ottelun voittajan. Liput otteluun ovat myynnissä.

7.9.2025 01:03 Susijengi

Riian ihme! Susijengi selätti häkellyttävästi olympiapronssi- ja MM-hopeamitalisti Serbian

EM-kisojen Round of 16 -vaiheessa Riiassa Susijengi toteutti yhden kaikkien aikojen isoimmista yllätyksistä EM-koripallohistoriassa, kun olympiapronssi- ja MM-hopeamitalisti Serbia kaatui 86-92 (48-44). Susijengi eteni täten EM-puolivälieriin.

Näytä lisää vastaavia