19.3.2006 ToPo ja Korihait olivat ainoat joukkueet, joiden sijoitus muuttui lauantaisella korisliigan runkosarjan päätöskierroksella. ToPo voitti joukkueiden keskinäisen pelin 76-73 (37-36) ja nousi Uudenkaupungin ohitse kuudenneksi.
ToPo kohtaa ensi lauantaina alkavissa puolivälierissä Lappeenrannan
NMKY:n. Korihaiden vastus on runkosarjan kakkonen Honka.
Ilman kahta avainmiestään Maurizio Pratesia ja John Thomasia otteluun joutunut Torppa nappasi voiton lähinnä nuorten suomalaisten voimin. Korkeimman pistemäärän, 23, heitti Ville Tuominen.
ToPo oli jo karata toisella neljänneksellä, mutta Korihait tuli 31 pistettä tehneen Rashard Leen johdolla tauolle vain pisteen perässä. Toista puoliaikaa pelattiin aivan tasatahtia, mutta Torppa oli loppuhetkillä terävämpi ja ansaitsi siten voittonsa.
Lappeenrannan Namika onnistui pitämään runkosarjan kolmospaikan itsellään.
Joukkue väänsi Pussihukista 97-89 (53-45)-kotivoiton ja kohtaa näin puolivälierissä ToPon. Tappiolla joukkue olisi valahtanut viidenneksi.
Vantaalaisille ottelulla ei ollut enää suurta merkitystä. Joukkue oli varmistanut edellisellä kierroksella viimeisen pudotuspelipaikan eli jatkopeleissä vastus on runkosarjan voittanut Kataja.
Pelin panoksettomuudesta huolimatta PuHu jaksoi pinnata hyvin Namikaa. Ottelu eteni kohtalaisen tiukkana loppuun saakka, karkumatkalle kotijoukkue ei päässyt.
Namikan ykkönen oli lukemat 22/11 kirjauttanut Pasi Riihelä. Vierailijan tehokkain oli Elias Kajander 23 pisteellään.
Porvoon Tarmo joutuu karsimaan sarjapaikastaan korisliigassa. Tämä varmistui, kun joukkue hävisi runkosarjan päätösottelunsa Tampereen Pyrinnölle 100-83 (58-41).
Pyrinnöllä ei ollut ottelussa enää panosta, mutta se jaksoi silti pelata vahvasti loppuun saakka. Joukkueen kausi päättyi runkosarjan yhdeksänteen sijaan.
Ottelun erikoisuutena voi pitää sitä, ettei yksikään pelaaja päässyt edes 20 pisteeseen. Molemmista joukkueista viisi miestä nakutti kuitenkin kaksinumeroiset pistelukemat. Kueth Duany teki isännille 19 pistettä, ja vierailijan ykkönen oli 17 pinnan Damen Maddox.
Lahden Namika piti SM-koriksen runkosarjan neljännen tilan itsellään ja lähtee kotiedulla pudotuspeleihin Kouvoja vastaan. Sijoitus varmistui, kun KTP kaatui Lahdessa 85-76 (33-39).
Kotkalaisten reippaasti alle odotusten sujunut kausi sen sijaan päättyy runkosarjaan. Hyvä niinkin, sillä jopa karsintasarja oli lopulta lähellä kutsua.
KTP johti ottelua vielä puoliajalla, mutta taipui kahdella jälkimmäisellä jaksolla tappioon. Joukkueen selvä ykkönen oli Corey Minnifield (25/8). Koko kentän tehomies löytyi kuitenkin isäntien riveistä. Michael Kuebler kirjautti tilastoihin lukemat 32/8.
Aura Basketin säälittävän surkuhupaisa kausi korisliigassa sai arvoisensa
lopun. Päätösottelussakin tuli takkiin niin että ropisi: Kouvot höykytti umpisurkeaa turkulaisryhmää 113-54 (64-26).
Murskaavasta voitosta huolimatta Kouvot ei onnistunut nousemaan sarjataulukossa. Kun muutkin kilpakumppanit voittivat, niin runkosarjan sijoitukseksi jäi viides tila. Pudotuspeleissä vastaan tulee Lahti.
Aura onnistui voittamaan kauden 44 ottelusta vain kolme. Edellinen voitto oli marraskuun lopulta. Ensi kaudella joukkuetta ei korisliigassa nähdä, tuskin divarissakaan.
Pierre Jallow kunnostautui parhaiten turkulaisten kouluttamisessa. Hän teki 32 pistettä. Arto Talvitie teki vierailijalle 16 pinnaa.
Korisliigan runkosarjan päätöskierroksen kärkikamppailussa Honka-Kataja ei
ollut enää juurikaan panosta. Honka otti pisteet sarjasijoituksen kannalta
merkityksettömässä ottelussa 88-79 (41-35).
Honka kohtaa puolivälierissä Uudenkaupungin Korihait. Katajan vastukseksi
oli jo aiemmin sinetöitynyt Pussihukat.
- Viime päivät on puhuttu ja pidetty selviönä sitä, että Honka kohtaa ensimmäisellä kierroksella ToPon. Olin itse aivan varma, että ToPo tekee
kaikkensa, että he eivät joudu kohtaamaan meitä, virnisti espoolaisluotsi
Mihailo Pavicevic.
Daniel Horace oli Honkan tehokkain 19 pisteellään. Katajasta samaan ylsi Sami Lehtoranta.
(STT)
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt LoKoKo Bisons ry:lle varoituksen 8.10. pelatun Bisons Loimaa – Kauhajoki -Korisliiga-ottelun katsomotapahtumista.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.
Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.