20.4.2010 21:32 Torpan Pojat eteni voiton päähän Korisliigan loppuotteluista, kun se otti tiistaina toisen välierävoittonsa Kouvoista. ToPon kotivoitto tuli 76-59 (29-39) -tuloksella. Toisessa välieräparissa voitot sen sijaan tasoittuivat 1-1:een, kun KTP otti kotivoiton Tampereen Pyrinnöstä 74-71 (37-34) -lukemin.

Timo Heinonen nousi ToPon laajalta vaihtopenkiltä ratkaisijaksi, kun helsinkiläiset siirtyivät Kouvoja vastaan 2-0-johtoon.

ToPo luopui paikkapuolustuksestaan ja sai miespuolustuksen kautta kirivaihteen päälle. Kuvassa ToPo-luotsi Tomi Kaminen.

Eric Washingtonin KTP onnistui tasoittamaan välieräsarjan Pyrintöä vastaan.

Ian Young hankkiutui loppuhetkillä vapaaheittoviivalle, jolta hän heitti KTP:n voittopisteet.
Kolmannet välierät pelataan torstaina Kouvolassa ja Tampereella.
Vaikka ToPon voitto kasvoi lopulta 17 pisteeseen, ei Kouvot taipunut Helsingissä yhtä helposti kuin edellisessä kohtaamisessa Kouvolassa. Kouvot johti peliä kolmannen jakson puoliväliin tuntumaan parhaimmillaan taukolukemissa kymmenellä pisteellä.
ToPon kiri alkoi heti kolmannella jaksolla ja se vei jakson ensimmäisen viisiminuuttisen peräti 17-3.
Kouvot roikkui voittokamppailussa vielä neljännen jakson alkuminuuteilla 53-53 -tilanteessa, mutta sen jälkeen ToPo meni menojaan ja voitti loppupelin murskaavasti 23-6.
- Kouvot oli opetellut paikkapuolustuksemme ja mursi sen ensimmäisellä puoliskolla. Tauolle heitimme sen unholaan ja lähdimme peliin täydellä höyryllä aggressiivisella miesvartioinnilla. Se tuotti tulosta ja pääsimme juoksemaan nopeita hyökkäyksiä, selvitti ToPon valmentaja Tomi Kaminen.
ToPo hallitsi myös korinalustoja ja vei levypallot selvästi 43-24 -lukemin. Tyray Pearson heitti ToPolle 23 pistettä ja Corey Smith sekä Timo Heinonen 15.
- Emme pystyneet vastaamaan toisella puoliskolla ToPon kovuuteen. Emme saaneet hyökkäyspeliämme enää sujumaan ja ToPo pääsi fyysisesti kovempana ja aggressiivisempana niskan päälle, tiivisti Kouvojen valmentaja Jukka Toijala.
Kouvoista Kyle Shiloh teki 19 ja Ajene Moye 18 pistettä. Kouvoilta löytyi vain viisi pistemiestä, kun joukkueet kotimaiset pelurit saivat aikaan ainoastaan kahdeksan pistettä.
Kotkassa kamppailtiin välierävoitosta yhtä tasaisesti kuin pari päivää aiemmin Tampereella. Pelin suurin ero kirjattiin toisella neljänneksellä, kun KTP meni kymmenen pisteen johtoon. Pyrintö tavoitti tuon eron voitettuaan toisen jakson lopulla ja kolmannen alussa seitsemän minuutin jakson selvästi 18-4.
Pyrintö johti viimeisen kerran kolmannen jakson lopulla 47-46. Se pääsi päätösjaksolla vielä tasalukemiin 58-58 -tilanteessa ja jahtasi voittoakin viime sekunneille asti. Ian Young upotti KTP:lle viimeiset pisteet vapaaheittoviivalta neljä sekuntia ennen loppua, jonka jälkeen Pyrinnön Kenneth Lowe pääsi vielä tavoittelemaan jatkoaikaa kolmosellaan. Heitto kolahti renkaasta ulos sinetöiden vieraiden tappion ja myös Lowen vaisun heittoillan, kun 13 pelitilanneheitosta osui vain kolme.
– Tämä oli viihdyttävä ja tiukka matsi, jossa pelattiin fyysisesti ja puolustettiin kovaa. Onneksi voitimme, huokaili KTP:n valmentaja Ray Ailus.
KTP:n tehomiehiksi nousivat Eric Washington 22:llä ja Young 18 pisteellä. Clifton Jones ja Ryan McDade raapivat molemmat 12 levypalloa.
- KTP onnistui passivoimaan pelimme. Emme päässeet niihin ratkaisupaikkoihin, joita haimme ja puolustukseenkin jäi parannettavaa. Eniten ihmettelen mikä sai valmentajan ottamaan teknisen virheen tiukassa tilanteessa, ruoski itseään Pyrinnön valmentaja Pieti Poikola.
Pyrintö upotti kaikki 16 vapaaheittoaan, mutta tehomiehiä löytyi liian vähän, kun vain Chris Hester (25) ja Damon Williams (20) pääsivät yli kymmenen pisteen. Williams kahmi lisäksi 14 levypalloa.
(STT)
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.
Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.