Viime kevään pronssiotteluvastustajat KTP ja Bisons iskevät yhteen välierissä

28.4.2015 14:22 Korisliigan toisessa välieräparissa haistellaan tunnelmia kevään 2013 finaaleista ja viime kevään pronssipelistä, kun Bisons kohtaa runkosarjavoittaja KTP-Basketin. KTP luuttusi liiganousija Seagullsin tieltään puolivälierissä voitoin 3-0, kun taas kahden avainpelaajansa loukkaantumisesta toipuva Bisons lähetti Kouvot varhaiselle kesälomalle.

Susijengi-veteraani Tuukka Kotti tähtää ensimmäiseen Suomen mestaruuteensa.

Lamonte Ulmer johtaa juoksu-, heitto- ja levypallovoimaista KTP:ta.

Uransa ensimmäistä mestaruutta kärkkyy myös Tuukka Kotin ikätoveri Timo Heinonen.

Antto Nikkarinen on kasvanut Bisonsin johtohahmoksi kevättalven aikana. Kuvat: Tytti Nuoramo, Kai Kilappa, Matti O. Koskinen & Erkki Hautaviita.

Ensimmäistä kauttaan kotkalaisjoukkuetta valmentava Anton Mirolybov myöntää yllättyneensä, että puolivälieräsarja Seagullsia vastaan katkesi kolmessa pelissä. Vahvuuksiaan tehokkaasti hyödyntäneet kotkalaiset saivat lokit pois tolaltaan rutinoituneella esityksellä.

Hyvästä pudotuspeliavauksesta huolimatta Mirolybov tahtoo tuttuun tapaan muistuttaa, että välierissä pidot paranevat ja vastus kovenee. Se, millä pärjättiin puolivälierissä, ei enää mitalipeleissä riitä.

– En olisi laskenut 3-0-sarjaan, etenkin kun pelattiin kaksi ottelua kolmesta vieraskentällä Töölön Kisahallissa. Jätkät kuitenkin ihan selkeästi nauttivat pelaamisesta ja ottivat haasteen tyylikkäästi vastaan. Pääsimme hieman pidemmällä valmistautumisajalla välieriin ja mikäs sen parempi, Mirolybov kiittelee.

Bisons nujersi KTP:n kahden vuoden takaisissa Korisliigan finaaleissa otteluvoitoin 3-2 ja myös viime kevään pronssiottelu päätyi loimaalaisille. Loimi- ja Kymijoissa on verrannut rutkasti vettä noiden kohtaamisten jälkeen, mutta jotkin asiat ovat pysyneet samoina, kuten Mirolybovin erikseen painottama loimaalaisjoukkueen rutiini.

– Bisonsilla on pari loukkaantumista ja on totta, että he pelaavat nyt käytännössä seitsemällä miehellä, mutta se on äärimmäisen kova seitsikko, Mirolybov muotoilee.

– Rutiini, jolla Bisons pelaa, on todella ammattimainen. He ovat pelanneet VTB-liigassa Euroopan huippujoukkueita vastaan, ja se näkyy. Kun pari kertaa puolivälieräsarjassa Kouvot sai hyvän vaihteen päälle, Bisons hoiti ammattitaidolla pelin takaisin haltuunsa. Se kertoo jotain.

Bisons on hitsautunut yhteen

Seitsemänkymmenen ottelun (Korisliiga ja VTB-liiga) runkosarjan ja kahden avainpelaajan, Matti Nuutisen ja Ville Mäkäläisen, kaudet päättäneiden loukkaantumisten jälkeen moni uskoi, että Kouvot olisi saattanut muodostua puolivälierävaiheessa Bisonsille liian kovaksi palaksi purra.

Toisin kuitenkin kävi. Bisons löylytti kouvolalaisia suoraan otteluvoitoin 3-0 ja lunasti itselleen pari arvokasta lepopäivää ennen välieräpaineja KTP:ta vastaan.

– En olisi ennen puolivälieriä uskaltanut luvata, että sarja päättyy kolmessa ottelussa. Nähdäkseni pelasimme kuitenkin suurimmaksi osaksi erinomaisen hyvää koripalloa, vaikka olimme lipsahtaa toisen osaottelun lopussa, ja vaikka Kouvot oli todella hyvä kolmannessa osaottelussa, Bisons-koutsi Greg Gibson arvioi.

Ville Mäkäläisen ja Matti Nuutisen kevättalven loukkaantumiset tulivat Bisonsille vaikeaan vaiheeseen, mutta jokaisessa pilvessä voi olla kultareunus. Kahden mestaruuden takuumiesten poissaolot ovat pakottaneet muun Bisons-ryhmän kasvamaan nopeammin yhteen.

– Emme ole voineet piiloutua leveän rotaation taakse, vaan ehjät jätkät ovat päässeet ottamaan enemmän vastuuta kuin ehkä oli aikomus, puntaroi Gibson.

– Tuukka Kotti, Ian Hummer ja Pierre Jallow onnistuivat erinomaisesti korin alla puolivälierissä. Anthony Hilliardin ja Martin Zenon kokemus ja johtajuus ovat vertaansa vailla. Antto Nikkarinen on kasvanut aivan ehdottomasti joukkueen johtohahmoksi, Roope Ahoselta on odotettavissa hyviä minuutteja. Meillä on riittävästi aseita.

KTP:n vauhti, Bisonsin rutiini

Mutta mikä johdatti KTP:n runkosarjan ykköseksi niin, että joukkue luopui piikkipaikastaan vain parin kierroksen ajan koko 40 ottelun mittaisen savotan aikana?

Kotkalaisten vahvuudet on merkitty Gibsonin papereihin paksulla värikynällä.

– KTP tykkää pitää vauhtia. Brandon Jefferson ja Lamonte Ulmer juoksevat kenttää kuin hullut. Jukka Matinen, Timo Heinonen ja Joonas Lehtoranta tulevat perässä ja heittävät kolmosia. Kenneth Sims puolen kentän hyökkäyksen ankkurina. Jos KTP:lle häviää levypallotaistelun ja heidät päästää kontrolloimaan tempoa, ei hyvä heilu.

Gibsonin pelkoja mukaillen Mirolybov uskoo kotkalaisittain huolellisuuteen ja vauhdinpitoon.

– Keskitytään siihen, mitä osataan. Varmaa on, että vajaalla intensiteetillä Bisonsia vastaan peliin lähteminen kostautuu, ”Ponttis” pohtii.

– Meillä on neljä kovaa kohtaamista Bisonsin kanssa takana ja kolme niistä ovat päättyneet voittoihimme. Se on luku, jota lähdetään hakemaan nyt välierävaiheessa.

KTP:n ja Bisonsin välieräsarja käynnistyy keskiviikkona 29.4. Loimaan Liikuntahallilla.

Lisätietoja: KTP – Bisons
 
18.3.2026 20:18 Korisliiga

Korisliigan playoff-sijojen mysteeri ratkesi: kotiedun varmistivat KTP ja Korihait, alemman jatkosarjan voitti Kataja

Salon Vilpas varmisti jo aiemmin sarjavaiheen voiton ja lähtee playoffeihin sijalta yksi. Kauhajoen kotietu oli ennestään varmaa, mutta ottelutulos lukitsi joukkueen sijalle kaksi. Muutkin kotietupaikat ratkesivat tänään, ja samalla valkeni alemman jatkosarjan pudotuspelisijojen järjestys.

18.3.2026 12:19 Korisliiga

Korisliigan päätöskierroksella riittää panosta: kolme joukkuetta taistelee kahdesta puolivälierien kotietupaikasta

Keskiviikkona pelataan Korisliigan jatkosarjojen viimeiset ottelut. Sijat 2.-5. ratkeavat päätöskierroksella. Myös Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö ratkaisevat sijat 7. ja 8.

14.3.2026 20:47 Korisliiga

Sisukas Kataja varmisti playoff-paikkansa – Kobrat romutti Lahden haaveet yhden pisteen voitolla

Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.

13.3.2026 20:48 Korisliiga

Kauhajoki ja KTP ottivat kumpikin voiton – sijojen 2–5 joukkueiden paremmuusjärjestys edelleen ratkaisematta

Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.

11.3.2026 20:27 Korisliiga

Sijanousua hakeva Honka taivutti Vilppaan – jatkosarjavoiton varmistaneet salolaiset pelaavat ilman panosta

Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.

10.3.2026 20:27 Korisliiga

Pyrintö varmisti playoff-paikkansa, Kataja joutuu voitostaan huolimatta vielä jännittämään – Vilppaan sarjavoitto sinetöity

Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.

10.3.2026 10:00 Korisliiga

Remu Raitasen päässä pyörivät iltaisin sekä koripallotilastot että pörssikurssit – KTP:n laituri tavoittelee Korisliiga-menestystä edellistä kertaa kouliintuneempana

KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.

7.3.2026 20:44 Korisliiga

Vilpas porskuttaa edelleen paalupaikalla – Korihait taivutti Seagullsin jälleen yhteen tappioon

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.

6.3.2026 20:58 Korisliiga

KTP:lle roima voitto Hongasta – Pyrintö jatkaa alemman jatkosarjan huipulla

Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.

5.3.2026 20:41 Pääjuttu

Kouvot varmisti Korisliiga-paikkansa ensi kaudelle kahden pisteen voitolla

Korisliigan jatkosarjoja pelataan vielä muutama kierros, mutta Kouvot varmisti tämäniltaisella voitollaan Bisons Loimaasta, ettei voi enää pudota sarjan viimeiselle sijalle. Putoajan paikalle sijoittuu näin ollen Kobrat.

Näytä lisää vastaavia