11.10.2018 20:47 BC Nokia sai kolmoset uppoamaan turhan myöhään.

23 tehdyn pisteen lisäksi Juho Nenonen myös puolusti BC Nokian jättimäistä Sean O'Maraa. Kuva: Ville Vuorinen
Korisliigan ehdottomiin ennakkosuosikkeihin lukeutuva Salon Vilpas esiintyi kotiyleisönsä edessä vakuuttavasti, kun isokokoinen BC Nokia kärsi kauden avausottelussaan tappion koriluvuin 75–69 (36–25).
Ottelu alkoi vähäkorisena molempien joukkueiden hakiessa vielä pelivirettään. Hiljalleen Vilpas sai hyökkäämistään siihen kuntoon, etteivät nokialaiset pystyneet siihen aivan vastaamaan. Nokia roikkui mukana, muttei päässyt rinnalle.
BC Nokian ongelmaksi muodostuivat aluksi kolmoset, sillä vierasjoukkue onnistui kaaren takaa vasta 12. yrityksellään.
Kotijoukkue Vilppaan esitys oli kauden toisessa ottelussa hyvä, joskaan ei vielä loistokas. Vilppaan tehopelaaja oli taistelija Juho Nenonen, joka tulitti 23 pistettä. Nenosen kahdeksasta kolmosesta viisi löysi oikean osoitteen.
– Tiukka vääntö, ei päästänyt Nokia meitä helpolla. Olisi voinut mennä vähän paremminkin, mutta onneksi tuli voitto, Nenonen tuumi.
Nenonen sai tehokkaan hyökkäämisen lisäksi vastuuta painia BC Nokian kookkaita senttereitä vastaan.
– Kyllä siellä oli kaksi sellaista jässikkää, että on se erilaista kuin vaikka Vesa Mäkäläistä vastaan. Siinä oli erilainen kruuvi, Nenonen heitti Sean O'Marasta ja Bragan Labovicista.
BC Nokiasta tilastosarakettaan parhaiten täytti kulttipelaaja Labovic. Labovic heitti 16 pistettä, otti kahdeksan levypalloa ja syötti neljä koriin johtanutta.
– Tämä vaatii meiltä nyt aluksi paljon, koska pelaamme niin erilaista koripalloa kuin viime kaudella. Meillä on isokokoinen joukkue, jonka pitää vielä oppia puolustamaan ja hyökkäämään yhdessä, BC Nokian päävalmentaja Ville Tuominen mietti.
Vilppaan kauden kolmas ottelu pelataan jo lauantaina Turussa, jossa seurahistoriansa ensimmäistä Korisliiga-ottelua isännöi Kaarinan Ura Basket. BC Nokia jatkaa pelejään niin ikään lauantaina, kun FIBA Europe Cupin lohkovaiheeseen yltänyt Joensuun Kataja Basket saapuu Nokialle.
Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.
Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.