3.9.2012 Salon Vilppaan liigamiehistö sai kaksi uutta palasta kokoonpanoonsa, kun päävalmentaja Mikko Tupamäki nosti seuran A-poikaikäiset Vesa-Pekka Laineen ja Jesse Virtasen edustusmiehistöönsä. Uusista amerikkalaispelaajista Marquis Hall ja DeAngelo Alexander ovat tehneet koeajallaan valmennusjohtoon vaikutuksen.

Laine (180 cm) ja Virtanen (187 cm) tulevat pääsääntöisesti pelaamaan Tommi Sainion valmentamassa A-poikien edustusjoukkueessa, mutta molemmat harjoittelevat edustusjoukkueen mukana kaudella 2012/13.
– Molemmat nuoret miehet ovat vetäneet hyvän kesän miesten ryhmässä, ja kehitystä on tapahtunut niin fyysisellä kuin pelillisellä puolella. Laine ja Virtanen ovat hyvällä asenteella pelaavia pelaajia, joiden kehityksen kannalta on tärkeää päästä harjoittelemaan haastavassa ympäristössä, toteaa Tupamäki nuoriso-osastostaan.
Vilppaan uusista amerikkalaispelaajista Marquis Hall (183 cm) ja DeAngelo Alexander (195 cm) ovat vakuuttaneet joukkueen valmennusjohdon osaamisellaan. Sentteri Fabian Wilsonin tilalle etsitään uutta isoa pelaajaa.
Vilpas aloittaa harjoituspelien sarjan perjantaina, jolloin se kohtaa Loimaan Liikuntahallilla hallitsevan Suomen mestarin Nilan Bisonsin. Kotiturnaus on edessä kahden viikon päästä Salohallissa, kun Vilpas kohtaa lauantaina Kauhajoen Karhun ja sunnuntaina Tapiolan Hongan.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.
Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt LoKoKo Bisons ry:lle varoituksen 8.10. pelatun Bisons Loimaa – Kauhajoki -Korisliiga-ottelun katsomotapahtumista.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.