20.12.2015 Loimaan Bisons jatkoi taivaltaan Itä-Euroopan VTB-Liigassa sunnuntaina vierasottelulla venäläistä Avtodoria vastaan. Tasaisen ottelun ratkaisu nähtiin kamppailun päätösjaksolla jonka kotijoukkue hoiti rutiinilla, ja karkasi lopulta 85-75 (45-38) –voittoon.

Justin Jackson oli hurjassa iskussa, mutta Bisons kärsi harmittavan tappion Avtodorin vieraana. Kuva: Kai Kilappa
Kotijoukkue Avtodor karkasi sunnuntain kamppailussa vakuuttavaan johtoon jo ottelun avausjaksolla, jonka se voitti selkein 29-18 –numeroin. Bisons pääsi otteluun mukaan voittamalla ottelun keskimmäiset jaksot, mutta päätösjaksolla venäläisjoukkueen kivenkova rutiini osoittautui liian isoksi mäeksi Bisonsille kiivettäväksi.
Ottelun päätösjakson alussa Bisons kävi jo pisteen päässä isännistä, mutta säikähdyksen jälkeen Avtodor kiristi tahtia juuri riittävästi, ettei Bisons 67-65 –tilannetta lähemmäs enää päässyt. Isäntien kokoonpanon laajuudesta kertoo jotain se, että Avtodorin kokoonpanosta kuusi pelaajaa pääsi pisteille päätösjaksolla. Samalla Bisons kartutti pistetiliään 16:n pisteen verran, mutta Avtodorin hyökkäyskoneisto kantoi joukkueen sen kahdeksanteen voittoon tämän kauden VTB-Liigassa.
Tasaisessa ottelussa kumpikaan joukkue ei onnistunut löytämään selkeää etua millään pelin osa-alueella, mutta Avtodorin laadukkaan miehistön kivenkova varmuus pelisuunnitelman toteuttamisessa toi lopulta tarvittavan eron joukkueiden välille.
Bisonsin riveistä vierasottelun kuumimpina niminä esiintyivät tuttuun tapaan 17 pistettä ja 7 koriin johtanutta syöttöä operoinut laituri Martin Zeno, sekä kenties koko kauden parhaan ottelunsa pelannut sentteri Justin Jackson, joka oli ajoittain lähes pysäyttämätön voima korirenkaiden lähistöllä rymisteltyään 23 pistettä ja 13 levypalloa vierailijoille. Kaksinumeroisille pistelukemille itsensä selvittivät myös Ike Udanoh (12 pistettä/3 levypalloa) sekä P.J. Hill (10/3/3 syöttöä).
Avtodorin riveistä kovinta jälkeä sunnuntain kamppailussa tekivät 18 pistettä ja 10 levypalloa tililleen kirjauttanut Travis Peterson, sekä 10 koriin johtanutta syöttöä kolmen pisteensä päälle jakanut takamies Paul Stoll.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.
Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.
Korisliigassa nähtiin kahden kotivoiton ilta. Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Ville Tahvanainen ja Oliver Kandén.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään epätasaväkinen kierros, kun illan pienin voitto tuli 14 pisteen erolla.
Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.
Illan Korisliiga-kierroksella voittajia olivat Bisons Loimaa, Korihait, Kouvot ja Tampereen Pyrintö.