6.3.2016 Loimaan Bisonsin taival Itä-Euroopan VTB-Liigassa sai jatkoa sunnuntaina, joukkueen matkustaessa Pietariin Zenitin vieraaksi. VTB-Liigassa neljättä sijaa hallussaan pitävä Zenit osoitti vahvuutensa jo kamppailun avauspuolikkaalla, juosten lopulta Bisonsilta karkuun ja turvalliseen 106-73 (63-36) –kotivoittoon.
Tuukka Kotti oli biisonilauman parhaimmistoa joukkueen kärsiessä vierastappion Zenitin käsittelyssä. Kuva: Tytti Nuoramo
Loimaan Bisons jatkoi Itä-Euroopan VTB-Liigan urakkaansa sunnuntaina vierasottelulla Pietarissa. Zenitin vieraaksi matkustanut Bisons lähti kokoonpanomuutostensa myötä selkeänä altavastaajana päivän otteluun, eikä sarjassa neljättä sijaa hallussaan pitävä Zenit jättänyt kysymysmerkkejä joukkueiden voimasuhteista.
Vahvan kokonaissuorituksen esittänyt Zenit juoksi avausjakson jälkeen Bisonsilta karkuun ja vakuuttavaan 106-73 (63-36) –kotivoittoon. Tappion myötä Bisons jatkaa VTB-Liigassa sijalla 12, mutta kolme ottelua takana vaanivaa, voiton vähemmän saalistanutta VEF:ia enemmän pelanneena.
Sunnuntain kamppailun avausjakso oli biisonilauman näkökulmasta vielä varsin pirteää ja ennakkoluulotonta, onnistumisten sävyttämää koripalloa. Ottelun kuudennella peliminuutilla Tuukka Kotti toi vierailijat kolmen pisteen päähän isännistä, mutta Zenitin kivenkova rutiinitaso riitti pitämään loimaalaiset hajuraon päässä jakson loppuun asti. Ottelun ensimmäinen kymmenminuuttinen kirjattiin lopulta Zenitille seitsemän pisteen marginaalilla.
Toisen jakson kolmannelta minuutilta alkanut noin neljän minuutin pätkä vei kuitenkin kotijoukkueen ratkaisevalle karkumatkalle ja erkaannutti Bisonsin ottelun voittotaistelusta. Neljän minuutin jakson nimiinsä numeroin 19-4 vienyt Zenit kasvatti eron 22:een pisteeseen, eikä päästänyt vierasjoukkuetta enää iskuetäisyydelle tämän jälkeen.
Kamppailun toinen puoliaika ei pitänyt sisällään enää minkään sortin suuria hienouksia, mutta Zenitin vahva ja laaja, kovia kansainvälisen tason pelaajia täynnä oleva kokoonpano esitti ajoittain pelinopeudeltaan ja –kovuudeltaan sellaista koripalloa, mitä jokainen lajia seuraava ihminen katselee mielellään suosikkijoukkueesta riippumatta.
Pelisuunnitelmaansa loppuun asti tinkimättömästi toteuttanut Zenit johti ottelua parhaimmillaan peräti 40 pisteellä, mutta Bisons ei lopettanut taistelua päätösjaksollakaan, vieden nimiinsä kamppailun viimeisen kymmenminuuttisen. Päätösnumeroiksi Pietarissa kirjattiin kuitenkin Zenitin vakuuttavat 106-73 (63-36) –voittolukemat.
Bisonsin valopilkkuina sunnuntain vaikeassa ottelussa loistivat 16 pistettä ja 5 levypalloa tililleen kirjauttanut Tuukka Kotti sekä 15 pistettä mieheen heittäneet P.J. Hill (15/4/3 syöttöä) ja Yannik Franke (15/6/2 syöttöä).
Zenitin riveistä kovinta jälkeä tekivät joukkueen pistekärki, vartin peliajalla 23 pistettä nakuttanut sentteri Kaspars Berzins, sekä 15 pistettä ja 5 koriin johtanutta syöttöä toimittanut jenkkitakamies Ryan Toolson.
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.
Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.
Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.
Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.
206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.
Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.
Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.
Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.