15.6.2010 Tampereen Pyrintöön Suomen mestaruuteen luotsannut ja Korisliigan vuoden valmentajaksi tänä keväänä valittu Pieti Poikola, 32, jatkaa mestarijoukkueen peräsimessä myös tulevan kauden. Poikolan apuvalmentajina jatkavat Ilpo Rantanen ja Ismo Niemi ja fysiikkavalmentajana Harri Raivio.

Pieti Poikola aloittaa syksyllä kolmannen kautensa Tampereen Pyrinnön päävalmentajana.

Poikolan ja Pyrinnön kausi 2009/10 päättyi kultajuhliin Pyynikillä. Kuvat: Tytti Nuoramo ja Kai Kilappa.
Poikola aloittaa kolmannen kautensa Pyrinnön päävalmentajana. Kaudella 2008/09 Poikola johdatti Pyrinnön pronssille ja päättyneellä kaudella irtosi runkosarjan voitto sekä Suomen mestaruus.
Pyrintö on pelannut Poikolan alaisuudessa 109 Korisliigan ottelua, joista joukkue on voittanut peräti 70 voittoprosentin ollessa 64%. Mestaruuteen päättyneellä kaudella 2009/10 Pyrintö voitti pudotuspelit mukaan lukien kauden 43 ottelua ja hävisi vain 14 kertaa.
- Sovimme (toiminnanjohtaja) Jarmo Hakasen kanssa alun perin kolmen vuoden projektista ja tuntui, että viime kaudella homma jäi hieman kesken, vaikka voitimmekin mestaruuden, pohtii Poikola.
- On ilo jatkaa siitä mihin jäätiin, ja hyviä ideoita pelimme kehittämiseksi on todella paljon. Otamme parhaat elementit viime kauden pelistä ja kehitämme peliä niin, että pelaamme tulevalla kaudella vieläkin parempaa koripalloa. Kesän aikana pelaajat hiovat henkilökohtaisia taitojaan ja joukkuekonseptin harjoittelu alkaa elokuun 23. päivä, Poikola kaavailee.
Poikolan apuna jatkava Ilpo Rantanen toimii myös Pyrinnön naisten valtakunnallisen I divisioonajoukkueen valmennuskoordinaattorina. Pyrinnön naisia valmentavat Arto Khvorost ja Kari Kohtala.
- Olen erittäin tyytyväinen siihen, että Poikola, Rantanen, Niemi ja Raivio kaikki jatkavat myös ensi kaudella. Hyvässä ilmapiirissä on hienoa tehdä töitä ja tämä on kaikin puolin mieleinen lopputulos Pyrinnön kannalta, kommentoi Pyrinnön toiminnanjohtaja Jarmo Hakanen.
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.
Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.
Korisliigassa nähtiin kahden kotivoiton ilta. Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Ville Tahvanainen ja Oliver Kandén.