Wayne Martin Jr. täydentää Kouvojen kokoonpanoa

12.10.2022 10:00 Suomalaissenttereiden Ilmari Toikkasen ja Hannes Pöllän poissaollessa Kouvot peluuttaa Korisliigaan paluun tekevää Wayne Martin Jr:ia.

Kouvolalainen Korisliiga-seura Kouvot kertoo tiedotteessaan, että on hankkinut kokoonpanonsa täydentämiseksi yhdysvaltalaisen Wayne Martin Jr:n. Hankinta oli juuri nyt erityisen tarpeellinen, sillä joukkueen suomalaissentteri Ilmari Toikkanen loukkaantui Kouvot–Korihait-pelissä vajaa viikko sitten. Toikkasen kerrottiin saaneen yläraajavamman, joka pitää miehen sivussa tämän hetken arvion mukaan nelisen viikkoa. Lisäksi poissa on yhä myös toinen kotimainen korinaluspelaaja Hannes Pöllä.

New Yorkin Brooklynistä kotoisin oleva 201-senttinen ja 29-vuotias Wayne Martin Jr. saapuu Korisliigaan jo toisen kerran urallaan. Hän pelasi kaudella 2020–21 Helsinki Seagullsin riveissä 33 ottelua ja saavutti tilastokeskiarvoikseen 16,2 pistettä, 7,1 levypalloa ja 1,2 koriin johtavaa syöttöä. Aiemmin Martin on pelannut muun muassa St. Francisin, Navarron ja Tennessee Staten yliopistoissa sekä Unkarissa.

– On mukavaa olla taas Suomessa, se on minulle toinen koti. Uuden joukkueen kanssa tavoitteet ovat samoja kuin ennenkin eli voittaa mahdollisimman paljon pelejä, Wayne Martin Jr. kertoo Kouvojen tiedotteessa.

Joukkueen päävalmentaja Jyri Lehtonen taustoittaa hankintaa:

– Jäimme loukkaantumisten vuoksi ilman yhtään jo Korisliiga-tasonsa todistanutta sentteriä. Apu löytyi yllättävänkin nopeasti, ja saimme tutun miehen, joka on pelannut liigassamme kovalla tasolla. Aluksi sovittu viiden ottelun pesti on suosiollinen sekä seuralle että pelaajalle. FIBA-tauolla saamme lisää informaatiota loukkaantuneiden tilanteesta ja mietimme seuraavia siirtoja. Jossain vaiheessa saamme paketin kyllä kuntoon, siihen asti taistelemme ja kamppailemme jokaisessa pelissä parhaamme mukaan. Organisaationa emme ole todellakaan luovuttaneet kauden suhteen. Vaikka tuntuu, ettei tule päivääkään ilman vastoinkäymistä.

Aiemmin hankittua Josh Andersonia sen sijaan ei nähdä Kouvojen kokoonpanossa ollenkaan, sillä saman tiedotteen mukaan pelaaja ei läpäissyt terveystarkastusta.

Henkilöt

Asiat

 
7.9.2025 15:39 Korisliiga

Taye Donaldista Hongan tuorein kiinnitys

Yhdysvaltalaislaituri Taye Donald on liittynyt Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueeseen.

3.9.2025 10:06 Korisliiga

Justus Kilpinen Helsinki Seagullsiin

13 kautta Korisliiga-kokemusta kerännyt laituri täydentää lokkipaitojen riviä.

1.9.2025 13:18 Korisliiga

Hongalla kaksi uutta pelaajasopimusta: AJ Ferguson ja Elias Eerikinharju

Tapiolan Honka on lisännyt kokoonpanoonsa kaksi uutta pelaajaa.

1.9.2025 12:51 Korisliiga

Giannis Chatzinikolas matkustaa Kreikasta Tampereelle – Justice Smithin sopimus purettu

Tampereen Pyrintö on tehnyt pelaajasopimuksen heittävän takamiehen Giannis Chatzinikolasin kanssa. Lisäksi seura on purkanut toisen ulkomaalaisvahvistuksen Justice Smithin sopimuksen.

28.8.2025 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Okko Järvi jatkaa uransa Unkarissa

Viime kaudella Viron-Latvian liigassa kovia pistemääriä tykitellyt Okko Järvi, 193 cm ja 29 vuotta, siirtyy tulevaksi kaudeksi Unkarin pääsarjaan. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Järven uusi työnantaja on viime kaudella Ilari Seppälää takalinjoillaan työllistänyt, paremmin KTE-Dunana tunnettu Kecskeméti.

22.8.2025 10:00 Yhteistyökumppanit

Mainoslahjaverkkokauppa Koripalloliiton ja Korisliigan yhteistyökumppaniksi

Suomen Koripalloliitto on solminut yhteistyösopimuksen mainos- ja liikelahjamaailman tuntevan Mainoslahjaverkkokaupan kanssa. Lisäksi yhteistyö näyttäytyy vahvasti Koripalloliiton virallisessa verkkokaupassa BasketShop.fi:ssä.

21.8.2025 11:25 Korisliiga

Laavainen ja Ulander nousevat Hongan Korisliiga-joukkueeseen

Päävalmentaja Aapo Heinonen antaa jälleen kahdelle juniorilupaukselle tilaisuuden kokeilla siipiään miesten Korisliiga-kentillä.

15.8.2025 09:19 Korisliiga

Christian Keeling ja Seagulls sopimukseen

Helsinki Seagulls on kiinnittänyt tulevan kauden kokoonpanoonsa 27-vuotiaan Christian Keelingin. 191-senttinen yhdysvaltalaistakapelaaja edusti päättyneellä kaudella Bulgarian pääsarjassa pelaavaa Spartak Plevenia.

14.8.2025 11:11 Korisliiga

Ahren Freeman Pyrintöön

Tampereen Pyrintö on solminut sopimuksen Ahren Freemanin kanssa.

13.8.2025 12:47 Korisliiga

David Gonzalvez ja Honka jatkosopimukseen

Konkarikoripalloilija David Gonzalvez jatkaa Tapiolan Hongan miesten Korisliiga-joukkueessa tulevalla kaudella. Tuleva kausi tulee olemaan hänen kolmas kautensa honkalaisena.

Näytä lisää vastaavia