20.5.2024 10:44 Marraskuun 2024 ja helmikuun 2025 EM-karsintaikkunoihin valmistautuvan Susiladiesin kesän 2024 maajoukkuerinkiin on valittu 20 pelaajaa. Susiladiesin viiden viikon mittainen ohjelma käynnistyy avausleirillä 3. kesäkuuta.
Susiladiesin päävalmentaja Ilkka Palviainen on nimennyt 20 pelaajan ringin maajoukkuekesälle. Kuva: Ville Vuorinen.
Susiladiesin päävalmentaja Ilkka Palviainen on kutsunut kesän maajoukkuerinkiin 20 pelaajaa. Susiladies on keskellä EM-karsintoja, jotka käynnistyivät viime marraskuussa kahdella ottelulla. Suomi voitti ensimmäisessä ottelussaan Bulgarian ja hävisi toisessa Unkarille. Karsintojen B-lohkossa Susiladies on täten toisena.
– Joukkueemme päätavoite on EM-karsinnoissa ja kesän suunnitelmat niin harjoittelun, harjoitusotteluiden kuin pelaajavalintojen puolesta on tehty tätä tavoitetta kunnioittaen. Edellisenä kesänä laadukkaan harjoittelun lisäksi ryhmässämme olleet pelaajat pelasivat nuorten EM-kilpailuissa ja universiadeissa. Tänä kesänä painopisteenä on ollut laadukkaan ohjelman rakentaminen myös niin, että naisten maajoukkue kilpailee kesän aikana kovissa harjoitusotteluissa, Susiladiesin päävalmentaja Ilkka Palviainen kommentoi.
Kesän maajoukkuerinkiin kuuluvat muun muassa EM-karsinnoissa Susiladiesin tehokolmikon muodostanut tähtipelaaja Awak Kuier, Elina Koskimies ja Lotta-Maj Lahtinen. Karsintakokoonpanosta mukana ovat myös Meri Kanerva, Teresa Seppälä, Helmi Tulonen, Anniina Äijänen, Magdalene Agyei, Roosa Lehtoranta, Elina Aarnisalo ja Veera Pirttinen.
Marraskuussa sivussa olleet Linda-Lotta Lehtoranta ja Annika Holopainen tekevät myös paluun Susiladiesin paitaan. Susiladies-kokemusta on myös Elsa Lemmilällä, Henna Sandvikilla, Sara Bejedillä, Lotta Vehka-aholta. Debyyttiään naisten maajoukkueessa taas kärkkyvät Albina Syla, Saana Kujala ja Lilli Onnela.
– Olen erittäin iloinen, että pelaajamme ovat sitoutuneet yhteiseen kesään ja keskustelujen pohjalta kaikilla vallitsee odottava tunnelma siitä, että pääsemme kehittymään yhdessä. Ryhmässä on edustettuna eri ikäluokkia suomalaisesta naiskoripallosta, kokeneista ulkomailla pelaavista ammattilaisista nuoriin läpimurtoa tekeviin pelaajiin. Usealla pelipaikalla meillä alkaa olla erittäin kova kilpailu, joka ajaa varmasti kaikkia eteenpäin. On mielenkiintoista nähdä kuinka paljon kukin pelaajistamme on mennyt kuluneen kauden aikana eteenpäin. Naisten ohjelman lisäksi osa pelaajistamme edustaa tulevana kesänä maatamme myös nuorten arvokisoissa.
Susiladies pelaa tänä kesänä neljä vierasottelua ja kaksi kotiottelua, joista toisen suljetuin ovin. Otteluista tiedotetaan tarkemmin huomenna.
Nimi | Syntymävuosi | Pituus | Kasvattajaseura | Seura 2023-24 |
AARNISALO Elina | 2005 | 177 | Tapiolan Honka | Kangoeroes Mechelen (BEL) |
AGYEI Magdalene | 1999 | 177 | Klaukkalan NMKY | Torpan Pojat |
BEJEDI Sara | 2000 | 166 | Leppävaaran Pyrintö | Florida State (NCAA) |
HOLOPAINEN Annika | 1993 | 186 | Karhun Pojat | Lions Halle (GER) |
KANERVA Meri | 2004 | 177 | Leppävaaran Pyrintö | Torpan Pojat |
KOSKIMIES Elina | 1996 | 180 | Wartti Basket | Stars Keltern (GER) |
KUIER Awak | 2001 | 195 | Peli-Karhut | Reyer Venezia (ITA) |
KUJALA Saana | 2002 | 184 | Hyvinkään Ponteva | Tampereen Pyrintö |
LAHTINEN Lotta-Maj | 1999 | 176 | Catz Lappeenranta | Sedis Basquet (ESP) |
LEHTORANTA Linda-Lotta | 1991 | 178 | Kotkan Työväen Palloilijat | Stars Keltern (GER) |
LEHTORANTA Roosa | 1997 | 176 | Peli-Karhut | Angels Nördlingen (GER) |
LEMMILÄ Elsa | 2005 | 197 | Tapiolan Honka | Tapiolan Honka |
ONNELA Lilli | 2006 | 183 | Touhun Pojat Lauttasaari | HBA-Märsky |
PIRTTINEN Veera | 1997 | 180 | BC Nokia | Peli-Karhut |
SANDVIK Henna | 2003 | 183 | Tapiolan Honka | Indiana (NCAA) |
SEPPÄLÄ Teresa | 2002 | 184 | Tampereen Pyrintö | Siena (NCAA) |
SYLA Albina | 2004 | 197 | Helmi Basket | HBA-Märsky |
TULONEN Helmi | 1998 | 189 | Salon Vilpas Koripallo | Sanga Milano (ITA) |
VEHKA-AHO Lotta | 2000 | 170 | Vimpelin Veto | Peli-Karhut |
ÄIJÄNEN Anniina | 1995 | 189 | Tampereen Pyrintö | Ferrol (ESP) |
Päävalmentaja Ilkka Palviainen
Valmentaja Jussi Laakso
Valmentaja Mirka Dettmann
Valmentaja Jari Nykänen
Fysioterapeutti Lilli Nikander
Osteopaatti Eero Aaltonen
Lääkäri Lauri Alanko
Joukkueenjohtaja Ulla Karlsson
Joukkueenjohtaja Piia Kettunen
16-vuotiaiden tyttöjen saavuttama Euroopan mestaruus on pitkän työn tulos – Koripalloliiton valmennuksen johtaja Henrik Dettmann muistaa, että EM-mitali määriteltiin maajoukkuetoiminnan tavoitteeksi jo liittovaltuuston kokouksessa 2006. Dettmann jakaa erityistunnustukset menestyksestä ihmisille, jotka pyörittävät pelaajien ja joukkueiden jokapäiväistä arkea.
Florida Statessa keväällä NCAA-uransa päättänyt Sara Bejedi, 24, on tehnyt sopimuksen unkarilaisen KSC Szekszárdin, joka karsii syksyllä pääsystä Euroliigaan. Bejedi oli yksi Susiladiesin kesän otteluiden avainpelaajista ja kerännyt tähän mennessä 16 ottelua naisten maajoukkueessa.
Susiladies ja olympialaisiin valmistautuva Saksa esittivät jännitysnäytelmän Urhea-hallissa, kun Saksa nousi voittajaksi vasta jatkoajan jälkeen. Loppunumerot 90-91 (40-43, 76-76) nostettiin vasta 0,2 sekuntia ennen loppusummeria. Awak Kuier oli hurjassa vireessä 37 pisteellä.
Susiladies pelaa tänään sunnuntaina 7.7. klo 18:00 olympialaisiin valmistautuvaa Saksaa Urhea-hallissa, Helsingissä. Ottelu on myös katsottavissa Koristv:ltä.
Susiladies kohtaa sunnuntaina 7.7. klo 18:00 Urhea-hallissa, Helsingissä Saksan, joka valmistautuu Pariisin olympialaisiin 2024. Tässä artikkelissa pureudumme Saksan pelityyliin ja avainpelaajiin Susiladies-valmentaja Jussi Laakson avustuksella.
Susiladiesin tähtipelaaja Awak Kuier, 22, on tehnyt jatkosopimuksen italialaisseura Reyer Venezian kanssa. Kuier juhli seuran väreissä tänä keväänä Italian mestaruutta ja Peli-Karhut-kasvatti palkittiin finaalien arvokkaimmaksi pelaajaksi.
Olympialaisia tänä kesänä emännöivä Ranska oli toistamiseen Susiladiesia selkeästi parempi Roche-sur-Yonissa pelatussa maaottelussa. Susiladies paransi edellisestä, mutta Ranska voitti loppunumeroin 117-59 (58-25).
Olympialaisia tänä kesänä emännöivä Ranska antoi myrskyvaroituksen kisakunnostaan La Roche-sur-Yonissa pelatussa maaottelussa, jossa Ranska päihitti Susiladiesin 129-50 (69-23). Joukkueet kohtaavat uudestaan maanantaina.
Susiladies kohtaa lauantaina ja sunnuntaina vieraskentällä La Roche-sur-Yonissa Ranskan, joka emännöi tämän kesän olympialaisia. Päävalmentaja Ilkka Palviainen pitää joukkueen kohtaamista äärimmäisenä kunniana.
Susiladiesin toinenkin maaottelu Tshekkiä vastaan vieraissa päättyi tappioon, kun Tshekki voitti Kutna Horassa loppunumeroin 83-70 (49-39). Tshekki onnistui pakottamaan Suomen 22 menetykseen ja vei levypallot selkein lukemin.