Alexander Madsen: ”Nuoremmilla kavereilla on touhu ihan uudella tasolla”

25.2.2026 10:51 Susijengi sai alkutalven elintärkeässä Ranska-voitossaan rutkasti apuja nuoremmalta kalustoltaan, mutta myös senioriosaston sentteri Alexander Madsen säästi parhaansa ratkaisuhetkille. Jo vuosikymmenen päivät susipaitaa kantanut Madsen, 31, kehuu vuolaasti nuorta susipolvea, mutta luottaa kokemuksensa kantavaan vielä pitkään.

Alexander Madsen liiteli ratkaisevassa roolissa joulukuun Ranska-voitossa. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi.

Madsen sai kunnian antaa ratkaisevan iskun, jolla olympiahopeamitalisti Ranska lyötiin kanveesiin loppuunmyydyn Espoo Metro Areenan edessä joulukuun 1. päivä.

Ranskan viiden pisteen johto oli kääntynyt parissa minuutissa neljän pisteen susijohdoksi, kun Perttu Blomgrenille skriinin asettanut Madsen lähti rullaamaan korille, vastaanotti Blomgrenin nappisyötön ja donkkasi kahdella kädellä Susijengin ratkaisevaan kuuden pisteen johtoon.

Jos Madsen onkin parketilla yleensä verrattain hillitty, hänen donkin jälkeiset tuuletuksensa katsomon suuntaan kertovat, että hän osasi arvostaa hetkeään parrasvaloissa.

- Mitä tuohon nyt sanoa! Joskus se on tuollaista. Perttu toimitti pallon mulle oikeaan paikkaan ja siitä oli helppo viimeistellä, Madsen hymyilee kysyttäessä tuosta hetkestä.

- Kaikkihan tietää, ettei meidän pelityyliin kuulu se, että annetaan vaan yhdelle pelaajalle pallo ja muut menee alta pois. Ranskaa vastaan tarvittiin onnistumisia ja sieltä sitten nousi Perttua, Stafaa (Amzil) ja vanhaa herra Sasua (Salin) esille. Mun mielestä se oli vaan yksi onnistuminen muiden joukossa, mutta aina on kiva onnistua.

Tilastokirja kertoo kaiken olennaisen Kouvolan Poikien kasvatin arvosta joukkueelleen Ranskaa vastaan: vajaassa 18 peliminuutissa 14 pistettä (2p 4/4, 3p 1/1, 3p 3/5), kolme levypalloa, kaksi syöttöä ja ottelun korkein +/- -lukema (+19).

Koripalloon vihkiytyneemmät onnistuivat lukemaan Madsenin pelistä myös pöytäkirjaan merkitsemättömiä asioita, kuten Ranskan nopeita hyökkäyksiä päättäneet oikea-aikaiset virheet sekä levypallotilanteiden jälkeiset sijoittumiset, joista eritoten yksi avasi Susijengille Sasu Salinin kolmoseen johtaneen ylivoimahyökkäyksen.

- Tässä on jo sen verran monta maajoukkuevuotta takana, että tuollaiset asiat tulee pelin sisällä suoraan selkärangasta. Joihinkin harmaan alueen tilanteisiin on vähän haettu oppeja Nenosen Juholta ja kaikenlaista muutakin on kertynyt vuosien aikana opiksi, ”Mädi” hymyilee.

Uusi rooli löytyi lennosta

EM-kotikisakesää 2025 Madsen oli odottanut kuin kuuluisaa kuuta nousevaa.

Tampereen EM-kotilohkon hurmos loppuunmyytyine Nokia Areenoineen ja Susijengin pudotuspelimenestys Serbia- ja Georgia-voittoineen ja mitalipeleineen olivat juuri sitä, mistä Madsen oli haaveillut siitä alkaen, kun kuuli EM-kisojen palaavan Suomeen kahdeksan vuoden tauon jälkeen.

Madsen myöntää kokemuksen olleen myös katkeransuloinen. Kuten arvokisatasolla on tavallista, Susijengin rotaatio kapeni turnauksen edetessä. Rotaation kapenemisen myötä Madsenin peliminuutit jäivät Riian EM-jatkopeleissä vähiin.

- Se oli kova paikka, pakko myöntää. Mulla oli takana puolitoista kautta Espanjan liigaa, päästiin pelaamaan EM-kotikisalohkoa ja pudotuspelitkin pelattiin Riiassa, mikä on mun ammattilaisuran merkittävin kaupunki. Siinä täytyi tehdä vähän ylimääräistä työtä itseni kanssa, kun ymmärsin, mitä tapahtuisi, Madsen kertailee.

Riikaan pääsemisen jälkeen Madsen kävi keskustelut valmennusjohdon kanssa, sisäisti tehtävänsä ja alkoi toteuttaa sitä parhaan kykynsä mukaan. Ajatus- ja asemointityön seurauksena Riiassa nähtiin energinen ja määrätietoinen Madsen, joka keskittyi kaikella tarmollaan erityisesti ison pään joukkuetovereidensa tukemiseen.

- Totta kai pelaajana ja kilpailijana tahdon aina olla kentällä, mutta kun realiteetit ja rooli ovat mitä ovat, näin omaksi tehtäväkseni täyttää sen roolin niin hyvin kuin ikinä osaan, Madsen pohtii.

- Tiedän kokemuksesta, että huippu-urheilija tiedostaa todella hyvin omat puutteensa ja epäonnistumisensa. Mä otin tehtäväkseni olla jatkuvasti Laurin (Markkanen), Micken (Jantunen), Ollin (Nkamhoua) ja Miikkan (Muurinen) vieressä muistuttamassa niitä siitä, miten hyvin ne pelaavat ja miten tärkeitä ovat meille.

Jatkuvan sparraustyön lisäksi Madsen kommunikoi, tuuletti, esitti Lauri Markkasen kanssa villejä Borat-tansseja voittoon päättyneiden pudotuspeliotteluiden jälkeen ja keskittyi treeneissä antamaan ison pään kollegoilleen niin tiukan vastuksen, että pelit tuntuisivat helpolta.

Vaikka rooli jättikin jossiteltavaa, kokemus on jäänyt Madsenin mielessä ehdottomasti plusmerkkiseksi.

- Onhan se älytöntä, miten paljon tämä joukkue on kasvanut ja miten näillä nuoremmilla kavereilla on touhu ihan omalla tasolla. Lauri on Lauri, Micke on jo Euroliigan parhaimmistoa ja kaikki näki mihin Miikka pystyy, ”Mädi” hymyilee.

- Hoin myös läpi viime karsintaikkunan Ollille sitä, miten hyvä pelaaja hän on, ja että tulen ostamaan Euroliiga-passin ihan vaan sitä varten, että voin katsoa Ollin pelejä, kun hän sinne pääsee..

Vuosikymmenen ammattilaisura on tuonut varmuutta

Tänä keväänä tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun Madsen loisti avainroolissa yhdessä mm. Ville Kauniston, D.J. Richardsonin ja Thomas Gipsonin kanssa Kouvojen voittaessa toistaiseksi viimeisimmän Suomen mestaruutensa.

Suomesta lähdettyään Madsen on pelannut suomalaisittain poikkeuksellisen pitkän ja ansioituneen kansainvälisen ammattilaisuran, joka on johtanut hänet Tshekkeihin, Latviaan, Espanjaan, Andorraan ja Kreikkaan kansallisine mestaruuksineen, cup-pokaaleineen ja yli 50 otteluineen FIBA:n Mestarien liigassa.

Tällä kaudella Madsen on edustanut AS Karditsaa Kreikan liigassa 6,0 pisteen ja 3,7 levypallon keskiarvoin.

- Alkukausi oli hyvä, painettiin Mestarien liigassa kuudentoista parhaan joukkoon ja henkilökohtaisesti on kulkenut kivasti, mutta talvi on ollut vaikea, Madsen summaa.

- On ollut ailahteluja, pari viimeisen sekunnin häviötä ja tuossa oli juuri takana putki, jonka aikana pelattiin 40 päivään yhteensä kolmetoista peliä Kreikan liigaa ja cupia ja Mestarien liigaa. Nyt on aika pitkä tappioputki päällä ja kuten jokainen tosissaan pelannut tietää, lumipalloefektiä on vaikea pysäyttää. Tiedetään kuitenkin, että kaikki on vielä omissa käsissä liigapaikan säilymisen suhteen.

Mitä tulee koripalloon yleisesti, tammikuussa 31 vuotta täyttänyt Madsen nauttii pelaamisesta.

- Kroppa tuntuu paremmalta kuin moneen vuoteen. Oon löytänyt keinot pitää kropasta huolta, balanssi koriksen ja kentän ulkopuolisen elämän välillä on kunnossa. Lajin tempo on noussut kymmenessä vuodessa ihan älyttömästi, mutta tavallaan kokemuksen myötä tapahtumat kentällä hahmottaa paremmin. Ei ole niin kiire.

Mitä Susijengiin tulee, Madsen uskoo, että 2000-luvulla syntyneiden pelaajien ”lahjakkaampi ja kovapäisempi” sukupolvi tulee johdattamaan joukkueen vielä nykyistä tasoa merkittävästi korkeammalle.

Kysymykseen omista tavoitteistaan Susijengissä Madsen vastaa viittaamalla puheluun, jonka hän kävi Lauri Markkasen kanssa koronaviruspandemian alkupäivinä.

- Laurin kanssa puhuttiin, että meillä on kolme tavoitetta pandemian jälkeiselle ajalle: ensimmäinen on EM-mitalipeleihin pääsy ja toinen MM-kisoihin pääseminen pelaamalla. Kolmas on Susijengin edustaminen olympialaisissa, Madsen hymyilee.

- Näistä tavoitteista kaksi on toteutunut, mutta kolmatta vielä tavoitellaan. Vaikka olenkin jo vanhimpien joukossa tässä jengissä, aikomus on ihan ehdottomasti olla mukana auttamassa joukkuetta ensin Qatarin MM-kisoihin, ja sitten Los Angelesin olympialaisiin asti.

Susijengi kohtaa helmi-maaliskuun MM-karsintaikkunassa Belgian perjantaina 27.2. klo 21.30 alkaen vieraskentällä Charleroissa ja sunnuntaina 1.3. klo 18.30 alkaen kotikentällään loppuunmyydyllä Espoo Metro Areenalla.

YLE TV2 ja Ruutu+ -verkkopalvelu näyttävät ottelut suorana.

Henkilöt

 
24.2.2026 10:32 Susijengi

Mustapha Amzil: ”Tiedän olevani valmis pelaamaan ketä tahansa vastaan”

Jo vuosien ajan Susijengin tulevaisuuden runkopelaajaksi uumoiltu Mustapha Amzil, 24, teki odotetun maajoukkuedebyyttinsä viime kesänä ja loisti avainroolissa joulukuussa, kun Susijengi kaatoi kotonaan Ranskan. Talven MM-karsintaikkunan alkaessa Amzil kertoo olevansa valmis mihin tahansa rooliin pitkällä matkalla kohti Qatarin MM-parketteja.

23.2.2026 11:42 Susijengi

Susijengiin palaava Samu Adler: ”Mulla on tosi isot odotukset päästä näyttämään”

Korisliigan kärkijoukkue Salon Vilpasta määrätietoisesti kohti pudotuspelikevättä johtava Samu Adler, 18 vuotta, on toipunut marraskuisen jalkaoperaationsa jäljiltä aikataulussa. Tänään alkavassa maajoukkueikkunassa Adler kertoo tavoitteekseen osoittaa Susijengille arvonsa ja potentiaalinsa ja kilpailla paikasta MM-karsintarotaatiossa.

25.11.2025 11:11 Susijengi

Kapteeni Sasu Salin: ”Vieläkin huomaa pärjäävänsä nuorempien kyydissä”

Vielä viidentoista maajoukkuevuoden jälkeenkin susikapteeni Sasu Salin, 34, syttyy saadessaan pukea Suomi-paidan ylleen. Pronssiotteluun päättyneiden EM-kotikisojen jälkeen Susijengin ikäpresidentin seuraava tehtävä on luotsata nuori ja nälkäinen laumansa kohti Qatarin kesän 2027 MM-kisakenttiä.

24.11.2025 14:16 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen vei Euroliigan suomalaiskohtaamisen – ”Eipä saanut tehtyä pisteitä”

Perjantaina Beogradska Arenan pätsissä tarjottiin suomalaisittain harvinaista herkkua, kun kentällä nähtiin samanaikaisesti kaksi Susijengin pelaajaa Miikka Muurisen Partizanin isännöidessä Mikael Jantusen Fenerbahcea. Jantunen pääsi ottelun jälkeen paukuttelemaan henkseleitään voiton kunniaksi.

27.2.2023 08:26 Susijengi

Saksassa tulosta tekevä Tuomas Iisalo: ”Illan ottelun avain on puolustuspelaaminen”

Jo pitkään Saksassa viihtynyt ja viime keväänä Bundesliigan vuoden valmentajaksi valittu Tuomas Iisalo, 40, odottaa maanantain MM-karsintahuipennusta kiinnostuneena. Iisalon sydän sykkii Susijengille, mutta hän toivoo myös oman joukkueensa Bonnin Leon Kratzerille onnistumisia ja on tiiviisti yhteydessä kummankin joukkueen valmentajiin.

25.2.2023 09:17 Susijengi

Ilari Seppälä: ”Tavoite on hoitaa homma maanantaina”

Susijengin leveästä kokoonpanosta löytyi perjantai-iltapäivänä Tel Avivissa monta tärkeää onnistujaa jatkoaikavoitossa. Israel-jatkoaikavoitossa suurimmat otsikot kuittasi kuitenkin takamiesveteraani Ilari Seppälä, 29, joka on kunnostautunut loppuhetkien ratkaisukoreissa aiemminkin.

24.2.2023 08:52 Susijengi

Max Besselink: ”Tää matka on vasta alussa”

Helsingin NMKY:ssa koripallo-oppinsa saanut ja viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Max Besselink, 20, pelaa tänään perjantaina ensimmäisen arvokisakarsintaottelunsa Susijengin paidassa. Jo pitkään lupauksia herättäneen Besselinkin kokoonpanopaikan taustalla on nousujohteinen tulokaskausi Saksan Bundesliigan BC Göttingenissä.

22.2.2023 10:09 Susijengi

Mikael Jantunen: ”Olen nykyään rennompi pelaajana”

Mikael Jantunen sai koripalloammattilaisuralleen lentävän lähdön voittamalla Belgian mestaruuden sekä Belgian ja Alankomaiden yhteisliigan parhaan kuudennen pelaajan palkinnon Filou Oostendessa. Kuluvalla kaudella Jantunen, 22, on jatkanut tasaista kehityskäyräänsä Italian Serie A:ssa Basket Trevison paidassa.

21.2.2023 09:56 Susijengi

Edon Maxhuni: ”Tavoitteena on ottaa seuraava steppi”

Yksi seurajoukkuekauden 2022-23 suurimpia suomalaismenestyjiä on ollut esikoiskauttaan Saksan Bundesliigassa pelaava Susijengin aloittava pelinrakentaja Edon Maxhuni, 24. Aiemmin ammattilaisurallaan mm. Virossa ja Hollannissa pelannut Maxhuni teki itsestään nimen viime vuoden EM-kisoissa ja on jatkanut Crailsheimissa siitä, mihin Prahassa ja Berliinissä jäi.

20.2.2023 10:55 Susijengi

Elias Valtonen: ”Tuntuu hyvältä pelata korista”

Yhdeksi Susijengin kantavista voimista kuluvalla vuosikymmenellä kasvanut Elias Valtonen, 23, nauttii koripallosta. Euran Veivin kasvatti siirtyi joulukuussa espanjalaisesta Manresasta Saksan Bundesliigan nousijajoukkue Rostock Seawolvesin riveihin, jonka paidassa Euran Veivin kasvatti on vähitellen löytänyt peli-ilonsa.

Näytä lisää vastaavia