3.2.2023 09:39 Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa naisten puolella Elina Arike tehtaili 20 pistettä, 8 levypalloa ja 4 torjuntaa, kun UTEP voitti 21. rankatun Middle Tennesseen. Teresa Seppälä taas valittiin jo kuudennen kerran MAAC:n viikon tulokkaaksi.
Elina Arike pelasi menneen viikon aikana kaksi vahvaa peliä UTEP:n riveissä. Kuva: Ville Vuorinen.
Viime viikon lauantaina UTEP kohtasi C-USA:n konferenssiottelussa North Texasin, joka oli lopulta parempi 74-71 (33-29). UTEP kiri 15 pisteen takaa peliin mukaan, kunnes loppukiriltä loppui aika kellosta.
Arike oli yksi kirin arkkitehdeistä ja tilastoi koko pelissä 19 pistettä, kolme levypalloa, kolme syöttöä, yhden torjunnan ja kaksi riistoa 28 minuutin peliajalla aloitusviisikossa.
Torstaina UTEP aiheutti C-USA:ta johtavalle Middle Tennesseelle ensimmäisen tappion konferenssiotteluissa, kun Jazion Jacksonin (10/4) loppuhetkien kolmonen upposi ja UTEP nappasi 62-65 (34-32) -voiton.
Arike oli erinomaisessa pelivireessä, kun Hyvinkään Pontevan kasvatti tehtaili 20 pistettä, 8 levypalloa, neljä torjuntaa ja kaksi riistoa 30 minuutin peliajalla. Yksi torjunnoista tuli 14 sekuntia ennen loppusummeria.
UTEP on C-USA:n kolmantena seitsemällä voitolla ja neljällä tappiolla.
Sienan Teresa Seppälä valittiin jo kuudennen kerran – ja neljännen kerran peräkkäinen – MAAC:n viikon tulokkaaksi.
Siena – Quinnipiac 63-68 (24-33)
Seppälä: 17 pistettä, 6 levypalloa, 1 torjunta, 28 minuuttia
> Ottelutilastot
Siena – Saint Peter's 72-48 (40-27)
Seppälä: 18 pistettä, 8 levypalloa, 3 syöttöä, 31 minuuttia*
> Ottelutilastot
Duke – Florida State 57-70 (22-30)
Bejedi: 11 pistettä, 4 levypalloa, 4 syöttöä, 2 riistoa, 27 minuuttia*
> Ottelutilastot
Wake Forest – Florida State 44-72 (17-35)
Bejedi: 4 pistettä, 6 levypalloa, 2 syöttöä, 1 riisto, 29 minuuttia*
> Ottelutilastot
Buffalo – Akron 47-69 (19-25)
Mashaire: 2 pistettä, 2 levypalloa, 1 syöttö, 1 riisto, 19 minuuttia*
> Ottelutilastot
Buffalo – Miami (OH) 81-76 (38-23)
Mashaire: 9 pistettä, 7 levypalloa, 1 riisto, 40 minuuttia*
> Ottelutilastot
Santa Clara – San Francisco 66-74 (35-38)
Vaalavirta: 3 pistettä, 3 levypalloa, 1 syöttö, 1 riisto, 20 minuuttia*
> Ottelutilastot
Portland – San Francisco 83-80 (32-30, 68-68) OT
Vaalavirta: 6 pistettä, 3 levypalloa, 2 syöttöä, 15 minuuttia*
> Ottelutilastot
McNeese – Texas A&M-Corpus Christi 61-78 (26-36)
Willstedt: 2 pistettä, 19 minuuttia
> Ottelutilastot
Texas A&M-Corpus Christi – New Orleans 68-49 (30-27)
Willstedt: 0 pistettä, 1 syöttö, 7 minuuttia
> Ottelutilastot
Rutgers – Indiana 68-91 (42-50)
Sandvik: 0 pistettä, 3 minuuttia
> Ottelutilastot
Indiana – Minnesota 77-54 (41-20)
Sandvik: 0 pistettä, 3 minuuttia
> Ottelutilastot
South Florida – Memphis 67-62 (34-24)
Aarnio: 0 pistettä, 0+ minuuttia
> Ottelutilastot
East Carolina – South Florida 48-72 (26-33)
Aarnio: 0 pistettä, 2 minuuttia
> Ottelutilastot
* Aloitusviisikossa
Basket.fi seuraa NCAA:n ykkösdivisioonan suomalaispelaajien edesottamuksia ja raportoi niistä kerran viikossa.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Federiko Federiko nousi aloitusviisikkoon Texas Techin kahdessa edellisessä ottelussa. Myös Texas Techissä pelaava Eemeli Yalaho on palannut kentille toivuttuaan loukkaantumisesta, joka piti hänet sivussa alkukauden.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalon edustama UCLA ja Elsa Lemmilän Ohio State jatkavat voittamattomina. UCLA pitää hallussaan valtakunnallisen rankingin ykkössijaa, Ohio State on taas arvioitu sijalle 11.
Miro Little jatkoi mainioita esityksiään Utahin aloitusviisikon linkkuveitsen roolissa ja keräsi joukkueelleen 14 pisteen, 10 levypallon ja kuuden koriin johtaneen syötön saaliin sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa. Littlen näytöksestä huolimatta Utah taipui St. Mary’sille kotonaan 63-72 (22-39).
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Miro Little flirttaili tripla-tuplan kanssa Utahin voittaessa Eastern Washingtonin. Mustapha Amzil säkitti uudeksi piste-ennätyksekseen 28 pistettä.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarjassa NCAA:ssa valtakunnallisen rankingin ykkösjoukkue UCLA ja Elina Aarnisalo korjasivat viikonloppuna nimiinsä kolme voittoa Havaijilla pidetyssä Rainbow Wahine Showdown -turnauksessa.
Erinomaista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa pelaava Mustapha Amzil oli ilmiliekeissä lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa. KTP:n kasvatti myllytti NCAA-uran uudeksi ennätyksekseen 28 pistettä, kun hänen edustamansa New Mexico taipui Arizona Statelle 82-85 (37-34).
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Mustapha Amzil sivusi New Mexicon piste-ennätystään säkittämällä 18 pistettä ”Lobosin” piestessä Texas Southernin. Samaan aikaan Utahissa Miro Littlen lentävä lähtö NCAA-kauteen joukkueensa aloittavana pelinrakentajana sai jatkoa 16 pisteen ottelulla Mississippi Valley Statea vastaan.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa kaksi suomalaistulokasta olivat loistokkaalla pelipäällä menneellä viikolla. Elina Aarnisalo viiletti aloitusviisikossa, kun UCLA kaatoi ykköseksi rankatun South Carolinan. Elsa Lemmilä taas tilastoi hurjat 21 pistettä, 14 levypalloa ja 5 torjuntaa.
Yhdysvaltojen miesten NCAA:ssa Miro Little ja Utah kohtasivat viime sunnuntaina valtakunnallisessa rankingissä ääniä keränneen Mississippi Staten. Little tilastoi Utahille niukassa tappiopelissä 10 pistettä ja 6 syöttöä.
Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalo ja viidenneksi rankattu UCLA voittivat Emerita Mashairen Pepperdinen ja Pinja Paanasen Arkansasin. Aarnisalo jakoi Pepperdineä vastaan 9 syöttöä, kun taas Arkansasia vastaan syöttösaldo oli 11.