Jännitystä viimeisille sekunneille asti - alle 16-vuotiaat pojat hävisivät niukasti Israelille

15.8.2025 18:53 Alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue pelasi perjantaina EM-kisoissa hyvin tasaisen ottelun Israelia vastaan. Sudenpennut taistelivat tosissaan viime metreille saakka. Israel vei kuitenkin pelin lopulta 72-71. EM-kisojen viimeinen peli on lauantaina 16.8. sijoista 15-16.

MU16-maajoukkue taisteli sisukkaasti Israelia vastaan. Kuva: FIBA

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue pelasi perjantaina Israelia vastaan huikean tasaisen ottelun. 

Suomi taisteli loppuun asti - voitto oli lähellä

Päävalmentaja Jyri Lohikoski kertoo, että pukukoppi on täynnä pettyneitä suomalaisia.

- Sen kuitenkin lupaamme, että aina kun Suomi-paita päällä pelaamme, niin pelaamme täysillä ja kunniallisesti. Niin aiomme tehdä huomennakin. 

- Tappiossa harmittaa kaikkein eniten se, että häviö tuli niiden asioiden takia, joita olemme koko ajan yrittäneet kesän aikana kehittää. Olimme jo voittamassa ottelua, mutta kohtalokkaat pallonmenetykset ja puolustuspään virheet antoivat Israelille mahdollisuuden tulla peliin mukaan. He käyttivät sen hyvin hyödykseen. 

Suomen parhaat pisteiden tekijät olivat Joseph Tala (19/11), Isaiah Bangura (10/9) ja Valtter Varila (10/4). Israelin pistenikkari oli Eshel Lewinthal (28/1/5 syöttöä). 

Ottelutilasto

Joukkueen seuraava ja viimeinen EM-kisojen peli on Sveitsiä vastaan 16.8.  

Yhteenveto

Suomi-Israel 71-72 (17-17, 9-6, 23-25 ja 22-24). EM-kisat, Georgia, Tbilisi, 15.8.2025

Henkilöt

 
2.6.2026 13:37 vapaaehtoiset

Hae vapaaehtoiseksi 16-vuotiaiden PM-kisoihin

Vapaaehtoistyö on korvaamaton osa heinäkuun alussa Kisakalliossa pelattavia 16-vuotiaiden PM-kisoja. Tule mukaan järjestämään toimiva ja hauska kokonaisuus kaikille osapuolille. Hakuaikaa vapaaehtoistehtäviin on 25.6. asti.

28.5.2026 09:45 Sudenpennut

16-vuotiaiden poikien maajoukkue valittu kesäkuun leirille

16-vuotiaiden poikien maajoukkue leireilee Kisakalliossa 22.-26.6.2026.

12.2.2026 11:00 Sudenpennut

16-vuotiaat tytöt ja pojat kutsuttu maajoukkueleirille Kisakallioon

Suomen Koripalloliitto on kutsunut 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet Kisakallion Susi Training Centeriin leirille, joka järjestetään 2.-5.3.2026.

6.2.2026 11:11 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2026 EM-alkulohkot selvillä

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi torstaina nuorten EM-kisojen alkulohkot Freisingissa, Saksassa. 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan osalta odotetaan vielä vahvistusta sijainnista.

1.2.2026 21:35 Sudenpennut

Cibona Zagreb päihitti Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen Unkarin turnauksen finaalissa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen turnausurakka Unkarin Székesfehérvárissa päättyi tappioon finaalissa, kun Cibona Zagrebin U17-joukkue oli parempi loppulukemin 48-83 (24-48).

31.1.2026 23:30 Sudenpennut

16-vuotiaiden poikien maajoukkue jatkaa voittokulkuaan – Unkari jäi Sudenpentujen tassujen alle niukasti

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi kolmannen voittonsa Székesfehérvárissa pelattavassa kansainvälisessä turnauksessa. Sudenpennut voitti tiukassa maaottelussa isäntäjoukkue Unkarin 86-81 (40-41).

30.1.2026 21:20 Sudenpennut

16-vuotiaiden poikien maajoukkue myllytti 140 pistettä Bulgarian kaadossa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue pelasi toisen ottelunsa Unkarin Székesfehérvárissa pelattavassa kansainvälisessä turnauksessa. Sudenpennut nappasi ylivoimaisen voiton Bulgariasta numeroin 140-54 (75-26).

29.1.2026 21:25 Sudenpennut

16-vuotiaiden poikien turnaus Unkarissa käynnistyi voitolla – Sudenpennut löylytti latvialaista Ekselences Centrsiä

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue aloitti tänään neljän ottelun mittaisen turnausurakkansa Unkarin Székesfehérvárissa. Sudenpennut kaatoi Latvian koripalloliiton akatemiajoukkue Ekselences Centrsin 63-100 (35-48).

29.1.2026 11:45 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue Unkarissa: ”Olemme halunneet vastata kansainvälisen koripallon laajentuneeseen tasoon”

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa torstaista sunnuntaihin neljä kansainvälistä ottelua Unkarin Székesfehérvárissa. Perinteisen maaottelukalenterin ulkopuolella pelattavalla turnauksella vastataan kansainvälisen koripallon laajentuneeseen tasoon.

21.1.2026 16:01 MU16

Suomen MU16-joukkue nimetty Unkarin kutsuturnaukseen

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue osallistuu kansainväliseen kutsuturnaukseen Unkarin Székesfehérvárissa 28.1-2.2.2026.

Näytä lisää vastaavia