Olympiakomitean tuki koripallolle kasvoi

7.12.2022 08:50 Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö julkisti tehostamistukijärjestelmänsä mukaiset tukipäätökset kesäolympialajien ja muiden kansainvälisen tason kesälajeille maanantaina.

Huippu-urheiluyksikkö jakoi vuodelle 2023 kesäolympialajeille ja muiden kansainvälisen tason kesälajeille tehostamistukea yhteensä 4 037 080. Koripallo sai tukea 445 000 euroa. Tuki kasvoi viime vuodesta 30 000 eurolla.

Tuki on kohdennettu aiempien vuosien tapaan laaja-alaisesti: miesten maajoukkueen Open Gym, Helsinki Basketball Academy sekä Koripallon kehittämiskeskus (Assist Center) saavat toimintaansa tehostamistukea. Lisäksi nuorten olympiavalmentajat saavat NOV-palkkatukea. NOV-valmentajia on koripallon parissa seitsemän. MM-kisapaikan jo varmistanut Susijengi saa tehostamistukea MM-urakkaansa varten.

- On ilahduttavaa, että työhömme uskotaan ja sitä arvostetaan. Vaikka olemme tehneet pitkäjänteistä ja suunnitelmista työtä jo yli vuosikymmenen ajan, silti olemme mielestämme vasta alkumatkalla ja töitä on vielä rutkasti edessäpäin. Kiitokset kuuluvat kaikille lajin parissa työskenteleville, jotka ovat mahdollistaneet koripallosta niin helposti lähestyttävän harrastuksen kaikille nuorille. Lisenssimäärien kasvu ja viime vuosien ennätykset ovat varmasti osoitus onnistuneesta työstämme, Koripalloliiton valmennuksen johtaja Henrik Dettmann kiittelee.

- Olympiakomitean tunnustus, apu ja tuki tuntuvat hyvältä. Urheilussa jos missä menestys liittyy vahvasti yhdessä tekemiseen, suunnitelmallisuuteen ja pitkäjänteisyyteen – siitä tuorein esimerkki on varmasti Susijengin hankkima MM-kisapaikka, Dettmann painottaa.

 
21.3.2025 09:45 Koripalloliitto tiedottaa

Koriskasvot kuntavaaleissa

Kuntavaalien ennakkoäänestys kotimaassa on 2.–8.4.2025. Vaalipäivää vietetään 13.4. Basket.fi kokosi liikunta- ja urheiluperheen viestit ehdokkaille ja äänestäjille sekä listasi nimet, jotka ovat erityisen tuttuja korispiireissä.

17.3.2025 08:00 Vastuullisuus

Ensiapujoukkue nostaa turvallisemman junioriurheilun valokeilaan

Ensiapujoukkueen tavoitteena on, että noin 50 000 juniorijoukkuelaista on saanut ensiapukoulutuksen vuoden 2028 loppuun mennessä.

15.3.2025 10:59 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ottelu Vimpelin Veto–Forssan Alku on peruttu

Forssan Alku on lauantaina 15.3. aamulla anonut ottelusiirtoa saman päivän naisten Korisliigan otteluun Vimpelin Veto–Forssan Alku. Kilpailujaos ei myöntänyt ottelusiirtoa, minkä jälkeen Forssan Alku ilmoitti luovuttavansa ottelun.

7.3.2025 10:02 Koripalloliitto tiedottaa

Maila- ja pallopelien manifesti: Tytötkin pelaa – tehdään yhdessä tilaa pelikentille!

Tytötkin haluavat juosta, pelata ja kamppailla. Harhauttaa ja ohittaa. Kaatua ja tehdä comebackin – voittaa. Maailma on täynnä piileviä asenteita, jotka vaikuttavat siihen, kuka astelee pelikentälle ja kenestä kasvaa itsevarma yksilö. On aika tehdä pelikentille tilaa tytöille!

28.1.2025 11:55 Koripalloliitto

Uusi tutkimus avaa nuorten maajoukkuepelaajien pelaajapolkuja

Huippu-urheilun instituutti KIHUn tutkimuskysely 15–19 -vuotiaille nuorten maajoukkueurheilijoille tarjoaa arvokasta tietoa pelaajakehitystyön tueksi joukkuepeleissä. Yhteensä 537 vastaajasta 56 oli koripalloilijoita.

16.1.2025 21:45 Koripalloliitto tiedottaa

Tuomas Iisalo Vuoden valmentaja, Anssi Rauramo palkittiin Elämäntyö-palkinnolla

Paris Basketballin EuroCupin mestariksi valmentanut Tuomas Iisalo palkittiin torstaina Urheilugaalassa Vuoden valmentajana. Helsingin kaupungin entinen liikuntatoimen johtaja, kotimaisen koripallon legenda Anssi Rauramo palkittiin Urheilugaalassa Elämäntyö-palkinnolla.

13.1.2025 13:22 Pääjuttu

Save the date: Superlauantai kokoaa korisperheen yhteen 17. toukokuuta

Koriskausi 2024–2025 saa arvoisensa kruunun, kun koko korisperhe kokoontuu Helsingissä lauantaina 17.5.2025. Tapahtuma tuo yhteen pelaajat, seuratoimijat, fanit ja alumnit – kaikki, joiden sydän sykkii suomikorikselle.

19.12.2024 17:40 Valmentajat

Valmentajalisenssin päivitykseen muutoksia tulevalle kaudelle

Koripalloliitolla on käytössään valmentajalisenssijärjestelmä, joka edellyttää tasoluokitusta päävalmentajilta aikuisten pääsarjoissa sekä 16-, 17- ja 19-vuotiaiden SM-sarjoissa. Kaudesta 2025–2026 lähtien valmentajalisenssi tulee olla päivitettynä ennen kauden alkua.

17.12.2024 09:39 Koripalloliitto tiedottaa

Entinen huippupelaaja Saara Wahlgren rikkoo rajoja korisselostamoissa

Saara Wahlgren pelasi vajaat 300 ottelua naisten Korisliigaa, oli vakiokasvo nuorten maajoukkueissa sekä esiintyi myös Susiladiesin riveissä. Pelaajauran jälkeen 31-vuotiaan Wahlgrenin ääni on tullut tutuksi Korisliiga-selostuksissa. Tällä viikolla hän debytoi FIBA:n selostajana naisten Euroliigassa.

4.12.2024 13:08 Pääjuttu

Suomi hakee Susijengille kotikisoja 2029

Suomen Koripalloliitto on hakenut vuoden 2029 miesten EM-kisojen järjestämisoikeutta. Uusi ponnistus olisi jatkoa suomikoriksen kotiarvokisaputkelle, jossa ovat ennen sitä tulossa ensi kesän miesten EM-kisat Tampereella ja vuoden 2027 naisten EM-kisat Espoossa.

Näytä lisää vastaavia