20.12.2018 21:16 Naisten Korisliigan joulutaukoa edeltävässä mittelössä toisensa kohtasivat HBA Märsky sekä Espoo Basket Team. Tiukkojen vaiheiden jälkeen EBT onnistui lopulta nousemaan työvoittoon, sekä viemään sarjapisteet kotiinsa numeroin 64-76.

EBT:n Lotta Aaltonen oli tehokkaalla pelipäällä tilastoiden lukemat 19/7. Kuva: Ville Vuorinen.
Sarjan kärkikahinoissa oleva Espoo Basket Team sai tehdä täyden työn Mäkelänrinteellä pitääkseen HBA:n takanaan. Joukkueiden edellinen kamppailu päättyi EBT:n voittoon, kuten myös tälläkin kertaa. Summerin soidessa peli päättyi lopulta luvuin 64-76 (33-29). HBA:lla on tällä hetkellä sarjapisteitä kahdeksan, ja joukkue pitää yhdeksättä sijaa sarjataulukossa. Molemmat joukkueet joutuivat esiintymään parketilla vajaalukuisina. EBT:n kokoonpanosta puuttui Delaney Hodgins, ja HBA:lta puolestaan Awak Kuier.
Ottelun kaksi ensimmäistä jaksoa eivät olleet kummaltakaan joukkueelta kaukoheittojen juhlaa. Heitot kolisivat rautoihin, mikä pakotti keksimään muita ratkaisuja hyökkäyspäädyssä. HBA yritti sinnikkäästi ajaa korille, mutta espoolaisten puolustus tukki väylät tehokkaasti. Helppoa ei silti ollut espoolaisillakaan, sillä HBA sai puolestaan intensiivisellä puolustuksellaan sotkettua EBT:n hyökkäyspään kuvioita.
Kolmannella jaksolla EBT sai heittovirettään kuitenkin parempiin uomiin Lotta Hämäläisen sekä Lotta Aaltosen onnistumisilla. Koko jakso olikin espoolaisten heiniä. EBT onnistui tykittämään jaksolla 23 pistettä, kun taas HBA sai kasaan vain kuusi. Viimeisellä neljänneksellä myös HBA:n heitot alkoivat uppoilla, ja nopeat hyökkäykset tuottivat hedelmää. Märskyläiset ahdistivat vierasjoukkueen jo viiden pisteen päähän, mutta Kamilah Jacksonin väkivahvat suoritukset korin alla yhdessä HBA:n hätiköityjen ratkaisujen kanssa vesittivät lopulta lupaavan kirin ajan raksuttaessa vääjäämättömästi loppuun. HBA:n joutuessa rikkomaan pääsi EBT astelemaan vapaaheittoviivalle, jolloin peli oli sinetöity.
Espoo Basket Teamin Kamilah Jackson punnersi lopulta 23 pistettä, kauhoi 17 irtopalloa, sekä ujutti neljä koriin johtanutta syöttöä. Lotta Aaltonen oli niin ikää myös oivassa pelivireessä nikkaroiden lukemat 19/7. Sanni Tuomisto astui tärkeillä hetkillä esiin tehtailemalla loputa kymmenen pistettä. Aaltonen ja Tuomisto heittivät kolmosensa kelpo 67 prosentin tarkkuudella. Näiden lisäksi ottelussa kertyi Aaltoselle mainittava rajapyykki, sillä hän pelasi ottelussa 200. runkosarjaottelunsa naisten Korisliigassa. Aaltosella on menossa 8:s pääsarjakausi, joissa pisteitä on syntynyt 1822, ja levypalloja jäänyt näppeihin 897. Yhden ottelun piste-ennätys on Aaltosella 24.
HBA:n Elina Arike oli joukkueensa tehokkain. Arike nosti koriin 14 pistettä, jonka lisäksi levypalloja kertyi yhdeksän. Anna Kahelin pussitti 11 pistettä, ja sara Bejedi kirjautti lukemat 11/5/4s.
Naisten Korisliiga palaa joulutauolta torstaina 27.12. Vastaan asettuvat tällöin PeKa-FoA, Catz-EBT, sekä HyPo-ViVe. Kaikki ottelut pyörähtävät käyntiin klo 18.30.
Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA juhlisti Märsky-päivää voittamalla kotikentällään EBT:n 79-66.
Naisten Korisliiga jatkui kahdella ottelulla. Voittoihin ylsivät Pyrintö ja Tapiolan Honka.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua. Illan voittajia olivat EBT, PeKa ja ViVe.
Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA-Märsky kaatoi paikallispelissä ToPo:n 81-70.
Keskiviikon ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut kaatoi jännittävien vaiheiden jälkeen BC Nokian 75-71.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Voittajiksi ylsivät PeKa, Pyrintö, Honka ja ViVe.
Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.
Naisten Korisliiga jatkui kahdella pelillä. Illan voittajia olivat toisen voittonsa ottanut EBT ja kautensa avannut Pyrintö.
Perjantain ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut haki voiton Helsingistä HBA-Märskyn kustannuksella. Ottelu päättyi vieraiden hyväksi 83-48.
Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.