Naisten SM-pronssit Espooseen

10.4.2010 Naisten koripallomestaruutta puolustanut Espoo Team jatkoi ”mitaliputkeaan” kaappaamalla kauden himmeimmät mitalit itselleen. Espoolaiset ottivat ne ainoassa SM-pronssiottelussa Äänekosken Huiman kustannuksella pistein 63-43 (27-17).

Niina Laaksonen oli Espoon Teamin pronssimitalien takuunainen.

Pronssimitaleja juhlinut Espoo Team voitti viime kaudella Suomen mestaruuden. Kuvat: Tytti Nuoramo.

Niina Laaksonen vauhditti Espoo Teamin voittoon muhkean 20 pisteen ja peräti 16 levypallon suorituksellaan. Espoolaiskorilla Laaksosen kahdeksassa levypallossa oli yksi enemmän kuin koko Huiman joukkueen saldossa.

- Mitali varmistui ennen kaikkea joukkuepuolustuksen ansiosta. Oli kiva, että saimme vaikeasta viikosta huolimatta kerättyä ajatukset, vaikka tänä keväänä pitikin pelata muista mitaleista, kommentoi Espoo Teamin valmentaja Mikko Larkas.

Tapiolassa nähtiin kotijoukkueen tyylipuhdas voitto espoolaisten vietyä jokaisen neljänneksen nimiinsä vähintään kolmella pisteellä.

- Hyökkäyksemme takkusi kolmannella neljänneksellä, mutta onneksi silloinkin puolustus piti, Larkas korosti.

Espoo Teamista erottui Laaksosen lisäksi Whitney Allen (19 pistettä/8 levypalloa). Kotijoukkueen mitalijuhlat myöhästyivät jonkin verran. Peräti puolet joukkueesta eli kuusi pelaajaa oli parketilla uudelleen A-tyttöjen välierässä jo kolme tuntia pronssien saamisen jälkeen.

Huiman mahdollisuudet katosivat kotijoukkueeseen verrattuna kymmeneen enempään pallonmenetykseen. Vieraiden parhaat tilastot kuittasivat Keiva Small (16/9) ja Maiju Pekkarinen (13/2). Espoo Team sai pimitettyä vain yhdessä kahdeksasta pelitilanneheitostaan onnistuneen Kenya Robinsonin (4/12), jota puolustivat Allen ja Evita Iiskola.

Espoo Team pelaa Espoo Basket Teamin sarjapaikalla. EBT:n nimissä saavutettiin kolme SM-mitalia vuosituhannen alkupuolella ennen Espoo Teamin kahta tuoreinta mitalisijaa.

Lisätiedot: Ottelutilastot
 
18.10.2025 20:15 Naisten Korisliiga

Erika Mace tehokkaana EBT:n voitossa - Peli-Karhut vei juhlaottelun ja jatkaa tappioitta

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua. Illan voittajia olivat EBT, PeKa ja ViVe.

17.10.2025 20:59 Naisten Korisliiga

Kauden ensimmäinen Helsingin paikallinen HBA:n nimiin

Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA-Märsky kaatoi paikallispelissä ToPo:n 81-70.

15.10.2025 22:04 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut piti BC Nokian kurissa

Keskiviikon ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut kaatoi jännittävien vaiheiden jälkeen BC Nokian 75-71.

11.10.2025 20:37 Naisten Korisliiga

PeKa ja Pyrintö jatkavat puhtaalla pelillä - Hongalle ja ViVe:lle ensimmäiset voitot

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Voittajiksi ylsivät PeKa, Pyrintö, Honka ja ViVe.

9.10.2025 10:00 Koripalloliitto

Koripallon tilastopalvelun siirtymävaihe jatkuu

Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.

4.10.2025 19:54 Naisten Korisliiga

EBT vei kauden ensimmäisen paikalliskamppailun - Pyrintö avasi kautensa voitolla

Naisten Korisliiga jatkui kahdella pelillä. Illan voittajia olivat toisen voittonsa ottanut EBT ja kautensa avannut Pyrintö.

3.10.2025 21:10 Naisten Korisliiga

PeKa:lle kahden voiton viikko

Perjantain ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut haki voiton Helsingistä HBA-Märskyn kustannuksella. Ottelu päättyi vieraiden hyväksi 83-48.

1.10.2025 20:56 Naisten Korisliiga

PeKa aloitti mestaruuden puolustamisen kotivoitolla - kolme muuta ottelua päättyivät vierasvoittoihin

Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.

1.10.2025 09:36 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan infopaketti 2025–26

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

30.9.2025 14:54 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 3/3: EBT, Torpan Pojat ja Peli-Karhut lähtevät mitalijahtiin

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

Näytä lisää vastaavia