14.3.2014 Liettualainen Nevezis ei onnistunut horjuttamaan Tampereen Pyrinnön 30 pisteen etulyöntiasemaa Baltian liigan puolivälierien toisessakaan osaottelussa. Pyrintö kirjautti Nevezisistä kotikentällään 97–95 (53–42)-voiton ja saa välierävaiheessa vastaan Ventspils-Siauliai-otteluparin voittajan.
Yannick Anzuluni riemastutti, kun Pyrintö siirtyi Baltian liigassa neljän joukkoon. Kuva: Timo Kiviranta/Vastavaloon.com.
Pyrintö onnistui toisessa perättäisessä puolivälieräottelussa kasvattamaan pariin otteeseen johtonsa kymmenen pisteeseen, mutta liettualaisista löytyi riittämiin taisteluhenkeä tuoda lukemat tasoihin.
Kotijoukkue johti puolitoista minuuttia ennen loppua jo lukemissa 96–82, mutta Nevezis tuli julmetulla kirillä vielä kahden pisteen päähän (97–95). Tauras Jogela latasi vielä kolmoskaaren takaa viime sekunnilla, kunnes Pyrinnön Yannick Anzuluni lakaisi kolmosyrityksen palloiluhallin seinille ja takasi voiton Pyrinnölle.
– Eilisen myötä tässä ei ollut pelillisesti hohtoa. Peli oli sen näköinen kuin osasimme odottaa, Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola tuumasi nähtyään joukkueensa nappaavan edeltävänä päivänä 30 pisteen voiton.
– Se oli pettymys, että penkiltä emme saaneet energiaa tänään. Lopetimme myös pelaamisen liian aikaisin. Tämä oli hyvä muistutus siitä, että koripallopeli kestää 40 minuuttia.
Antero Lehto (24/2/6 syöttöä) oli erinomaisella pelituulella ja Yannick Anzuluni (12/10/4 blokkia) hehkui jälleen peli-iloa. Damon Williams (19/6/3 riistoa) ja Kelvin Lewis (14/0) ylsivät myös kelpo suorituksiin.
Pyrintö: Antero Lehto 24/2/6 syöttöä, Damon Williams 19/6/3 riistoa, Kelvin Lewis 14/0, Yannick Anzuluni 12/10/4 blokkia, BJ Raymond 9/4/3 syöttöä, Topias Palmi 7/3, Petri Heinonen 4/1, Alex Vaenerberg 4/0, Antti Nikkilä 2/5, Ville Pekkola 2/1.
Nevezis: Gintaras Leonavicius 29/1/3 syöttöä/2 blokkia, Valdas Dabkus 18/7/3 syöttöä, Tauras Jogela 13/11/4 syöttöä, Sarunas Kulevicius 10/1.
Susijengin vauhtipelaaminen näytti pitkään olevan Georgialle liikaa keskiviikon EM-puolivälierässä. Kaapattuaan levypallopelin haltuunsa Georgia kuroi päätösjaksolla kuuden pisteen päähän, mutta menetti otteensa Susijengin haamukolmosiin ja tuittuili tähtipelaajansa kentältä yli 6000-päisen Riian Xiaomi lähettäessä Suomen mitalipeleihin.
Samalla kun Susijengi on raivannut tietään EM-kisoissa, yli 20 000 koululaista on tukenut joukkuetta heittämällä koreja ympäri Suomen kouluja. Miljoonan korin tavoite saavutettiin keskiviikkona 10.9.
Yksi suomalaisen koripallon historian suurimmista otteluista pelataan tänään keskiviikkona Riian Xiaomi Areenalla, kun Susijengi kohtaa EM-puolivälierässä Georgian. Susijengin keulakiviin lukeutuva Mikael Jantunen, 25, kertoo odottaneensa mahdollisuutta pelata mitalipelipaikasta aina Berliinin vuoden 2022 EM-puolivälierän jälkeen.
Georgia on osoittanut viime vuosina pelatuissa EM-karsintaotteluissa viheliäiseksi vastustajaksi Susijengille. Kapealla, mutta taitavalla ja erinomaisesti roolitetulla miehistöllä pelaava Georgia pyrkii keskiviikon puolivälierässä rikkomaan pelitempon alhaiseksi ja hakemaan etulyöntiasemaa Susijengistä vahvojen yksilöidensä turvin.
Kahden nukutun yön jälkeen Susijengin kapteeni Sasu Salin, 34, kertoo sisäistäneensä lauantain myöhäisillan Serbia-voiton todellisen merkityksen. Kun keskiviikon EM-puolivälierään on samaiset kaksi yötä, kapteeni toivoo joukkueeltaan samanlaista latausta ja tarkkuutta kuin Serbiaa vastaan ja suomalaisfaneilta ryntäystä Riikaan tekemään yhdessä historiaa.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on vahvistanut ensi viikolla pelattavien EM-puolivälierien otteluajat. Susijengi ja Georgia ottavat yhteen omassa puolivälieräkamppailussaan keskiviikkona 10.9. klo 17.00 alkaen.
Kaksikymmentä vuotta sitten Suomi ja Georgia pelasivat yhdessä vastakkain Euroopan B-divisioonassa. Ensi viikon keskiviikkona joukkueet kohtaavat Latvian Riiassa EM-puolivälierässä, johon Susijengi selvitti tiensä shokeerattuaan mestarisuosikki Serbian ja Georgia nujertamalla sunnuntaina olympiahopeamitalisti Ranskan.
Susijengin keskiviikon puolivälierävastustaja ratkeaa tänään sunnuntaina 7.9. Riian Xiaomi Areenalla pelattavassa neljännesvälierässä Ranskan ja Georgian välillä. Georgia on saapunut EM-kisakentille jo viime vuosista tutulla, NBA- ja Euroliiga-pelaajien tähdittämällä miehistöllään, kun taas Ranska on läpikäynyt arvokisatasolla nuorennusleikkauksen.
Lauantain myöhäisillan neljännesvälieräottelussa mestarisuosikki Serbian sensaatiomaisesti kaatanut Susijengi jatkaa EM-kisataivaltaan kolmen välipäivän jälkeen keskiviikkona, kun joukkue kohtaa puolivälierässä Riiassa Ranskan ja Georgian välisen ottelun voittajan. Liput otteluun ovat myynnissä.
EM-kisojen Round of 16 -vaiheessa Riiassa Susijengi toteutti yhden kaikkien aikojen isoimmista yllätyksistä EM-koripallohistoriassa, kun olympiapronssi- ja MM-hopeamitalisti Serbia kaatui 86-92 (48-44). Susijengi eteni täten EM-puolivälieriin.