30.11.2012 Lauantain URHOtv-ottelussa pudotuspeliviivan tuntumassa taisteleva Salon Vilpas saa Salohalliin vieraakseen aina vaarallisen KTP-Basketin. Ottelun puoliajalla nähdään meneillään olevan Special Olympics -viikon kunniaksi Unified-koripalloa.

Bojan Sarcevicin KTP matkaa Salohalliin lauantain URHOtv-otteluun. Kuva: Kai Kilappa.
Salon Vilpas on ollut kotikentällään mainio, voittaen kolmessa viimeisessä kotiesiintymisessään Lappeenrannan Namikan, Forssan Koripojat sekä Kouvolan Kouvot. Marraskuu on ollut Vilppaalle myös voittoisa, sillä joukkue haki kahdeksasta ottelustaan kuusi voittoa.
KTP on puolestaan ollut vieraskentällä melko hyvässä vireessä voittamalla kuudesta vierasottelustaan kolme. Oman jännityksensä otteluun tuo se, että KTP on ollut liigan parhaita korintekijäjoukkueita vieraskentällä, kun taas Vilppaan kotiottelut ovat olleet liigan vähäkorisimpia.
Vilppaan amerikkalaiskolmikon muodostavat tällä hetkellä liigan tarkin kahden pisteen heittäjä Shawn Atupem, Troy Barnies sekä sairaslistalla olevaa Marquis Hallia tuuraava Adam Brown. Kotimaisen osaston tehokkaimpia ovat olleet Eero Lehtinen sekä todennäköisesti sairastelun vuoksi syrjässä oleva Alex Vaenerberg.
Viidestä edellisestä ottelustaan neljä voittaneen kotkalaisjoukkueen ulkomaalaiskolmikon Devonne Giles-Sefton Barrett-Antwine Williams takana Jukka Matinen on pussittanut 11,7 ja hänen kanssaan aloitusviisikon viidettä paikkaa vaihteleva Timo Heinonen 9,6 pistettä ottelussa. Kotkalaisjoukkueen aloitusviisikossa esiintyy myös takamies Bojan Sarcevic 8,8 pisteen keskiarvollaan.
Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen päättyi Kotkassa lokakuun alkupuolella KTP-Basketin 96–89-voittoon. KTP karkasi kolmannen neljänneksen alussa, eivätkä salolaiset päässeet enää neljää pistettä lähemmäs. Sefton Barrett urakoi kotkalaisille 26 pistettä ja 10 levypalloa, ja Shawn Atupem nosteli 25 pistettä Vilppaalle.
Vilpas-KTP-ottelun puoliajalla nähdään meneillään olevan Special Olympics-viikon kunniaksi Unified-koripalloa kahden Pussihukkien joukkueen iskiessä yhteen. Unified-koripallosta kertovat ennen ottelua lisää Koripalloliiton toiminnanjohtaja Vesa Walldén sekä Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n toiminnanjohtaja Riikka Juntunen. Myöhemmin puoliajalla henkilökuvassa Vilppaan päävalmentaja Mikko Tupamäki.
Lähetys Salohallista käynnistyy URHOtv:ssä lauantaina 1. joulukuuta klo 19:25. Toni Flink selostaa.
Korisliigassa nähtiin kahden kotivoiton ilta. Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Ville Tahvanainen ja Oliver Kandén.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään epätasaväkinen kierros, kun illan pienin voitto tuli 14 pisteen erolla.
Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.
Illan Korisliiga-kierroksella voittajia olivat Bisons Loimaa, Korihait, Kouvot ja Tampereen Pyrintö.
Salon Vilpas poistui Espoosta runsaskorisen ottelun jälkeen sarjapisteet mukanaan. Joukkueen nuori tähti Samu Adler tykitti peräti 34 pistettä.
Lahti Basketball yllätti vieraakseen saapuneen Helsinki Seagullsin.
Kauden toisen Korisliiga-illan voittajiksi tiensä kaivoivat Salon Vilpas ja Kauhajoki. Vahvaa korintekoa nähtiin muiden muassa Kauhajoen Jaeden Zackerylta sekä tappiosta huolimatta Bisonsin Tevaun Kokolta.
Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.
Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.
Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.