24.2.2020 09:33 Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann saavutti jo 400 valmennetun A-maaottelun rajapyykin helmikuun EM-karsintaikkunassa, kun Dettmannin Saksan ja Suomen peräsimessä valmentamat ottelut lasketaan yhteen. Susikapteeni Shawn Huffille sunnuntai-illan Sveitsi-peli oli puolestaan jo uran 200. maaottelu.
Henrik Dettmann on valmentanut 28 päävalmentajavuotensa aikana hurjat 400 A-maaottelua. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.
Suomen maajoukkueen päävalmentajana 34-vuotiaana vuonna 1992 debytoinut Dettmann on nyt valmentanut Suomen (1992-97, 2004-) ja Saksan (1997-2003) päävalmentajavuosinaan yhteensä hurjat 401 ottelua, joista hänen joukkueensa on voittanut 208. Dettmannin päävalmentajauran voittoprosentti on vakuuttava 51,9%.
Saksan vuosinaan Dettmann johdatti Saksan EM-pronssipeliin 2001 sekä MM-pronssille 2002. Suomen maajoukkueen Dettmann on puolestaan luotsannut EM-kisoihin vuosina 1995, 2011, 2013, 2015 ja 2017 sekä MM-kisoihin 2014.
Dettmann nimettiin vuoden koripallovalmentajaksi Saksassa 2002. Suomen urheilutoimittajien liitto valitsi hänet vuoden valmentajaksi Suomessa 2002 ja 2013.
Pelattujen miesten A-maaotteluiden listan kärjessä Tuukka Kotti merkkautti jo 225. pelatun ottelunsa. Samaan satakerhoon ylsi vasta toisena miespelaajana kautta aikain Shawn Huff, jolle sunnuntain ottelu Sveitsiä vastaan oli uran 200. A-maaottelu.
Muutamaa pykälää alemmalla samalla listalla Mikko Koivisto kohosi Kalevi ”Monni” Sarkalahden ohi pelattujen A-maaotteluiden 13. sijalle. Pussihukkien kasvatti Koivisto on pukenut sinivalkopaidan ylleen miesten maaottelussa jo 145 kertaa.
Miesten A-maaotteluiden kaikkien aikojen pistetilastossa Shawn Huff (10. sija, 1688 pistettä) ja Tuukka Kotti (12. sija, 1627 pistettä) säilyttivät aiemmat asemansa. Sveitsiä 25 pisteellä rankaissut Sasu Salin on puolestaan kerännyt nyt maajoukkueurallaan 981 pistettä ja lähestyy varmasti listan 20. sijalla majailevaa Klaus Mahlamäkeä, joka säkitti oman maajoukkueuransa aikana 995 pistettä.
Susijengi ja Tanska ovat nimenneet kahdentoista pelaajan miehistönsä maanantai-illan viimeiseen EM-karsintaotteluun. Perjantaisesta Serbia-ottelusta Susijengi on tehnyt kaksi muutosta nostamalla pöytäkirjaan Hannes Pöllän ja Aatu Kivimäen.
Tanska menetti mahdollisuutensa EM-kisapaikkaan perjantaina kärsittyään täpärän tappion Georgialle. Helppoa iltapuhdetta Susijengille ei maanantai-iltana ole kuitenkaan luvassa. Susijengin valmentaja Teemu Rannikko nostaa ratkaiseviin asemiin Iffe Lundbergin ja Shavon Shieldsin korintekovalmiuden sekä Tanskan halun päättää karsinnat voittoon vuosi sitten Espoossa kärsimänsä tappio tuoreessa muistissaan.
Elias Valtonen, 25, on viimeisen parin vuoden aikana vakiinnuttanut asemansa paitsi Susijengin puolustuspään liimana, myös Espanjan ACB-liigassa. Vaikka Valtosen ja Susijengin suuryllätys EM-rankingin kärkijoukkue Serbiaa vastaan kuivui perjantaina kasaan viime minuuteilla, Euran Veivin kasvatti uskoo eilisen toimineen erinomaisena valmistavana harjoituksena paitsi maanantain Tanska-otteluun, myös ensi kesään.
Espoo Metro Areenan loppuunmyyty 6146 hengen kotikatsomo oli lähellä todistaa ensimmäistä suomalaisvoittoa Serbiaa vastaan sitten kesän 2008. Peli-iloa uhkunut Edon Maxhuni syttyi liekkeihin päätösjaksolla ja johti omansa kahdeksan pisteen takaa johtoon, mutta Aleksa Avramovicin ja Filip Petrusevin johtama Serbia jatkoi voittoputkeaan 95-105 (57-51) -vierasvoitolla.
Susijengi ja Serbia ovat nimenneet kahdentoista miehen kokoonpanonsa perjantai-illan EM-karsintaotteluun Espoo Metro Areenalla. Uudenkaupungin Korihaita Korisliigassa edustava Mikael Aalto, 30, tekee maaotteludebyyttinsä ja Salon Vilppaan sensaatio Samu Adler, 17, pelaa ensimmäisen miesten kotimaaottelunsa.
FIBA:n tuoreessa maailmanrankingissa Euroopan kärkeen sijoitettu, hallitseva MM-hopea- ja olympiapronssimitalisti Serbia on Susijengille tuttuakin tutumpi vastustaja. EM-karsintalohkoa tappiottomana johtaman Serbian vahvuudet ovat kaikkien tiedossa, joten perjantaina Susijengin tavoitteena ovatkin ehjä 40-minuuttinen, vieraiden aggressiivisuuteen vastaaminen ja pelitempon hallinta.
Susijengin kokeneeseen osastoon kuuluva Ilari Seppälä, 31, teki susidebyyttinsä verrattain myöhäisessä iässä, mutta on 2020-luvun edetessä vakiinnuttanut paikkansa joukkueessa pelinrakentajana ja ”isojen pelien miehenä”. Viidenkymmenen pelatun A-maaottelun haamurajan kynnykselle päässyt Seppälä keskittyy tällä hetkellä mahdollisuuteen pelata terveenä ja toivoo voivansa olla joukkueen käytettävissä pitkään.
”Hurja-Hannes” jyrää taas. Hannes Pöllä, 211 cm ja 26 vuotta, joutui kaksi vuotta sitten jättämään Korisliiga-kentät pitkäksi aikaa loukkaantumisen ja pitkän kuntoutuksen vuoksi. Tällä kaudella Pöllä on päässyt keräämään pitkän kuntoutuksen satoa ja osoittanut koripalloilevalle Suomelle olevansa täsmälleen sellainen kansainväliset mitat täyttävä iso, jollaista hänestä juniorivuosina uumoiltiin.
Jacob Grandison, 26, oli syksyllä valmistautumassa kauteen NBA:n kehitysliigassa (G League), kun alaraajavamma pakottikin hänet leikkauksen kautta sairaslomalle. Nyt näköpiirissä häämöttävät helmikuun EM-karsintaottelut Susijengin kanssa ja ”Slim Jake” on kuntoutuksensa huipennukseksi palannut Suomeen, omien sanojensa mukaan fyysisesti parhaassa kunnossaan pariin vuoteen ja henkisesti vahvempana kuin koskaan.
Susijengi on saamassa EM-karsintojen ensi perjantain kotihuipennukseensa vastaansa joukkueen suoraan Euroopan huipulta. Karsintalohkoa tappiottomasti johtava EM-rankingin kärkijoukkue Serbia on nimennyt helmikuun karsintaikkunaan Euroopan liigoista kerätyn kärkimiehistönsä, johon lukeutuvat mm. Aleksa Avramovic, Nikola Milutinov ja Filip Petrusev.