Kouvojen ja KTP:n välisistä kauden aiemmista kohtaamisista kaksi ensimmäistä vei KTP nimiinsä kotikentällään selkeästi 88-63 ja 81-68, mutta Kouvot on tällä kaudella ollut kotonaan aivan eri joukkue kuin bussista kentälle tullessaan.
Molemmat joukkueet lähtevät keskiviikon taistoon kaksi voitettua peliä tilillään. Kouvojen kotisaldo on edelleen komea 8-2, mutta vieraissa menestymättömyys laskee koko saldon tasalukemiin 11-11 ja sijoituksen kuudenneksi.
KTP puolestaan on tiukasti mukana Korisliigan kärkitaistelussa neljännellä tilalla vain yhden voiton päässä kärkikolmikosta toisen puoliskon nyt liigasta käynnistyessä. Kotkalaisten kokonaissaldo on 16-6 ja vieraissa Sami Toiviaisen valmentama ryhmä on sielläkin voiton puolella 6-4.
Molemmat joukkueet ovat olleet tasaisissa otteluissa parhaimmillaan. Kouvot on voittanut peräti kaikki kuusi viiden pisteen tai sitä pienemmällä erolla päättynyttä ottelua. KTP on tehnyt saman tempun molemmissa tiukoissa peleissään.
Suuria kysymyksiä Mansikka-ahon illassa ovat Kouvojen kaukoheittopelin onnistuminen, KTP:n ison miehen Devonne Gilesin saaminen kiinni sekä isäntien puolustus ja levypallojen hallitseminen. Kahdessa kauden aiemmassa kamppailussa KTP on kahminut peräti 28 hyökkäyslevypalloa Kouvojen 11 vastaan. Puolustuspäässä vastaavat lukemat ovat 61-40.
Sefton Barrett on ollut molemmissa derbyissä KTP:n paras pistemies 20 pisteellä, mutta kahteen viimeiseen peliin kanadalainen on saanut aikaiseksi yhteensä vain 13 pistettä. Devonne Giles (15,7) on joukkueen paras pistemies, kuten myös levypallorohmu (8,5).
Kouvojen tehomies on KTP-otteluissa ollut muiden pelien tapaan puertoricolainen Gilberto Clavell. Clavell on tehnyt Steveco Areenan peleissä 21 ja 20 pistettä miehen keskiarvon koko kaudella ollessa 19,5. Paras levypallomies Kouvoilla on ollut kokenut Chris Hester (7,0).
Nuorten suomalaispelaajien taistelusta voi povata myös tärkeää palasta otteluun, nähdäänhän isoissa rooleissa mitä todennäköisemmin mm. KTP:n Joonas Lehtoranta ja Kouvojen Ilari Seppälä, Jere Luoma sekä Aleksi Akpaso. Eikä PuHu Junioreiden tiistaista Urheilugaalan menestystä juhlistava, 22-vuotias Antto Nikkarinenkaan mikään ikäloppu Kouvojen pelintekijän paikalla ole.
Lisätiedot: URHOtv
