Leimu solmi samalla Karhun kanssa uuden sopimuksen, joka on mallia 2+1 vuotta. Pelaamisen ohella Leimu tulee ottamaan vastuuta myös Kauhajoen Karhun fysiikkavalmennuksesta.
188-senttinen, elokuussa 27 vuotta täyttävä Leimu oli päättyneellä kaudella I divisioonan toiseksi paras kotimainen pistemies. Leimu ahkeroi Karhun riveissä 17,6 pistettä, 3,3 levypalloa, 1,7 syöttöä ja 1,1 riistoa ottelua kohden. Leimu heitti kolmen pisteen heittonsa 43,2 % tarkkuudella, joka oikeutti hänet I divisioonan kaukoheittojen tarkkuustilastossa viidenteen sijaan.
– Olen todella iloinen, että Roni Leimu on mukanamme myös liigamiehistössä. Hän tuo joukkueeseen kokemusta ja heittovoimaa. Lisäksi voimme hyödyntää hänen kouluttautumistaan fysiikkavalmentajaksi oman joukkueemme harjoittelussa, kertoo pelaajakatselmuksesta Australiasta tavoitettu Karhun päävalmentaja Greg Gibson.
Karhulla on Roni Leimun lisäksi voimassa useamman vuoden sopimus 186-senttisen, 18-vuotiaan Santeri Latvalan kanssa. Gibson vihjaa, että lisää pelaajauutisia on tiedossa pikapuoliin.
– Keväisin on aina olemassa tietty odotus siitä, kuka ensimmäisenä laittaa nimensä sopimuspapereihin. Kun pää on tältä osin saatu avattua, lisää on varmaan tiedossa nopealla tahdilla, kertoo Gibson.
Lisätietoja: http://www.karhubasket.net/site