IS-tähdet jälleen mukana SM-Koriksessa

Ilta-Sanomat on jo pitkään jakanut eri urheilulajeissa parhaille pelaajille Ilta-Sanomien tähtiä. Kahtena viime kautena IS-tähtiä on jaettu myös SM-Koriksessa. Alkavalla kaudella parhaiden palkitseminen jatkuu.

Tähtien saajista vastaa jokaisessa ottelutapahtumassa Ilta-Sanomien tähtiraati. Valintakriteereinä on näyttävät suoritukset, joukkuepelaaminen sekä reilu peli. Ilta-Sanomien tähtiä jaetaan kolmelle parhaalle pelaajalle. Paras pelaaja saa kolme tähteä. SM-Koriksen pelaajien saamien IS-tähtien kokonaistilannetta voi seurata kauden aikana osoitteessa http://www.koris.net/.

Kauden päätyttyä Ilta-Sanomat palkitsee kauden aikana eniten tähtiä keränneen pelaajan.

Viime kaudella IS-tähtikisan voitti Pussihukkien monipuolinen Erron Maxey. Hän keräsi IS-tähtiä kaikkiaan 53 ja pokkasi 3.400 euron suuruisen palkintoshekin. Maxey jätti kakkoseksi Hongassa pelanneen Marcus Grantin, jolle IS-tähtiä jaettiin 50. Suomalaispelureista tuolloin vielä Katajaa edustanut Jukka Toijala (46) ja kauden jälkeen Viroon siirtynyt BC Jyväskylän Petri Virtanen (46) sekä Lappeenrannan NMKY:n Pasi Riihelä (40) ja KTP:n Roope Mäkelä (36) sijoittuivat kärkikymmenikköön.

Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_sm-koris/