Vilpas-miehistöllä oli tuoreena mielessään kahden edellisen Mestarien liiga -ottelunsa loppuhetket.
Avausottelussaan Kreikassa Vilpas johti AEK Ateenaa vastaan vielä 20 sekuntia ennen loppua, mutta hävisi viimeiset sekunnit 5-0 ja joutui taipumaan tappioon. Vastaavasti kaksi viikkoa sitten Unkarin mestari Falcon vieraana Vilpas sinnitteli kuuden pisteen päässä kuusi minuuttia ennen loppua, kunnes Falco meni menojaan.
Turun Kupittaan hallia mukavasti täyttäneen ja erinomaista tunnelmaa ylläpitäneen kotiyleisön iloksi Vilpas otti pelin hallintaansa tauon jälkeen levypallopeliään parantamalla ja piti päätösjaksolla vieraansa turvallisen välimatkan päässä uhrautuvalla puolustuksellaan.
– Meillä on takanamme pari peliä, joiden loput meidän olisi pitänyt hoitaa paremmin. Meidän täytyy rakentaa tämän kokemuksen päälle, koska seuraava peli tätä joukkuetta vastaan tulee pian ja he tulevat varmasti mukauttamaan omaa peliään, Vilppaan päävalmentaja Jussi Savolainen sanoi lehdistötilaisuudessa.

Ottelun momentum siirtyi lopullisesti Vilppaalle päätösjakson viimeisen viiden minuutin aikana.
Erinomaisella taisteluilmeellä esiintyneen salolaismiehistön työn sankareina väläyttelivät ensiksi Riku Laine, joka kalasti uhrautuvasti hyökkääjän virheen Giantsin maajoukkuejässikkä Kevin Tumballe, ja heti perään Eero Innamaa, joka blokkasi Noel Colemanin layup-yrityksen. Toisessa päässä yleisö sai luvan tuulettaa, kun D.J. Jeffries ja Jarred Godfrey veivät perättäiskolmosillaan Vilppaan 73-62-johtoon.
Giants kuroi eron vielä seitsemään pisteeseen, mutta Vilpas piti Godfreyn johdolla pallosta kylmän viileästi huolta ja käytti tehokkaasti ajan kellosta. Jeffries sai kunnian donkata ratkaisevat pisteet Kupittaan hallin renkaisiin minuutti ennen loppua.
– Meillä oli selkeä pelisuunnitelma, jota toteutimme lähes täydellisesti. Hattu päästä jätkillemme, jotka olivat lukeneet scoutit huolellisesti, Riku Laine hymyili avausvoitosta tyytyväisenä.
– Vilpas todellakin ansaitsee voittonsa. He tahtoivat sitä paljon enemmän kuin me. Monet sellaisetkin pelaajat, jotka eivät ole aiemmin pelanneet isoja minuutteja, jättivät kaikkensa kentälle, Giantsin päävalmentaja Roel Moors myönsi.
Coach Savolaisen teesit toteutuivat
Vilppaan lähtökohdat otteluun olivat haastavat, kun joukkueen Mestarien liigaan tähdittänyt takamiessensaatio Leland Walker lähti pelaajakaupassa Romaniaan, eikä hänen korvaajakseen hankittu Rob Martin ehtinyt vielä otteluun mukaan. Sivussa oli myös alaraajavammaa poteva Mikko Koivisto.
Vilppaan peli oli kuitenkin alusta asti hämmästyttävän kypsää ja ajantasaista. Jarred Godfrey (21/0/9 syöttöä/3 riistoa) nautti ilmiselvästi kasvaneesta hyökkäysvastuusta jopa Giantsin koko kentän puolustuksessa ja isot miehet Karl Chavis (23/5) ja Mikael Aalto (12/4) pitivät Giantsin sentterikalustoa pilkkanaan avauspuoliskolla.
Uhrautuva salolaispuolustus piti alusta asti hyvää huolta siitä, ettei Giants päässyt käyntiin pelätyssä avoimen kentän pelissään – Giantsille kirjattiin vaivaiset 12 pistettä nopeista hyökkäyksistä. Aiemmissa Mestarien liigan otteluissa 63,5 pistettä ottelua kohden nautiskelleet Enoch Cheeks, Nijel Pack, Joel Murray ja Noel Coleman eivät tule muistelemaan Turun vierailuaan hyvällä jäätyään 31 pisteeseen.

Belgialaiset joutuivat turvautumaan staattisiin kolmosiin, joita Kupittaan korit hylkivät: 25 yritystä, joista vain neljä sisään. Giants kompensoi heitto-ongelmiaan hakemalla ensimmäiseen 15 minuuttiin kaksitoista hyökkäyslevypalloa, mutta hyytyi pelin edetessä mm. Aallon, D.J. Jeffriesin (13/11), Innamaan (4/6) ja Laineen (4/4) laittaessa kroppaa likoon.
– Ensimmäinen pointtimme oli viedä Giantsilta mahdollisuus nopeaan peliin. Toiseksi tahdoimme estää heitä pääsemästä luontaisiin kolmen pisteen heittopaikkoihinsa. Levypallot menivät vastustajalle, mutta nousimme levypallopelissäkin ajan tasalle ratkaisevilla hetkillä, päävalmentaja Savolainen analysoi.
– Meillä ei ollut helpoin ilta Giantsin sumputtavan puolustuksen kanssa, mutta saimme luotua laadukkaita heittopaikkoja ja niiden päälle muutamia kovia yksilöratkaisuja.
Vilpas jatkaa kauttaan FIBA Mestarien liigassa yhdellä voitolla kolmesta ottelusta. Lohkon toinen ottelu pelataan huomenna keskiviikkona, kun Unkarin mestari Falco isännöi AEK Ateenaa.
Vilpas ja Antwerp Giants kohtaavat toistamiseen kahden viikon päästä 17.11. Antwerpissä, jonka jälkeen Mestarien liiga siirtyy maaottelutauolle. Maaottelutauon jälkeen Vilpas pelaa Kupittaalla kotiottelut AEK Ateenaa ja Falcoa vastaan.
