Yliopistosarjojen runkosarjat lähenevät Yhdysvalloissa loppuaan. Loppuakseen ei sen sijaan ota Tuukka Kotin edustaman Providencen niukat tappiot. Tuoreimman pisteen tappion Providencelle tarjoili Notre Dame. Seuraavassa sähkeitä USA:sta.
Tuukka Kotin edustama Providencen yliopistojoukkue käy läpi kovia aikoja. Tasokkaassa Big East –konferenssissa pelaava Providence on hävinnyt kaikki kahdeksan tärkeää konferenssiotteluansa, vaikka muita vastustajia vastaan peli on sujunut mallikkaasti voittosuhteella 10-4. Tuoreimman tappionsa Providence kärsi varhain sunnuntai-aamuna, kun Villanova nujersi sen 89-81.
Suomalaislaituri Tuukka Kotin hyvät esitykset USA:n yliopistokentillä jatkuvat. 204-senttinen Kotti pisti jo kolmannen kerran kuluvalla kaudella uusiksi piste-ennätyksensä. Kotti heitti ottelussa Wichita Statea vastaan 22 pistettä.
Suomalaislaituri Tuukka Kotti sivusi viikko sitten tekemäänsä piste-ennätystä, kun Providence kaatoi jatkoajan jälkeen Rhode Islandin. Kotti oli muutenkin vedossa. Peräti 12.993 katsojaa todisti, kun 204-senttinen suomalainen kirjautti tilastorivilleen 17 pistettä, kymmenen levypalloa ja kolme torjuntaa.
Suomalaislaituri Tuukka Kotin uusi piste-ennätystään ei pelastanut Providencea tappiolta yliopistokoripallon ottelussa Floridaa vastaan. Kotti pussitti 17 pistettä ja oli vahva myös muilla pelin osa-alueilla. Florida korjasi kuitenkin potin 84-66-voitollaan.
Tuukka Kotin Providence näyttää olevan parhaimmillaan aina, kun vastaan asettuu yliopistokoripallon kärkijoukkueisiin lukeutuvia sikermiä. Tuoreimman yllätysvoittonsa Providence hankki hallitsevan mestarin Syracusen kustannuksella. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä USA:sta.
Esa Mäki-Tulokkaan Long Island otti ensimmäisen voittonsa Northeast-yliopistokonferenssin tämän kauden otteluissa, kun se kukisti kotonaan Quinnipiacin 81-78. Long Island oli hävinnyt aiemmin kaikki neljä konferenssipeliään. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä USA:sta.
Suomalaisen yleispelaajan Tuukka Kotin edustama Providence paransi USA:n yliopistosarjassa voittosuhdettaan (6-1) varhain jouluaattona Suomen aikaa. Providencen voitto heltisi tiukimmalla mahdollisella tavalla, sillä Kotin joukkuetoveri Sheiku Kabba sinetöi voiton vapaaheittoviivalta alle sekunti ennen päätössummeria.
Long Islandin yliopistossa pelaava Esa Mäki-Tulokas niittää mainetta rapakon takana. Mäki-Tulokas tuli toistamiseen valituksi Northeast-konferenssin viikon tulokkaaksi. Forssasta maailmalle lähtenyt laituri johtaa konferenssin tulokastilastoja 11,9 pisteen ja 7,7 levypallon keskiarvoillaan.
Tuukka Kotti oli mainiossa vedossa, kun hänen yliopistojoukkueensa Providence vieraili paikallisvastus Rhode Islandin kotiareenalla. Kotti upotti 12 pistettä ja kauhoi hyppysiinsä seitsemän levypalloa, mutta ne eivät riittäneet kantamaan Providencea voittoon. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä USA:sta.
Forssalaiset ovat esiintyneet edukseen Yhdysvaltain koripallokentillä. Forssan Koripoikien kasvatti Tuukka Kotti osoitti monipuolisuuttaan, kun hänen joukkueensa Providence kaatoi South Floridan. Niinikään FoKoPo:ssa oppinsa saanut Esa Mäki-Tulokas puolestaan urakoi tavalla, joka ei ole tyypillistä yliopistotulokkaille.
Suomalaislaituri Tuukka Kotin Providence kaatoi varhain sunnuntai-aamuna Suomen aikaa Alabaman 76-71. Kotti oli mainiosti esillä, sillä hän teki kamppailun voittokorin 35 sekuntia ennen loppua ja torjui hetkeä myöhemmin Alabaman heittoyrityksen. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Yhdysvalloista.
Helsinkiläinen Kimmo Muurinen on noussut heti toisen opintovuotensa alkajaisiksi yliopistojoukkueensa aloitusviisikkoon. Muurinen aloitti jälleen ottelussa St. Bonaventurea vastaan ja pussitti 11 pistettä. Pisteiden makuun pääsi myös Loyola-Marymountin Antti Kasko.
Yhdysvalloissa yliopistokoripallokausi on pyörähtänyt käyntiin. Suomesta korkeimmalla sarjatasolla, NCAA:n I divisioonassa, pelaa kaudella 2003-04 seitsemän mies- ja kuusi naispelaaja. Kauden avausotteluiden pirteä miesyllättäjä oli Esa Mäki-Tulokas, joka pääsi heti uransa ensimmäisessä ottelussa Long Islandin aloitusviisikkoon.
Yhdysvaltalainen yliopisto Saint Joseph’s on värvännyt miesten koripallojoukkueeseensa suomalaisjätti Artur Surovin. 213-senttinen ja 130-kiloinen Surov siirtyy Saint Joseph’siin Memorial Dayn lukiosta, jossa hän vietti osan viime kaudesta.
Suomen Koripalloliiton nuorten maajoukkuepelaajien tehoharjoitteluryhmien, NOKIA Teamien, 40 pelaajaa on valittu. Kutsun saaneita poikia on 24 ja tyttöjä 16. NOKIA Teamit kokoontuvat kesän aikana kahdelle leiritysjaksolle, jonka ohella pelaajien henkilökohtaista harjoittelua evästetään.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia