Espoon Honka on koripallon Suomen mestari vuosimallia 2008. Mestaruuttaan menestyksekkäästi puolustanut Honka pisti riehakkaat kultajuhlat pystyyn kotiyleisönsä edessä kukistamalla kouvolaisvieraansa Kouvot kori korista edenneessä trillerimäisessä neljännessä finaaliottelussa pistein 72-71 (35-35).
Pakkovoiton paineet kestänyt Kouvot on yhä mukana Korisliigan mestaruustaistelussa. Kouvot kukisti kotiyleisönsä edessä Kouvolassa pelatussa kolmannessa finaaliottelussa Espoon Hongan huikean ja sykähdyttävän trillerin jälkeen 67-66 (41-30) kaventaen samalla finaalisarjan lukemiin 2-1.
Kullankiilto silmissään pelaavalle Espoon Hongalle tarjoutuu tilaisuus koripallon Suomen mestaruuden uusimiseen jo tulevana perjantaina Kouvolassa. Honka siirtyi finaalisarjassa 2-0 -johtoon kukistamalla Kouvot toistamiseen vuorokauden sisään, tällä kertaa niukasti numeroin 70-68 (28-32). Sankarin viitan harteilleen kietaissut Akeem Scott villitsi espoolaisyleisön lopun huimilla yksisuorituksillaan, jotka käänsivät trillerin Hongalle.
Suomen mestaruutta puolustava Espoon Honka käynnisti Korisliigan finaalit räväkästi ryöväämällä heti kättelyssä kotiedun Kouvoilta. Honka hiljensi Mansikka-ahon täyteen ahdetun hallin Kouvolassa pistein 79-71 (42-42). Finaalisarja jatkuu jo tiistaina Tapiolan Urheiluhallissa.
Kouvot ja Espoon Honka aloittavat maanantaina Pantteri-veistoksen metsästyksen, kun Korisliigan ensimmäinen finaali pelataan Kouvolassa. Tiesitkö, että Hongan Mihailo Pavicevic on johdattanut joukkueensa mestariksi jokaisella kerralla, kun espoolaiset ovat hänen komennuksessaan finaaliin asti selviytyneet? Entä tiesitkö, että Kouvot on matkalla kolmeen mestaruuteensa aina raivannut Hongan tieltään pudotuspelien jossain vaiheessa.
Koripallon Suomen mestaruutta puolustavan Espoon Hongan kokenut päävalmentaja Mihailo Pavicevic, 50, tiivistää maanantaina Kouvolassa Kouvoja vastaan käynnistyvän finaalisarjan asetelmat käytännössä kahdella sanalla.
Kouvot eteni kuudennen kerran historiansa aikana Korisliigan finaaleihin. Kouvolalaiset hankkivat finaalipaikkansa kaatamalla välieräsarjassaan helsinkiläisen ToPon tyylipuhtaasti voitoin 3-0. Kouvojen viimeinen voitto irtosi Töölön Kisahallissa tutuksi käyneen kaavan kautta lukemin 77-68 (47-31).
Hirmuiskussa oleva Kouvot otti vahvan kiinnityksen Korisliigan finaalipaikkaan, kun se kukisti toistamiseen helsinkiläisen ToPon. Kouvot selvisi ToPon viime minuuttien rynnistyksestä ja voitti lukemin 81-77 (40-34). Flunssa-aallostaan toipunut Lappeenrannan NMKY puolestaan tasoitti välieräsarjan Espoon Honkaa vastaan.
Kouvolalainen Kouvot ja Espoon Honka vei kotiedut Korisliigan välierävastustuksiltaan heti ottelusarjojen alkajaisiksi. Kouvot kukisti Helsingissä ToPon 84-74 (45-27) ja Espoon Honka pahasti vajaalukuisen Lappeenrannan NMKY:n 92-67 (47-30). Toiset välieräottelut pelataan perjantaina.
Kouvolan Kouvot ja Espoon Honka etenivät Korisliigan välieriin voitettuaan tiistaina kolmannet puolivälieräpelinsä. Kouvot tyrmäsi kotonaan Uudenkaupungin Korihait pistein 87-54 (50-36) ja Honka otti Namika Lahdesta kotivoiton 81-73 (44-37) -tuloksella.
Helsinkiläinen ToPo, Kouvolan Kouvot ja Espoon Honka ovat etenemässä Korisliigan pudotuspeleissä välieriin. Kolmikko voitti sunnuntaina toiset puolivälieräpelinsä, ja pääsivät yhden voiton päähän välieristä.
Korisliigan puolivälierien avauspeleissä ei koettu yllätyksiä, kun runkosarjasta parhailla sijoituksilla kotiedun hankkineet joukkueet voittivat perjantain pelit. Suurin ero syntyi Kouvolassa, jossa Kouvot jätti Uudenkaupungin Korihait pieniin pisteisiin 89-49 (41-24) -numeroihin päättyneessä pelissä.
Korisliigan puolivälierät käynnistyvät perjantaina ja lauantaina 28.-29.3. uolivälierissä jatkopaikkoja haetaan otteluparein Lappeenrannan NMKY – Tampereen Pyrintö, ToPo – Porvoon Tarmo, Kouvot – Korihait ja Espoon Honka – Namika Lahti. Seuraavassa otteluparien tilastotärpit.
Korisliigan pudotuspelit pyörähtävät käyntiin perjantaina ja viimeistään reilun kuukauden päästä voittaja kannattelee legendaarista Pantteri-veistosta voiton juhlissaan. Seuraavassa pudotuspelien ABC ja vähän numeroitakin, tuhti lukupaketti.
Kaksi kertaa kauden aikana kuukauden pelaajaksikin valittu Kouvojen amerikkalaislaituri Corey Smith vei nimiinsä IS-tähtikisan voiton. Smith päihitti sarjan korikuninkaan Damon Williamsin tähtikisassa kahdeksan tähden erolla.
Lappeenrannan NMKY varmisti lauantaina Korisliigan runkosarjan päätöskierroksella runkosarjan voittonsa haettuaan Espoon Hongasta vierasvoiton pistein 79-104 (37-52). LrNMKY pelasi eurocupin vuoksi Korisliigan runkosarjassa vain 22 peliä muiden joukkueiden 42 pelin sijasta. Paremmuus mitattiin voittoprosenteilla, joka kohosi lappeenrantalaisilla parhaaksi.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia