Kymenlaakson ja Lounais-Suomen paikalliskamppailuiden lisäksi kevään 2013 puolivälierissä nähdään myös Karjalan paikallispeli, kun vuosikymmenen ajan toisistaan tiukasti mittaa ottaneet Joensuun Kataja ja Lappeenrannan NMKY iskevät yhteen. Kataja on sarjaan lähdettäessä selkeä ennakkosuosikki, mutta LrNMKY:lla on yllätyssaumansa.
Loimaalaisen Nilan Bisonsin Martin Zeno vei nimiinsä Korisliigan runkosarjan pistekuninkuuden paukutettuaan runkosarjan päätöskierroksella 38 pistettä Korihaita vastaan. Tampereen Pyrinnön Damon Williams nousi puolestaan runkosarjan syöttötilaston kärkeen ja kirjautti pääsarjahistorian kaikkien aikojen korkeimman yhden kauden tripla-tuplamäärän.
Salon Vilppaalla oli lauantaina välipäivä Korisliigan runkosarjassa, mutta siitä huolimatta salolaiset sieppasivat toisen perättäisen pudotuspelipaikkansa, kun Lapuan Korikobrat ja Namika Lahti hävisivät vieraspelinsä Kauhajoella ja Loimaalla. Kouvolassa Kouvot kumosi vajaamiehisen LrNMKY:n.
Puolustava mestari Nilan Bisons haki keskiviikkona kovan voiton Kotkasta. Loimaalaiset ottivat kärkikamppailun hallintaansa neljännellä jaksolla ja nujersivat runkosarjan voittoa yhä tavoittelevan KTP:n täpärästi 71–72 (46–38). FoKoPo tarrasi samaan aikaan oljenkorteensa kukistamalla Kouvot, Kataja leikitteli voiton Lahdesta ja Pyrintö puristi pisteet Salosta.
Putoamista vastaan taisteleva Namika Lahti aiheutti Korisliigan lauantaikierroksen yllätyksen otettuaan kotivoiton sarjaa johtaneesta KTP-Basketista lukemin 89-83 (42-47). Lauantai-kierroksen muut voitot menivät sarjakärkeen nousseelle Nilan Bisonsille, Joensuun Katajalle, Kouvoille, Kauhajoen Karhulle ja Tampereen Pyrinnölle.
Salon Vilppaan ”Viikingit” paransivat asemaansa Korisliigan pudotuspeliviivan tuntumassa kaatamalla keskiviikon kotipelissään Kauhajoen Karhun murskalukemin 96–61 (46–30). Illan muut voittajat olivat kärkinelikon joukkueet KTP, Bisons ja Pyrintö.
URHOtv:n tiistain Korisliiga-illassa taistellaan kolmannen kerran tällä kaudella Karjalan herruudesta parketilla. Nyt isäntänä toimiva Lappeenrannan NMKY on ollut kahdella edellisessä ottelussa altavastaaja Joensuun Katajan rymistellessä 17 ja 29 pisteen voitot.
Joensuun Kataja palasi tiistaina Euroopan kentiltä Korisliigaan valloittamaan Karjalan herruuden. Kataja kukisti jo kolmannen kerran tällä kaudella Lappeenrannan NMKY:n, tällä kertaa pistein 72–107 (28–57).
Vielä runsas viikko sitten kahden voiton etumatkan Namika Lahteen Korisliigan tyvessä saavuttanut Forssan Koripojat tipahti taas jumbosijalle, kun lahtelaiset hakivat toisen perättäisen voittonsa nujertamalla FoKoPon Forssassa 68–77 (39–31). Illan kierrokselta voitot hakivat myös Kymenlaakson joukkueet KTP ja Kouvot sekä Nilan Bisons.
Loimaan Liikuntahallilla nähtiin jälleen keskiviikkona kiihkeä kärkikamppailu vanhojen kiistakumppanusten kesken, kun Nilan Bisons ja Tampereen Pyrintö ottivat yhteen. Ottelu päättyi Bisonsin selkeään 110–92 (53–50)-voittoon. Tunnelma tiivistyi myös pudotuspeliviivan tuntumassa Korihaiden ja Korikobrien kesken, ja Namika Lahti saavutti FoKoPoa häntäpäässä.
Lappeenrannan NMKY:n taistelutahdon ei pitäisi URHOtv:n perjantai-illan ottelussa kiikastaa ainakaan kotikannustuksesta. LrNMKY:n ottelu UU-Korihaita vastaan on perinteinen yleisöjahti-ottelu, jossa yleisölle tarjotaan monipuolisen ohjelman lisäksi myös vapaa sisäänpääsy.
Kolme edellistä Korisliigan otteluaan hävinnyt Lappeenrannan NMKY palasi perjantaina voittajaksi ja varmisteli pudotuspelipaikkaansa voittamalla kotonaan Uudenkaupungin Korihait 103–89 (52–36). Tampereella Pyrintö haki odotetun voiton liigajumbo Namika Lahdesta.
KTP tukevoitti asemaansa Korisliigan kärjessä voittamalla keskiviikkona kotonaan kärkipään pelissä Tampereen Pyrinnön 93–78 (40–48). Kotkalaisten kärkiasemaa kohensi Pyrinnön tappion lisäksi takana kärkkyvien Joensuun Katajan ja Nilan Bisonsin yllätystappiot. Voitot keskiviikkona hakivat KTP:n lisäksi Korikobrat, Karhu, FoKoPo ja Kouvot.
Korisliigassa tämän vuoden aiemmasta 13 pelistään vain kaksi voittanut Salon Vilpas kartutti vaihteeksi pistepussiaan kukistamalla keskiviikon kotipelissään Lappeenrannan NMKY:n 80–73 (45–38). Vilpas ampaisi karkuun Marcus Relphorden haamukolmosilla kolmannen ja neljännen jakson taitteessa.
Keskiviikon URHOtv-ottelu televisioidaan Salosta, missä kotijoukkue Vilpas kärsi edellisessä ottelussaan tappion FoKoPolle voitettuaan sitä ennen rohkaisevasti Korihait. Paluuta pudotuspelitaistoon hamuava Vilpas saa keskiviikkona vieraakseen Lappeenrannan NMKY:n, joka kamppailee Kouvolan Kouvojen kanssa tasaväkisesti Korisliigan kuudennesta sijasta.
Korisliigan kärjessä viihtyvällä KTP:lla oli käskyttää perjantaina kentälle vain kuusi pelikykyistä pelaajaa, mutta mieskadosta huolimatta kotkalaiset jyräsivät kahdenteentoista perättäiseen voittoonsa murjomalla Joensuun Katajan 92–78 (48–38). Samaan aikaan Tampereella Pyrintö nujersi talkooesityksellä Lappeenrannan NMKY:n 96–78 (52–33).
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia