Kahtena edellisenä keväänä Suomen mestaruutta juhlinut Tampereen Pyrintö aloittaa tiistaina kolmannen peräkkäisen mestaruutensa metsästyksen. Kevättalvella hyvään tahtiin päässyt Pyrintö-kone kohtaa puolivälierissä perinteikkään KTP:n, joka käänsi alle odotusten menneen syksyn menestyksekkääksi kevätkaudeksi ja selvisi runkosarjan kuudenneksi.
Viime viikonloppuna alkaneeseen miesten I divisioonakauteen lähtevät ennakkosuosikkeina viime keväänä divarin välieriin edennyt Forssan Koripojat sekä Korisliigasta tippunut Porvoon Tarmo. Uutena joukkueena divarikahinoissa nähdään Tampereen Pyrinnön kehitysjoukkue sekä muutaman vuoden tauon jälkeen divarikartalle palannut Oulun NMKY.
Tampereen Pyrintö esitti kauden parasta koripalloaan tärkeimmässä mahdollisessa paikassa. Hallitseva mestari takoi runsaassa 13 minuutissa Pyynikin palloiluhallin tulostaululle hurjat 23-4-lukemat, eikä päästänyt joensuulaisvieraita enää 15 pistettä lähemmäksi ratkaisevassa viidennessä finaaliottelussa keskiviikkona. Pyrintö ryöpytti Katajan nurin 80-57 (33-14) ja pääsi juhlimaan toista perättäistä Suomen mestaruuttaan Damon Williamsin vastatessa illan komeimmasta tilastorivistä: 19 pistettä, 16 levypalloa, kahdeksan…
Finaalien kolmannessa osaottelussa kirvelevän tappion kärsinyt Joensuun Kataja keräsi rivinsä esimerkillisesti taisteluun neljännessä ottelussa Joensuun Areenalla ja palkitsi raivokkaasti kannustaneen kotiyleisönsä 74-70 (41-26)-voitolla tasoittaen otteluvoitot 2-2:een. Pyrinnön Kenneth Lowe ja Antwine Williams johdattivat vieraat 19 pisteen takaa loppuhetkillä neljän pisteen johtoon, mutta Katajan tehopari Jared Newson-Jason Conley ylsi jälleen loppuhetkillä urotekoihin.
Korisliigan puolivälierät alkoivat kotivoitoilla. Joensuun Kataja otti voittonsa jo keskiviikkona Kouvoista ja perjantaina myös Tampereen Pyrintö, KTP-Basket ja Uudenkaupungin Korihait pitivät kotietunsa lähes samoin lopputuloksin.
Tampereen Pyrintö kasvatti sarjajohtoaan ja Lappeenrannan NMKY juuttui entistä tiukemmin putoamiskarsijan paikalle, kun keskiviikon ainoa Korisliigan ottelu päättyi Lappeenrannassa Pyrinnön reiluun 103-75 (44-44) -voittoon.
Viime keväänä Korisliigan finaalien arvokkaimman pelaajan palkinnon (MVP) pokannut amerikkalaiskonkari Damon Williams jatkaa Tampereen Pyrinnön riveissä yksivuotisella sopimuksella. 201-senttinen, 36-vuotias Williams pelasi ensimmäisen kautensa Suomessa jo kaudella 1999/2000.
Koripalloilun miesten pääsarjatasolla 43 kautta pelannut Tampereen Pyrintö voitti seurahistoriansa ensimmäisen miesten Suomen mestaruuden, kun se kukisti lauantaina Tampereella pelatussa viidennessä loppuottelussa Torpan Pojat pistein 77-61 (40-32).
Tampereen Pyrinnön seurahistorian ensimmäinen koripallon miesten SM-kulta nostatti Pyynikin palloiluhallille ennennäkemättömän hurmoksen. Pyrinnön riveissä ei ollut yhtäkään pelaajaa, joka olisi päässyt nauttimaan miesten mestaruudesta, ja huuto oli sen mukainen.
Torpan Pojilla oli torstaina Korisliigan neljännessä loppuottelussa mahdollisuus kaapata seurahistoriansa kymmenes miesten Suomen mestaruus. ToPo ei kuitenkaan kyennyt kaappaukseen, kun Tampereen Pyrintö venytti voitollaan mestaruuden ratkaisun lauantaina Tampereella pelattavaan viidenteen ja viimeiseen finaaliin.
Korisliigan torstaiset välieräottelut päättyivät kotivoittoihin, kun Kouvot kukisti Kouvolassa Torpan Pojat täpärästi 77-76 (44-36) ja Tampereen Pyrintö otti KTP:stä selvän voiton 80-59 (40-29) -tuloksella. ToPo ja Pyrintö johtavat kolmesta voitosta ratkeavia ottelusarjoja 2-1 -voitoin. Neljännet välieräottelut pelataan lauantaina Helsingissä ja Kotkassa.
Tampereen Pyrinnön 26-vuotias ja 187-senttinen takamies Joni Harjula sai 300 runkosarjapeliä täyteen Korisliigan ottelussa sunnuntaina Uudessakaupungissa.
Espoon Honka onnistui Suomen cupin finaalissa ensimmäisenä joukkueena tällä kaudella voittamaan tulikuuman Tampereen Pyrinnön. Ottelun alkuminuuteista lähtien hienoisesti niskan päällä ollut Honka karkasi lopullisesti kotijoukkueelta viimeisen neljänneksen alkuminuuteilla viemällä kolmiminuuttisen jakson 11-0. Rikkonaisten viime minuuttien päätteeksi Honka kruunattiin cup-mestariksi lukemin 83-101 (42-49).
Korisliigan jumbojoukkue Kauhajoen Karhu vastasi keskiviikkokierroksen yllätyksestä haettuaan kauden toisen voittonsa ja ensimmäisen vierasvoittonsa Helsingistä ToPosta 98-90 (49-40) -tuloksella. Lauantaina Suomen cup –finaalissa kohtaavista joukkueista Tampereen Pyrintö tarvitsi kaksi jatkoaikaa Salon Vilppaan kukistamiseen, kun finaalivastus Espoon Honka puolestaan selvitti helposti Forssan Koripoikien heittämän haasteen.
Keväällä kautensa iloisiin pronssijuhliin päättänyt Tampereen Pyrintö on täydentänyt Korisliiga-kokoonpanoaan vielä yhdellä sopimuksella. Joni Harjula on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen seuran kanssa.
Korihait jatkoi Korisliigassa kipuamistaan kohti kärkeä, kun se otti lauantaina jo neljännen peräkkäisen voittonsa Tampereen Pyrinnön kaaduttua Uudessakaupungissa pistein 84-68 (40-25).
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia