Kauhajoen Karhun ja Tampereen Pyrinnön kaikki tämän kauden seitsemän kohtaamista miesten Korisliigassa ovat päättyneet kotivoittoihin. Näin kävi torstainakin, kun Karhu nousi 82-74 (35-33) -voitollaan puolivälieräsarjassa 2-1 -johtoon. Karhu tavoittelee välieriin vievää kolmatta voittoa lauantaina Pyynikillä.
Miesten Korisliigan runkosarjassa kolmanneksi sijoittunut Kauhajoen Karhu piti puolivälierien kotietunsa otettuaan sunnuntaina 83-72 (38-35) -voiton hallitsevasta mestarista Tampereen Pyrinnöstä. Karhu oli kivenkova loppuhetkillä ja viimeiset viisi minuuttia kirjattiin kauhajokilaisille 20-8.
Hurjaa tempoa ja fyysisiä otteita on odotettavissa myös Pohjanmaalla ja Pirkanmaalla, kun runkosarjan voitosta viimeiselle kierrokselle asti kamppaillut Kauhajoen Karhu rynnii hallitsevan mestarin Tampereen Pyrinnön kimppuun. Pyrintö menetti tähtitakamiehensä Antero Lehdon keväällä Italiaan, mutta Kauhajoella varotaan aliarvioimasta ”Punakonetta”.
Korisliigan runkosarja huipentuu ensi keskiviikkona Kotkassa, jossa KTP ja Kauhajoen Karhu ratkaisevat keskinäisessä pelissään runkosarjan voiton. Lauantain pelit eivät tuoneet ratkaisua kärkipaikan suhteen, kun Karhu voitti kotonaan Namika Lahden 85-59 (44-35) ja KTP haki Helsingistä voiton Seagullsista 87-81 (48-40).
KTP:llä oli keskiviikkona mahdollisuus varmistaa Korisliigan runkosarjavoitto, mutta se hukkasi tilaisuutensa, kun Tampereen Pyrintö haki Kotkasta voiton 79-62 (39-32). Kierroksen muissa otteluissa voitot nappasivat Kataja Basket, Kauhajoen Karhu, Lapuan Korikobrat ja Namika Lahti.
Lauantaina Korisliigassa tarjoillaan herkullisia pelejä, kun YleTV2:n ottelussa kello 15:45 Salon Vilpas pelaa Pyrintöä vastaan ja kello 17:00 Pohjanmaan paikalliskamppailussa Kauhajoen Karhu ja Lapuan Korikobrat mittelevät toisiaan vastaan VeikkausTV:llä.
Kauhajoen Karhu kukisti Korisliigassa neljännen kerran tällä kaudella Salon Vilppaan, kun se haki torstaina vierasvoiton 82-78 (46-35). Karhu otti pelin ohjat kovilla kaukoheitoilla, mutta Vilpas nousi takaa vielä voittotaisteluun.
Salon Vilpas isännöi tänään torstaina sarjataulukon kolmannella majailevaa Kauhajoen Karhua, joka lähtee otteluun varmasti sisuuntuneena hävittyään edellisen ottelunsa suurinumeroisesti. Ottelu lähetetään suorana lähetyksenä VeikkausTV:n ja KorisliigaTV:n toimesta.
Kauhajoen Karhu kaatoi keskiviikkona kotonaan Korisliigan kärkipelissä KTP:n lopulta selvästi 90-71 (42-41). Voitto nosti Karhun sarjataulukossa yhden voiton päähän kotkalaisista, joilla on tosin kaksi peliä vähemmän pelattuna. Kierroksen muissa otteluissa voitokkaita olivat Korikobrat ja Vilpas.
Korisliigassa toisena oleva Kauhajoen Karhu katkaisi kauden pisimmän, kolmen pelin tappiojaksonsa, kun se haki lauantaina Lahdesta jatkoaikavoiton Namikasta lukemin 98-95 (87-87, 44-41).
Kouvolan Kouvot kärsi lauantaina Korisliigassa toisen kerran tällä kaudella murskatappion Kauhajoella, kun Karhu runnoi Kouvot 104-61 (45-36). Lauantain toisessa ottelussa Kataja Basket oli Namika Lahtea etevämpi.
Korisliigassa toisena majaileva Kauhajoen Karhu on solminut sopimuksen 26-vuotiaan Raver Johnsonin kanssa.
Vain yhden kotipelin tällä kaudella Korisliigassa hävinnyt Kauhajoen Karhu joutui lauantain kotipelissään yllättävän koville sarjassa yhdeksäntenä olevan Salon Vilppaan kanssa. Karhu otti neljännen peräkkäisen voittonsa täpärästi 86-83 (47-42).
Maajoukkueessakin kunnostautunut Antti Kanervo nousi hurjalla heittopelillään ratkaisijaksi, kun Kauhajoen Karhu jatkoi keskiviikkona Korisliigassa voitokkaita kotipelejään. Kanervon tulituksella Karhu kellisti Tampereen Pyrinnön 95-82 (49-48).
Korisliigassa kakkoseksi noussut Kauhajoen Karhu kävi sunnuntaina kartuttamassa pistepussiaan Helsingissä, jossa se höyhensi Seagullsin 76-64 (34-28). Karhu hallitsi peliä alusta loppuun. Vierasvoitto kypsyi, kun Karhun johto pysytteli lähes koko toisen puoliskon 15 pisteen vaiheilla.
Kauhajoen Karhu vahvisti Korisliigan kakkossijaansa otettuaan lauantain ainoassa liigapelissä helpon 94-70 (50-29) -kotivoiton Namika Lahdesta. Peli ratkesi käytännössä jo toisen neljänneksen puolivälissä Karhun repäistyä 20 pisteen johdon. Namika ei päässyt enää tuon jälkeen lähituntumaan.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia