Eurokiireidensä johdosta vielä URHOtv:n otteluista tällä kaudella poissa ollut Joensuun Kataja tekee keskiviikkona tv-debyyttinsä Korisliigassa. Vastaansa liigakolmonen (20-5) saa kymmenenneksi valuneen Salon Vilppaan (8-19).
Forssan Koripojat järjesti keskiviikkona yhden kuluvan kauden suurimmista yllätyksistä Korisliigassa. Jo kaksi kertaa selkäsaunan Bisonsilta saanut liigajumbo Forssan Koripojat kaatoi hallitsevan mestarin kotonaan Feeniksissä pistein 99–91 (45–44). Liigan jumbosija ei kuitenkaan vaihtunut, sillä myös Namika Lahti ylsi voittoon kukistamalla kaimaseuransa Lappeenrannassa.
EuroChallengen mestarisuosikkeihin kuuluva Pinar Karsiyaka ei pettänyt kotiyleisöään tiistai-iltana, vaan järjesti Joensuun Katajalle toisen perättäisen eurokenttätappion loppulukemin 89–70 (51–37). Karsiyaka myllytti kolmosensa kovin tarkkuuksin ja vei vauhdin pois Kataja-hyökkäyksestä, mutta joensuulaiset pitivät omilla onnistumisillaan loppulukemat siedettävinä.
Joensuun Kataja jatkaa taistelua paikasta EuroChallengen kahdeksan parhaan joukossa tiistaina Turkin Izmirissä. Jukka Toijalan iskuryhmällä on edessään kautensa tähän mennessä kovin haaste, sillä joensuulaisia vastaan asettuu teräksenkovan Turkin liigan neljännellä sijalla majaileva ja EuroChallengessa vain kerran tällä kaudella hävinnyt Pinar Karsiyaka.
Joensuun Katajan Antti Kanervo tykitti hurjin tarkkuuksin kahdeksan onnistunutta kolmen pisteen heittoa joensuulaisten kohdatessa EuroChallengen vierasottelussaan Romaniassa CS Gaz Metan Mediasin. Vaikka Kataja kävi Kanervon kolmosilla ottelun voitossa kiinni, nousi illan sankariksi kuitenkin isäntien Kyle Shiloh, joka aiheutti Katajalle karvaan jatkosarjatappion pistein 84–82 (45–33).
Joensuun Katajan sensaatiomainen taival europeleissä sai jatkoa viime viikolla, kun Kataja kaatoi latvialaisen suurseuran BK Ventspilsin kotikentällään EuroChallengen jatkosarjan avausottelussa. Tiistaina Kataja ryhmittyy jälleen eurokentille, kun joensuulaiset hakevat CS Gaz Metan Mediasin päänahkaa vieraskentällä Romanian Transylvaniassa.
Kaikkiaan 44 ottelun mittainen Korisliigan runkosarjakausi 2012/13 on edennyt puoleenväliinsä. Joensuun Kataja ja Tampereen Pyrintö hakivat lauantaina voitot nousten liigan kärkipaikalle tasapisteisiin Nilan Bisonsin kanssa. Lauantaina myös Kouvot, Karhu ja Namika Lahti pääsivät nauttimaan voitoista.
Joensuun Kataja nousi Korisliigassa tasapisteisiin kärjessä olevien Nilan Bisonsin ja Tampereen Pyrinnön kanssa voittamalla kotipelissään Lappeenrannan NMKY:n 99–70 (52–35). Katajan maajoukkuelaituri Vesa Mäkäläinen teki ensiesiintymisensä uuden joukkueensa paidassa.
Korisliiga- ja EuroChallenge-otteluruuhkaan välittömästi joulun jälkeen sukeltava Joensuun Kataja on kiinnittänyt joukkueeseen neljännen amerikkalaispelaajansa, 206-senttisen ja 27-vuotiaan Daniel Colemanin. Minnesotan yliopiston kasvatilla on meneillään viides ammattilaiskausi.
Joensuun Kataja lähti EuroChallengen alkulohkon viimeiseen otteluunsa pahasti vajaamiehisenä, mutta joensuulaisjoukkueen paletti riitti niukkaan tappioon ennakkosuosikki Samaran vieraana. Kun Ploiesti päihitti samaan aikaan Romaniassa Keravnos Nikosian, lunasti Kataja historiallisen paikan EuroChallengen 16 parhaan joukkueen joukossa.
EuroChallengen alkulohkovaiheen viimeinen kierros pelataan tiistaina, ja molemmat sarjan suomalaisjoukkueet ovat mukana taistelussa paikoista 16 parhaan joukossa. Joensuun Kataja voi varmistaa jatkopaikkansa jo kohtuullisella tappiolla Samaran vieraana, kun taas Tampereen Pyrintö tarvitsee jatkoon edetäkseen 11 pisteen kotivoiton Norrköpingistä sekä hieman vetoapua Ventspilsiltä.
Loimaalaisen Nilan Bisonsin tappiottomien kotipelien sarja Korisliigassa jatkui lauantaina, kun hallitseva mestari löi kiihkeässä kärkiottelussa Tampereen Pyrinnön 80–76 (41–35). Voitto oli Bisonsille kotona jo kahdeksas perättäinen. Lappeenrannan Namika haki puolestaan vierasvoiton Lapualta ja Joensuun Kataja nitisti Kouvot kotonaan.
Kolmen rökälevoiton suoran EuroChallenge-kauden 2012/13 avausotteluistaan hakenut Joensuun Kataja suuntaa seuraavaksi Kyprokselle. Katajan päänahkaa lähtee nyt tavoittelemaan nikosialainen Keravnos Strovolou, Kyproksen kestomenestyjä sekä tuttu nimi kansainvälisistä kilpailuista.
Kauan odotettu Euroopan kolmossarja EuroChallengen lohkovaiheen avauskierros pelataan tiistai-iltana. Kaksiosaisen karsinnan kautta tiensä B-lohkoon selvittänyt Joensuun Kataja saa kotikentälleen vieraakseen romanialaisen CSU Asesoft Ploiestin, joka on paitsi menestynyt, myös merkittävän kokenut europelijoukkue.
Lapuan Korikobrat vastasi Korisliigan lauantaikierroksen yllätystuloksesta, kun kovassa vireessä syyskaudella ollut KTP kaatui Lapualla pistein 94–82 (36–35). Joensuun Kataja haki puolestaan taisteluvoiton Salon Vilppaasta ja Nilan Bisons rynnisti pääsarjahistorian ensimmäisessä Forssa-Loimaa-paikalliskamppailussa FoKoPon nurin 38 pisteen erolla.
Isojen pelaajiensa osalta epäonnista alkukautta pelaava Joensuun Kataja reagoi nopeasti Sami Lehtorantaa kohdanneeseen haaveriin. Joukkuetta saapuu vahvistamaan pikahälytyksellä 28-vuotias, 206-senttinen Vanderbiltin yliopiston kasvatti Julian Terrell.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia