Erinomaista kautta pelaava Daniel Dolenc, 23, on solminut kahden vuoden jatkosopimuksen BC Nokian kanssa. Sopimus kattaa kaudet 2017/2018 ja 2018/2019.
Näätien kapteeni Henri Hirvikoski, 30, on solminut jatkosopimuksen ensi kaudesta kasvattajaseuransa BC Nokian kanssa.
BC Nokia ja senegalilaissentteri Papa Dia, 29, ovat tehneet jatkosopimuksen, joka kattaa kuluvan kauden lisäksi kauden 2017/2018.
192-senttinen Aleksi Akpaso, 24, liittyy BC Nokian vahvuuteen tammikuusta lähtien 1+1-mallisella sopimuksella. Akpaso liittyy joukkueeseen vasta tammikuussa henkilökohtaisista syistä.
BC Nokia on kiinnittänyt ensimmäisen ulkomaalaisvahvistuksensa, kun Nokialle saapuu tulevaksi kaudeksi 194-senttinen RaAnthony ”Ray” Sanders Albanyn yliopistosta. 22-vuotias Sanders pelasi junior collegen jälkeen kaksi kautta Albanyssä. Sandersin sopimus on mallia 1+1, jossa seuralla on optio toisesta kaudesta.
Viime kauden päätteeksi BC Nokian apuvalmentajana Korisliiga-pronssia juhlinut Ilpo Rantanen, 46, ja BC Nokia ovat solmineet yksivuotisen päävalmentajasopimuksen. Pitkän uran valmentajana tehnyt Rantanen on toiminut aikaisemmin miesten Korisliigassa Pyrbasketin ja Korihaiden päävalmentajana.
Tampereen Pyrinnön kasvatti Niko Mattila, 22, ja BC Nokia ovat solmineet jatkosopimuksen. Päättyneellä kaudella seurahistorian ensimmäistä Korisliiga-mitalia juhlineen Mattilan ja BC Nokian välinen sopimus on mallia 2+1.
BC Nokian paidassa menneellä kaudella debyyttinsä tehnyt Daniel Dolenc, 22, jatkaa Nokialla myös ensi kaudella. 205-senttinen, lahjakas etukentän pelaaja Dolenc teki Nokialle viime kaudella keskimäärin 3,3 pistettä ja haki 1,6 levypalloa ennen kuin kausi päättyi loukkaantumiseen. Dolencin sopimus on muotoa 1+1.
Korisliiga-pronssia päättyneellä kaudella napannut BC Nokia on solminut sopimukset Tampereen Pyrinnöstä siirtyvien 18-vuotiaiden Waltteri Mäkelän ja Ville Haapojan kanssa. Sopimukset ovat mallia 2+1.
BC Nokiaa 1-divisioonassa kaudella 2011/2012 luotsannut Ville Tuominen palaa organisaatioon johtamaan nelivuotista projektia, jonka keskiössä on pitkällä tähtäimellä sekä seuran että pelaajien kehittyminen. Tuominen toimii kaudella 2016/2017 BC Nokian urheilutoimenjohtajana, jonka jälkeen hän siirtyy joukkueen päävalmentajaksi sopimuksella, joka on muotoa 2+1. Samalla BC Nokian ja Oliver Vidinin tiet eroavat.
Tanskan aikuisten maajoukkueet ovat nyt kokonaan suomalaiskomennossa. Tanskan miesten maajoukkuetta luotsaava Pieti Poikola saa kollegakseen Kataja Basketin toiminnanjohtajan postilta väistyvän Ville Tuomisen, 34. Tanska on tuttu maa Tuomiselle, joka komensi Bakken Bearsia vuosina 2013–15.
Toista kautta Kataja Basketia Korisliigassa edustanut 203-senttinen Nicolai Hvidberg Andersen siirtyy Joensuusta sarjaporrasta alemmas ja Uudenkaupungin Korihaiden vahvuuteen.
Hallitseva Suomen mestari Kataja Basket on solminut pelaajasopimukset 23-vuotiaan kanadalaislaiturin Thomas Scrubbin sekä amerikkalaisen takamies-laituri Trevis Smpsonin, 24, kanssa.
Viime kaudella Namika Lahtea Korisliigassa edustanut 25-vuotias Atte Perttu siirtyy päättyneellä kaudella Pantteripatsasta nostelleen Kataja Basketin riveihin kaksivuotisella sopimuksella. Tuleva kausi on Pertun kuudes pääsarjatasolla.
Suomen Koripallovalmentajat ry:n (FABC) järjestämän ”Mestareiden klinikan” esiintyjälista on vahvistunut. Helsingissä 5.-7.6.2015 järjestettävällä valmentajaklinikalla luennoi mm. tuore Suomen mestari, Korisliigan vuoden valmentaja ja Susijengin pitkäaikainen apuvalmentaja Pekka Salminen. Ilmoittautuminen klinikalle on parhaillaan käynnissä ja jatkuu 5.6.2015 asti.
Jännittävät mestaruuskamppailut, Susijengin MM-kisatapahtuma faniryntäyksineen Espanjan Bilbaossa, suomalaisten ammattilaispelaajien haalimat mestaruudet huippusarjoissaan – koripallovuosi 2014 oli täynnä kohokohtia. Uudenvuoden kunniaksi Basket.fi on kerännyt vuoden ikimuistoisimmat koripallolinkit aikajärjestykseen yhden otsakkeen alle.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia