Suomi kohtasi sijoitusotteluissa perjantaina Liettuan. Suomi pelasi loistavan toisen puoliajan ja kaatoi Liettuan 79-65.
Suomi kaatoi Irlannin 73-59 ja säilytti paikkansa Euroopan korkeimmalla tasolla. Seuraavaksi joukkue saa perjantaina vastaansa Liettuan.
Alle 20-vuotiaiden naisten EM-kisoissa oli vuorossa neljännesvälierät. Suomi kiusasi Unkaria pitkään, mutta joutui lopulta taipumaan 84-74.
U20-naiset kärsivät alkulohkon viimeisessä ottelussaan tappion Ruotsille 71-55. Suomi sijoittui lohkossaan kolmanneksi ja saa vastaansa kisäemännät neljännesvälierissä.
Suomi kohtasi ikäluokan hallitsevan Euroopan mestarin Unkarin Sopronissa. Suomi jäi tällä kertaa telineisiin ja saapasmaan naiset nappasivat voiton 67-38 (40-11).
Suomen alle 20-vuotiaat naiset avasivat EM-kisaurakkansa Belgiaa vastaan. Ottelusta kehkeytyi melkoinen trilleri, jonka Suomi vei lopulta 67-60.
Suomen U20-naiset aloittavat A-divisioonan EM-kisaurakkansa perjantaina Unkarin Sopronissa . Samalla Suomi tekee ensimmäisen esiintymisensä A-divisioonassa sitten vuoden 2006. Alkulohkossa joukkue kohtaa Belgian, Italian ja Ruotsin kanssa.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tiistaina 15.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2022. Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa, pojat taas B-divisioonassa.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA päätti lokakuun alussa pidetyssä kokouksessa, että nuorten EM-kisojen järjestäjät pysyvät tulevana kesänä 2022 samoina kuin 2021, jolloin ei järjestetty nuoren EM-kilpailuja.
Kansainvälinen koripalloliitto (FIBA) ilmoitti keskiviikkona 8.4.2020, ettei koripallon nuorten EM-kilpailuja järjestetä kesällä 2020 koronaviruksen (COVID-19) takia.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA suorittu tiistaina 10.12. kesän 2020 nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat Münchenissä. Tulevana kesänä Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat A-divisioonassa, kun taas pojat pelaavat B-divisioonaa.
16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Suomi taipui viimeisessä ottelussaan Saksalle 42-63 (18-35). Tappion vuoksi Suomi sijoittui turnauksessa kymmenenneksi.
16-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa Suomi pelaa huomenna päätöspelissään yhdeksännestä sijasta, kun Sudenpennut voitti jo toista kertaa Unkarin 64-49 (36-27). Suomi ja Unkari kohtasivat toisensa jo alkulohkossa.
16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Suomen puolustus oli rautaa, kun Sudenpennut voitti tärkeässä ottelussa Puolan 63-40 (27-21). Voitolla Suomi varmisti paikkansa A-divisioonaan myös ensi kaudeksi.
16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Suomi jäi ulos kahdeksan parhaan joukosta, kun Ranska oli lopulta parempi loppulukemin 65-56 (34-32). Suomella on mahdollisuus huomenna varmistaa A-divisioonapaikka Puolaa vastaan.
16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisojen alkulohkon päätöspelissä Suomi hävisi Venäjälle loppulukemin 54-78 (28-40). Suomen pelit jatkuvat maanantaina pudotuspelien merkeissä.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia